NOSDALGIA !

Aamulla tuli radiosta mennen ajan musiikkia,
just sen ajan musiikkia kun elämä oli kiihkeimmillään,
ihanaa ja ristiriitaista,
oi kun ahdisti, samaan aikaan kouristava ikävä,
ihanuuden tyhmyys,
itketti, ahdisti, vihastutti,

se oli kuin salaman v ä l ä h d y s menneisyydestä !
32435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Elämä on monimutkaista,
tunteet ihmisellä kuin vuoristorata,
silti, siitä huolimatta ihminen pyrkii hyvytten ja oikeaan elämässään,
pystyykö, onnistuuko,

ehkä kokonaisuus on luopulta
onnistunu hyvä elämä

näin koen
vaikka välillä mieli maassa mataa,

mietti: ViloSohfi !

Äänestä

Tuohon varmaan auttoi kaurapuuro ja kuppi laihaa pannukahvia.

Äänestä

Eilen kattoin TV 5 kanavalta jonkun vanhan suomalaisen elokuvan heh ikävä kyllä en muista otsikkoa hah hahhaaa MUTTA

siinä oli TEA ISTA nuorena näyttelijänä,
KYLLÄ OLI KAUNIS nuorena,


oli toinenki menestyneempi julkkis näyttelijä
hän kyllä kuoli jokunen aika sitten,
hän oli tosi lahjakas näyyttelijä
kylläpä hänki OLI yllättävän kaunis NUORENA

pakko todeta,
kauneus on katovaa,

vahetessaan ihmistä on joskus jopa vaikea tunnistaa,
on niin muuttunu nuoruuden aikojen ajoilta,

Äänestä
  • Niin, elokuva oli vanha jotain kuuskyt luvulla filattu,
    Tea Ista oli hyvin nuoren näkönen erittäin kaunis, koskaan en nuoruudessnikaan häntä nähnyt noin kauniina,
    itse elokuva oli aika heikkolaatuinen alkeellinen nyky silmillä katsottuna, eikä Tea Istan näyttelijä taidotkaan lumonnu, mutta hänen kauneutensa kyllä lumosi,
    siksi katsoin koko elokuvan loppuun asti vaikka aiheena oli heikkolaatuinen,

    Äänestä

Oletteko katsonu Brice Bardod kuvia,
entinen maailman kuulu kaunis seksi-tahähti
muistaaksen ranskalainen tai italialainen kuuluisa tähtönen,

eipä enään tuntista kuvista,
vain nimi paljastaa kenestä on kysymys,

Äänestä
  • Ei tule mieleen kuin ranskalainen Brigitte Bardot, jota pidettiin seksisymbolina,
    vaikka oli vain tavallinen "hunajapupu".

    Äänestä

"Kauneus on yhtä ohutta kuin iho".

Äänestä
  • Kunpa voisi nähdä vuosikymmenten päähän, miltä nämän päivän tatuoidut ruusut näyttävät 80.ikäisinä.
    Eivät nuoruudessaan ymmärrä, että iho muuttuu vuosien saatossa, vaikka kuinka voitelisi lumenella.
    Kulaan naputellut ruusukimput retkottavat pahasti kuihtuneina. Ilo silmälle varmasti.

    1Äänestä

Ihminen unohtaa paljon pitkän elämänsä varrella olleita tapahtumia,
vain silloin tällöin jos joku tapahtuma sattuu koskettamaan niitä vanhoja asioita,
kuten alotuksessa musiikki,
niin välähdyksen omaisesti muistaa jotain jonka muutoin on täysin unohtanu,

joskus jopa harmitta
toisaaltaan voihanolla hyväki asia että unohdus on pyyhkäissy pois menneisyyden,

jokatapauksessa, nykyinen elämä on huomattavasti suppemapaa,
kutistunu rusinaksi,
kuin menneisyys,

Äänestä

Aloitukseen,
tunteet voivat todellakin vaihdella hyvin nopeasti äärilaidasta toiseen.
Joskus ne saattavat tuntua kestämättömiltä. Vaikka muistot olisivat
kauniit ne voivat tehdä kipeää - tai ehkä juuri siksi ne tekevät kipeää,
koska ne ovat enää muistoja vain, samaa ihanuutta ei voi kokea enää.
Joskus kostuu silmät. Silloin on parempi pakottaa tunteensa aisoihin,
ettei mene koko loppupäivä murheelliseksi. On karua, kun joutuu
hyväksymään, ettei menneeseen ole paluuta.

Äänestä
  • Tänään olisi pitäny käydä kaupassa,
    mutt tuo pakkanen hirvittää,
    en nyt kuitenkaa nälkään kuole, on maitoa ym.
    teinki harvinaista kastiketta, jota muinoin sota aikana useinki tehtiin,
    m a i t o -kastiketta,
    pistin siihen yhden kananmunan sekaan oli aika ruokaisaa perunoitten kanssa,
    ehkä pistin sipulia hiukan liikaa, siinä mielessä ei niin hyvää kuin ennen,
    jotenki ruuan laitto ei enään onnistu yhtä hyvin kuin aikoinaan,
    se vanhuus kai syynä,

    kohta olen ollu viikon ihan sisällä kotosalla, ei hyvältä tunnu olo,

    eilen vein roskat,
    oli useampi roskapussi kertyny,
    kun en jaksa joka päivä laahustaa roskalaatikoille,

    huomennaki näyttää olevan pakkasta aika paljon 25 astetta näytti TV.

    huomenna on pakko saada ittensä likkeelle ja asoille,

    tulis edes TV:sä jotain mukavaa katsottavaa,

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tänään olisi pitäny käydä kaupassa,
    mutt tuo pakkanen hirvittää,
    en nyt kuitenkaa nälkään kuole, on maitoa ym.
    teinki harvinaista kastiketta, jota muinoin sota aikana useinki tehtiin,
    m a i t o -kastiketta,
    pistin siihen yhden kananmunan sekaan oli aika ruokaisaa perunoitten kanssa,
    ehkä pistin sipulia hiukan liikaa, siinä mielessä ei niin hyvää kuin ennen,
    jotenki ruuan laitto ei enään onnistu yhtä hyvin kuin aikoinaan,
    se vanhuus kai syynä,

    kohta olen ollu viikon ihan sisällä kotosalla, ei hyvältä tunnu olo,

    eilen vein roskat,
    oli useampi roskapussi kertyny,
    kun en jaksa joka päivä laahustaa roskalaatikoille,

    huomennaki näyttää olevan pakkasta aika paljon 25 astetta näytti TV.

    huomenna on pakko saada ittensä likkeelle ja asoille,

    tulis edes TV:sä jotain mukavaa katsottavaa,

    Kaupassa on käyty,
    ei jäätyny auto parkkipaikall,

    Äänestä

Surettaa ne pallaksella lumivyöryn alle jääneet äiti ja poika,

itsellä oli aikoinaan hiukan samanlainen vaara tilanne tunturissa,
luojalle kiitos, selvisin hengissä,
olin eksyny hiistoreissullani aivan väärään suuntaan,
olihan se kammottva tilanne silloin,
mutt uskon luoja siinäki tilanteessa ohjasi minut oikeaan suuntaan,
vaikka olin kauas kauas kauas eksyny,
- vahingossa törmäsin toiseen hiihtäjään jossain kaukana sieltä,
kysin häneltä missä olikein oli,
hän oli kauhuisaan, sanoi että olen kaukana lomakeskuksesta,
mutta hän neuvoi suunnan minne päin mun piti hiihtää,
sitten törmäsi toiseen hiihtäjään, hän hirvittelin kuinka kauas olin eksyny,
hän myös neuvoi tarkkaan minnepäin piti hiihtää,
huomasin tämä nuori mies myös seurasi että selviydyn,
koska tuli muutaman tunnin kuluttua myöhemmin ladulla kysmymään vointia ja jaksamistani,
edelleen neuvoi suuntaa kerytoi että olen menossa oikeaan suuntaan,

tänäpäivänäki tukka nousee pystyyn kun muistelen sitäki tapahtumaa elämässäni,
lomakeskuksessa oli nuorin tyttäreni pienen poikansa kanssa mua odottamassa ja ihmetelleen kun en tule tunturista pois,
hohoijaa,, luojalle kiitos selvisin siitä reissusta hengissä,

tunturissa EI kannata ikinä yksin lähteä PIENELLEKKÄÄ hiistolenkille,
siellä taatusti eksy, lumi sokaisee ja suuntavaisto kummasti katoaa,

Äänestä

Uutiset kertoi että äiti ja poika olivat
phjois-pohjanmaalta pieneltä paikkakunnalta kotoisin,

miksihän ei ole paikkakuntaa ilmoitettu, uutisoitu,
varmaan monelle olisivat tuttuja,

Äänestä
  • Nyt oli iltalehdessä nimet ja kuva, Eva ja Sindre.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Nyt oli iltalehdessä nimet ja kuva, Eva ja Sindre.

    aivan kauhee juttu,
    äiti oli kokenu eränkävijä,

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Nyt oli iltalehdessä nimet ja kuva, Eva ja Sindre.

    Hyvä, että sanotaan nimi, niin spekuloinnit loppuvat ja jutun leviäminen juoruna loppuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Hyvä, että sanotaan nimi, niin spekuloinnit loppuvat ja jutun leviäminen juoruna loppuu.

    Kyllä,

    nykyisin aina liian usein jätetään kertomatta oliko mies vai nainen
    nuori vai vanha
    nimi ja paikkakunta täysin uutisoimatta,
    se on todella harmillista,
    -- kyllä uutisen pitäisi heti kertoa miltä paikkaunnalta ja sukupuoli
    ja IKÄ kerrottava,
    on suuri vääryys jättää yleis tieto vajaaksi
    jos kerran kuitenkin tehdään UUTINEN asiasta.

    Äänestä

Nostalgia

Äänestä

Nostalgiaa !

Äänestä

Mitäpä on ohjelmassasi viikonlopuksi ? Minulla on ihan samaa kuin muina päivinä.

Äänestä
  • Jaaa,,,,, hyvä kysymys,

    ensin aamu pala, söin,
    astiat tiksikoneeseen ,
    petasin sängyn,
    sitten köllöttelin sängyssä ,
    melkein nukahdin,
    kuuntelin radiosta ajakohtaisia ohjelmia ,
    nyt koneella kuten huomaat,

    ulkona kova pakkanen,
    en uskalla lähteä minnekkää,

    haluttas lähteä uimahalliin,
    mutt auto jäätyy parkkipaikaille, luulen,

    pitäs pyyhkiä pölyjä lattialta,
    jaksanko jää nähtäväksi,

    ei oikein nyt mikään suuremmin kiinosta,
    ehkä jotain käsityötä keksin, lankoja kyllä löytyy säkillene,

    ootan hartaasti että pakkanen hellittää, sitten lähden taas likkkeelle jonnekki,

    joten kuuntelen radiota, köllöttelen, ehkä katson TV:tä jos tulee jotain mielenkiintoista katsottavaa,

    kovin on hiljaista , seinät kun ei seurustele mun kaa, hiljaa mököttävät,
    joku joskus väittää " seinälläki korvat on " heh heh,
    o n k o ?
    ei ooo,

    hohoijaa, mitä sinä puuhailet, kerro jotain,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

    Äänestä

eilen
tapahtu jotain ihan kummallista,

näin oikean " arabi Prissin " ihka elävänä,
hän t e r v e h t i MINUA
ihanoikeesti,

tietenki suomalaisittain vastasin hei, tai moi tai jotain sinne päin,

sitten touhuisn vain ostoksia kuten ei mitään olisi tapahtunkkaa,
MUTTA
vielä kotona koko illan hänen hahmonsa kummitteli mun
ajatusmaailmassani,
aivan sydäntä kourausi, kuinka tommosen voi nähdä suomessa,
tuntui omituiselta, nähdä jotain niin komeeta nuorta
täysin eri-maailmasta kotoisin uljaan näköstä vierasmaalaista,
ja se vasta huh,
hän t e r v h t i MINUA,
kauhistus, aivan hirveetä,
olihan se komee !

koko illan se näky kummitteli mielessä,
vieläki ainaki miljoona kysymysmerkkiä lijuu ilmassa
mitä tapahtui ?

eihän normaalisti kukaan herätä minkäänlaista huomiota vaikka kuinka olisi vieraan näkönen eri maailmasata kotoisin,


onkohan kukaan muu saanu samanlaista sätkyä vieraasta kutuurista olevasta henkilöstä
olenkohan ainoa sätky, heh,

Äänestä

Järviradio on eniten Suomalainen radio ohjelmistoineen,

utisointi hyvin perisuomalaista, aina asiaa, monipuolista

totuuden mukaista,

musiikki nolstalgista parasta kuuneltavaa

kunntelen usein Järviradion ohjelmia,

1Äänestä

NIIN NOSTALGIA ON MUISTELEMISTA,

me vanhukset usein painumme muistojen lumoihin,
enimmäkseen muistelee vain ihania hyvä tapahtumia,

mutta
joskus muistot voi olla huonojaki, jopa tarumaattisia,

Äänestä

Sinäkö pilkuttaja 80 plussasta käyt 70 plussassa nälvimässä Pertikkiä ja
80 plussassa leikit toisenlaista persoonaa "hyvää ihmistä" ?

1Äänestä

Elämä on
riemua
iloa
surullista,
ihanaa,

pelottavaa,
mielenkiintoista,
ahdistavaa,

kipua
tuskaa
huolta

toivoa
epätoivoa

onnea
rakkutta
köyhyttä
rikkautta,

nuoruutta
vanhuutta
väsymystä

työtä työtä ja työtä,
lopun odotusta,

olin, teki olitte
eksyin teihin,
te katositte,

kaiken sain,
kaiken sain kokea,

nyt olen väsyny
tahdon pois.

Äänestä

Sanotaan
vanhukset muistaa menneisyyden tapahtumia parhaiten,
mutta
olenko poikeus mä en muista paljookaa menneisyydestä vain jotain jos joku
tapahtuma sattuu olemaan saman tyylinen juttu tai jokin joka sattuu viittaamaan meneisyyteen,
mull on huono muisti vanhojen asioitten suhteen,
lähinnä muistan nyt tapahtuvat uutiset ja tapahtumat parhaiten,
mikä mussa on vialla, kun vanhoja ei muista.

Äänestä
  • jooo on myös vanhoja asioita joitan en kertakaikkiaan muista ollenkaa,
    vaikka multa joku saataa tivata että muistatko,, heh heh,
    en vaan muista, joskus jopa harmittaa, kun on unohtani niinpaljon vanhoja asioita,

    Äänestä

Paras vanhan ihmisen on painua menneisyyden syövereihin,
pois nyky ahdistavasta maailman tilanteesta,
kaikki ympärillä näyttää , kuuluu pahenevan,
pikku suomi maailman myrskyjen kouristuksessa ahdistaa vanhaa ihmistä,
ku luuli ettei maailmaan enään ikinä tule sotia,
niin vain tuli ,
onneksi on kevät, ja aurinko paistaa risukasaanki .

Äänestä

Ennen pääsi pankiinki
kyllä oli kiva käydä muinoin
" Postipankissa "
" Säästöpankki "
SKOP , palvelu aina toimi,
eikä siihen aikaan huijareista ollu tietoakaan,
oi niitä aikoja,
kyllä on ikävä t o i m i v a a yhteiskuntaa !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aamulla tuli radiosta mennen ajan musiikkia,
just sen ajan musiikkia kun elämä oli kiihkeimmillään,
ihanaa ja ristiriitaista,
oi kun ahdisti, samaan aikaan kouristava ikävä,
ihanuuden tyhmyys,
itketti, ahdisti, vihastutti,

se oli kuin salaman v ä l ä h d y s menneisyydestä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu