Tiede, Salatiede ja magia - Missä erot?
Ongelmana on se, että tieteen filosofian kannalta tätä eroa ei ole. 1600-luvun loppupuolella alkoi tiedepiireissä kiistely siitä, mitä ja millaista oikea tiede on. Ns. salatieteitä harrastivat silloin myös monet ns. tiedemiehet. Esim. tähtitieteilijät harrastivat yleensä usein myös astrologiaa, jota opetettiin ihan yliopistoissakin.
(Luonnon)tiede-nimitys (science) on siis vasta 1800-luvun lopulla syntynyt. Sitä ennen kaikkea luontoa koskevaa tutkimusta kutsuttiin luonnonfilosofiaksi. Tähän luonnonfilosofiaan kuului vielä 1700-luvun alkuun asti (Länsi-Euroopassa, idässä NL:ssä opetettiin astrologiaa ja alkemiaa yliopistoissa vielä ennen vuotta 1991!) myös luonnonmagia, eli okkultismi ja myös alkemia, yms.
Uskonpuhdistuksen myötä alkanut kiista tiedepiireissä alkoi siitä, kun alettiin kun yleisesti uskottiin luonnossa olevan luomisen jäljiltä Luojan toimesta kätkettynä salaista tietoa ja ominaisuuksia, joita voi tutkimalla selvittää, ja nämä voimat hyödykseen valjastamalla ihminen voi hallita luontoa. Keskeiset kiistakohdat olivat se, että onko tieto(tiede) AVOINTA vai SALAISTA, eli siitä, saako sitä vapaasti levittää ja tutkia, vai onko salaisuudet paljastettava vain valikoiden niihin perehtyneille. Eli julkinen tiede vastaan salainen tiede. Kirjapainotaidon ja tiedon leviämisen käynnistämä tieteellinen vallankumous, yhdessä julkisen tiedon kasvun ja kehityksen kanssa, johti hiljalleen siihen, että salattua tietoa kannattavat jäivät hiljalleen vähemmistöön. Lisäksi julkinen tieteellinen tutkimus pian todisti astrologian, yms. epätieteelliseksi pööpöilyksi, mikä ajoi salatieteitä entisestään nurkkaan. Asiaan vaikutti myös kirkko ja uskonto. Kirkko suhtautui jyrkän kielteisesti salatietoon ja okkultismiin, mistä johtuen ns. "virallisen tieteen" edustajat ja kirkko liittoutuivat kiistassa. Agnostinen tiede ja teistinen uskonto muodostivat epäpyhän allianssin kiistassa salatieteiden kannattajia vastaan. Virallisesti vallalle pääsi siis julkinen tiede.
Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen, sillä rintamalinja "oikean tieteen" ja "salatieteen" välissä ei ollut selvä. Vielä 1600-luvulla enemmistö tiedemiehistä(luonnonfilosofeista) harrasti myös salatieteellistä tutkimusta. Sen jouduttua kuitenkin huonoon valoon, siitä pikkuhiljaa luovuttiin ja sen harrastajat joutuivat tekemään salatieteellistä tutkimusta salassa, kuten alkemistit keskiajalla. Salatieteet lakaistiin tavallaan maton alle, mutta ne eivät lakanneet (mistä mm. edellä mainittu Newton-esimerkki 1700-luvun alusta).
Nykyaikana salatieteillä ei siis ole enää "tieteen" statusta, mutta ne elävät edelleen ja voivat paksusti, sillä kaikki selittämätön ja suuria lupauksia antava, oli se sitten tiedettä tai "entistä tiedettä" (l. mystiikkaa), vetää ihmisiä puoleensa.
Ongelmallista NYKYtieteelle on aatehistoriallisesti ja tieteenfilosofian kannalta se, että mitään pohjimmaista rajanvetoa suhteessa salatieteisiin ei ole koskaan tehty. Käytännössä ja tutkimuksellisella tasolla kyllä näin on tehty, samoin suurin osa tiedemiehistä sivuuttaa salatieteet hömppänä, mutta jos katsotaan tieteen(naturalistista)filosofiaa periaatteita yleensä, niissä ei ole periaatteellista rajanvetoa suhteessa salatieteisiin, koska samasta luonnon(naturalistisen)filosofian perusrungosta on siinnyt sekä tieteiden, että salatieteiden haara. Onkin sanottu, että tiede on vain symbolistinen magia, eräänlainen "oikean" magian materialistinen sovellutus. Ja itse sanon raflaavasti, että magia on "tieteen vasen käsi".
Tiede on pohjafilosofiansa ja sitä kautta naturalistisen maailmankuvansa vanki, ja niin kauan, kuin se sitä on, se ei ole pohjimmiltaan puolueeton suhteessa salatieteisiin.
Ongelmana on, että jos tieteen pohjafilosofia, sen perusparagidma, muutettaisiin, jouduttaisiin rakentamaan uusiksi lähes kaikki se, mitä naturalistisen filosofian perustukselle on rakennettu. Käytännössä tiede lakkaisi silloin olemasta tiedettä sellaisena kuin me sen tunnemme.
-Keefu-
Ongelmana on se, että tieteen filosofian kannalta tätä eroa ei ole. 1600-luvun loppupuolella alkoi tiedepiireissä kiistely siitä, mitä ja millaista oikea tiede on. Ns. salatieteitä harrastivat silloin myös monet ns. tiedemiehet. Esim. tähtitieteilijät harrastivat yleensä usein myös astrologiaa, jota opetettiin ihan yliopistoissakin.
(Luonnon)tiede-nimitys (science) on siis vasta 1800-luvun lopulla syntynyt. Sitä ennen kaikkea luontoa koskevaa tutkimusta kutsuttiin luonnonfilosofiaksi. Tähän luonnonfilosofiaan kuului vielä 1700-luvun alkuun asti (Länsi-Euroopassa, idässä NL:ssä opetettiin astrologiaa ja alkemiaa yliopistoissa vielä ennen vuotta 1991!) myös luonnonmagia, eli okkultismi ja myös alkemia, yms.
Uskonpuhdistuksen myötä alkanut kiista tiedepiireissä alkoi siitä, kun alettiin kun yleisesti uskottiin luonnossa olevan luomisen jäljiltä Luojan toimesta kätkettynä salaista tietoa ja ominaisuuksia, joita voi tutkimalla selvittää, ja nämä voimat hyödykseen valjastamalla ihminen voi hallita luontoa. Keskeiset kiistakohdat olivat se, että onko tieto(tiede) AVOINTA vai SALAISTA, eli siitä, saako sitä vapaasti levittää ja tutkia, vai onko salaisuudet paljastettava vain valikoiden niihin perehtyneille. Eli julkinen tiede vastaan salainen tiede. Kirjapainotaidon ja tiedon leviämisen käynnistämä tieteellinen vallankumous, yhdessä julkisen tiedon kasvun ja kehityksen kanssa, johti hiljalleen siihen, että salattua tietoa kannattavat jäivät hiljalleen vähemmistöön. Lisäksi julkinen tieteellinen tutkimus pian todisti astrologian, yms. epätieteelliseksi pööpöilyksi, mikä ajoi salatieteitä entisestään nurkkaan. Asiaan vaikutti myös kirkko ja uskonto. Kirkko suhtautui jyrkän kielteisesti salatietoon ja okkultismiin, mistä johtuen ns. "virallisen tieteen" edustajat ja kirkko liittoutuivat kiistassa. Agnostinen tiede ja teistinen uskonto muodostivat epäpyhän allianssin kiistassa salatieteiden kannattajia vastaan. Virallisesti vallalle pääsi siis julkinen tiede.
Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen, sillä rintamalinja "oikean tieteen" ja "salatieteen" välissä ei ollut selvä. Vielä 1600-luvulla enemmistö tiedemiehistä(luonnonfilosofeista) harrasti myös salatieteellistä tutkimusta. Sen jouduttua kuitenkin huonoon valoon, siitä pikkuhiljaa luovuttiin ja sen harrastajat joutuivat tekemään salatieteellistä tutkimusta salassa, kuten alkemistit keskiajalla. Salatieteet lakaistiin tavallaan maton alle, mutta ne eivät lakanneet (mistä mm. edellä mainittu Newton-esimerkki 1700-luvun alusta).
Nykyaikana salatieteillä ei siis ole enää "tieteen" statusta, mutta ne elävät edelleen ja voivat paksusti, sillä kaikki selittämätön ja suuria lupauksia antava, oli se sitten tiedettä tai "entistä tiedettä" (l. mystiikkaa), vetää ihmisiä puoleensa.
Ongelmallista NYKYtieteelle on aatehistoriallisesti ja tieteenfilosofian kannalta se, että mitään pohjimmaista rajanvetoa suhteessa salatieteisiin ei ole koskaan tehty. Käytännössä ja tutkimuksellisella tasolla kyllä näin on tehty, samoin suurin osa tiedemiehistä sivuuttaa salatieteet hömppänä, mutta jos katsotaan tieteen(naturalistista)filosofiaa periaatteita yleensä, niissä ei ole periaatteellista rajanvetoa suhteessa salatieteisiin, koska samasta luonnon(naturalistisen)filosofian perusrungosta on siinnyt sekä tieteiden, että salatieteiden haara. Onkin sanottu, että tiede on vain symbolistinen magia, eräänlainen "oikean" magian materialistinen sovellutus. Ja itse sanon raflaavasti, että magia on "tieteen vasen käsi".
Tiede on pohjafilosofiansa ja sitä kautta naturalistisen maailmankuvansa vanki, ja niin kauan, kuin se sitä on, se ei ole pohjimmiltaan puolueeton suhteessa salatieteisiin.
Ongelmana on, että jos tieteen pohjafilosofia, sen perusparagidma, muutettaisiin, jouduttaisiin rakentamaan uusiksi lähes kaikki se, mitä naturalistisen filosofian perustukselle on rakennettu. Käytännössä tiede lakkaisi silloin olemasta tiedettä sellaisena kuin me sen tunnemme.
-Keefu-
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eipä tuossa ole paljoa vastaanväitettävää.
Mietin vain onko tarkoituksesi halventaa tiedettä, halventaa tai ylistää maagista "salatiedettä" vai jokin muu? Joka tapauksessa saisit tuolla avauksella aikaan riehakkaamman keskustelun ateisti-palstalla.
Olet oikeassa, että irvileukailevan ironiantarpeeni motivoima teksti todellakin oli tarkoitettu piikiksi ateisteille, ja varsinkin sellaisille, jotka ovat erityisen tieteisuskoisia eli skientistejä. Taidanpa postata linkin.
-Keefu-
>Lisäksi julkinen tieteellinen tutkimus pian todisti astrologian, yms. epätieteelliseksi pööpöilyksi
Menepä sanomaan tuo Astrologia-palstalle ja katsotaan mitä mieltä siellä ollaan tuosta "pööpöilystä".
Itse kun en ole kiinnostunut todistelemaan tiedeintoisille yhtään mitään, enkä varmaankaan olisi siihen kykeneväkään - mikä ei tarkoita että materialismi on sitten auttamatta totuus yli kaiken - on minun kai parempi vain jollotella niitä näitä fiilispohjalta henkisessä hengessä. Tässä mielessä laitankin nyt tähän tämän teesin, joka alunperin ei ole suinkaan oma keksintöni:
Miksi on olemassa "salatieteitä"?
Kun "Jumala" aloitti olemassaolon, hän/se halusi kokemuksia. Mitä raflaavampia, sen parempi. Tämän vuoksi ne lukuisat olennot jotka olivat alunperin Jumalasta lähtöisin eivät saaneet liian pian tiedostaa omaa jumalaista luontoaan. Muuten he olisivat "saapuneet kotiin" tuotapikaa linnuntietä, vaivautumatta enää uskomaan niihin roolihahmoihinsa jotka lähtevät aina kehittymään kun olento syntyy/lankeaa/emanoituu fyysiselle tasolle.
Muistelisin että erään etelä- tai väli-Amerikan korkeakulttuurin piirissä sanottiin että luotuaan ihmiset jumalat havaitsivat että ihmisistä tuli liian kaikkitietäviä. Tämän vuoksi jumalat puhalsivat tomua näiden silmiin ja tekivät nämä sokeiksi.
Toinen tapa hajoittaa ja hallita on sitten taas astrologia, sillä JOS aurinko säteilee vuoden varrella erilaista sähkömagneettista säteilyä niin että syntyville ihmisille kehittyy saamiensa varausten mukaisesti erilaisia luonteita, niin tällöin kukaan ei ole mitään muuta kuin sirpale omasta tosiolemuksestaan. Luonteenlaadulla millä hyvänsä paiskattuna ihminen nousee lähimmäisiään vastaan väistämättä; riidat ja kiistat ovat loputtomia kun yksi katselee yhdeltä kantilta ja toinen toiselta. (kts. Maurice Cotterell: The Tutankhamun Prophecies tai The Mayan Prophecies)
Isottelusta jumalat rankaisivat myös Prometheusta, ja kaikkihan tunnemme Raamatun syntiinlankeamuskertomuksen. Pääpointtina siinä on että ihminen oli tulla liian tietäväiseksi, nousta jumalan tasolle!
Voisiko olla että olemme olemassa vain koska Jumala on vaivuttanut uneen osan itsestään, jotta tämä osa hänestä/siitä näkisi unia ja tarjoaisi loputonta viihdykettä tietoiselle osalle Jumalaa? Onko näkemys liian ankea?
Mutta summa summarum tuon kaiken vuoksi "salatieteitä" olisi olemassa jotta ihminen voi muistaa oman todellisen luontonsa. Toki tämä muistaminen tuntuu olevan vähän hidasta puuhaa.
Teemmekö sitten väärin jos tavoittelemme perintöoikeuttamme? Pitäisi matkaa kotiin pitkittää mahdollisimman pitkään? Jos ihmiseltä kestää kauan oivaltaa jumalluontonsa, Jumala on hänen kauttaa kerännyt varsin antoisan sadon kokemuksia lukuisten elämien varrelta. Mutta on ihmisiä jotka eivät kestä enää sisimmässään koko tätä pelleilyä miksi elämä muodostuu kun tajuaa että missään roolissa ei lopulta ole mitään mieltä. Voisimme olla keitä tahansa, ja katsokaa millaiset mitättömät persoonat ja egot itsellemme kehitämme... Ja sitten kun on jo ollut "keinä tahansa", mitä sitten enää on jäljellä muuta kuin kyllästyminen?
Miksi salata mitään? Oikeastaan mitään ei tarvitse salata, sillä pyrkimys vapauteen roolien ja yleensäkin maisena matona olemisen kahleista ei vaikuta kiinnostavan kovin monia ihmisiä. Toisaalta uskonnot ja tieteetkin tekevät kaikkensa että ihminen pysyisi vajavaisuutensa orjana, joten ehkäpä olisi syytä niiden pitää mölyä itsestään jotka haluavat siihen jotain muutosta.
Tulipa sitten tuossa vielä mieleeni taas kerran vertaus, jolla hahmottaa sitä miksi ihminen on ja ei ole Jumala:
Jäätynyt vesi on vettä, mutta kukaan ei kutsu jääpalaa vesipalaksi. Talvella voimme kävellä jäällä, mutta olisi viisastelua sanoa että "kuljemme vetten päällä".
Ja hyppäys hengelliseen vastaavuuteen: ihminen on hidastunutta, tiivistynyttä, matalaenergistä Jumalaa. Koska Jumalan tosiolemus, se mikä menee ajan ja paikan rajojen yli, on kuitenkin kaikkea muuta kuin jähmeää ainetta, me emme voi sanoa olevamme Jumala, kun samaistumme kehoihimme ja persooniimme.
Ihminen on osa itsensä uneen vaivuttanutta Jumalaa. Ihminen nyt ei ole Jumala, mutta muuntamalla (transfoimalla?) olemuksensa hän voi saavuttaa tietoisuuden Jumalasta joka on hänen tosiolemuksensa.
Näin ajattelen.