Olen lukenut jonkin verran buddhalaista kirjallisuutta ja olen ymmälläni sen suhteen, mitä tietoisuudella ja meditaatiolla oikein tarkoitetaan ja mihin lopulta pyritään. Pyritäänkö tässä ja nyt -hetkessä elämiseen vai johonkin muuhun?
Tässä ja nyt hetkessä eläminen eli jokahetkinen tietoisena oleminen ja tarkkaavaisuus tuottaa nimittäin vasteen eri aivoalueilla kuin syvä meditaatio. Tämä tuli ilmi eräässä televisio-ohjelmassa, jossa käsiteltiin uskonnollista kokemusta. Syvä meditaatio kuin myös rukous tuottivat vasteen ohimolohkon alueilla, mutta tassä ja nyt -hetkessä eläminen päälaenlohkon alueella. Syvässä meditaatiossa päälaenlohko oli aivan hiljaa. Jos buddhalaisuudessa on kysymys tietoisena olemisesta juuri tällä hetkellä tässä paikassa, niin silloinhan mitään vaipumista syvään meditaatioon ei tarvita.
Onko kukaan perehtynyt aivojen toimintaan meditaation aikana? Kirjoittakaa!
Tässä ja nyt hetkessä eläminen eli jokahetkinen tietoisena oleminen ja tarkkaavaisuus tuottaa nimittäin vasteen eri aivoalueilla kuin syvä meditaatio. Tämä tuli ilmi eräässä televisio-ohjelmassa, jossa käsiteltiin uskonnollista kokemusta. Syvä meditaatio kuin myös rukous tuottivat vasteen ohimolohkon alueilla, mutta tassä ja nyt -hetkessä eläminen päälaenlohkon alueella. Syvässä meditaatiossa päälaenlohko oli aivan hiljaa. Jos buddhalaisuudessa on kysymys tietoisena olemisesta juuri tällä hetkellä tässä paikassa, niin silloinhan mitään vaipumista syvään meditaatioon ei tarvita.
Onko kukaan perehtynyt aivojen toimintaan meditaation aikana? Kirjoittakaa!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos haluat tietää, mitä nykylääketiede ajattelee meditaatiosta, käytä hakusanoja "clinical applications of meditation" tai "medical applications of meditation". Sieltä näet miten eri aivoalueet aktivoituvat esimerkiksi sahaja-joogaa harjoittaneilla koehenkilöillä. Meditaatio on voimakkaan tutkimuksen kohteena niin lääketieteessä kuin myös neurotieteissä ja psykologiassa.
Määriteltiinkö ohjelmassa mitä on "tässä ja nyt"-hetkessä eläminen?
Tavalliset ihmiset tai tavalliset meditoijat eivät elä tässä ja nyt. Kaikki elävät epämääräisten käsitteiden ja haavekuvien viidakossa joka on kaukana tästä hetkestä. Aidosti tässä hetkessä elävien verrokkiryhmän voi muodostaa vain kokonaan tai lähes kokonaan valaistuneista yksilöistä. Epäilen että tässä ohejelmassa ei ollut tuollaista ryhmää. Lyhyesti: tässä ja nyt on eri asia kuin arkitietoisuus.
Siihen että uskaltaa jättää haavekuvat ja hyväksyä tämän hetken, tarvitaan yleensä vuosia tai vuosikymmeniä "syvämeditaation" harjoittamista.
Ohjelma, josta kerroin esitettiin TV 1 Prisma sarjassa nimellä Uskonnollinen kokemus. Siinä buddhalaista uskontoa harjoittava länsimainen psykologi vaipui syvään meditaatioon (näin ohjelmassa sanottin) ja kun hän sanoi olevansa tuossa tilassa, piuhat laitettiin päähän ja hänen aivokuorensa vasteet kuvattiin. Vasteet olivat ohimolohkoissa ja joissakin taka-aivojen alueilla, mutta päälaenlohko oli aivan hiljainen. Samat aivoalueet aktivoituivat, kun katoliset nunnat rukoilivat. Päälenlohkosta sanottiin, että se aktivoituu silloin kun ihminen vastaanottaa tietoisesti jatkuvaa informatiota ympäristöstään. Eli tämä kai tarkoittaa sitä, että elää tässä ja nyt hetkessä. Mielenkiintoista oli myös se, että ihmisen minä-tunteen sanottiin myös syntyvän päälaenlohkossa seurauksena tuohon jatkuvaan infotulvaan reagoimisena.
Nyt jos katsoo noita aivoista otettuja kuvia meditoijista (kiitos nimimmerkille of meditation) niin niissähän juuri päälaenlohko aktivoituu. Mitä siis on syvä meditaatio ja mitä tarkkaavaisuus?
Olen samaa mieltä että tavalliset meditoijat eivät elä tässä ja nyt, se on liian vaikeaa. Muttä jos pääsee pikku hetken elämään, sillä näyttää olevan suuri positiivinen vaikutus. Itse en usko, että tarvitaan mitään valaistumista, vaan oivallusta, miten tässä ja nyt hetkessä eletään. Lapsethan elävät nykyhetkessä niin kauan kuin käsitteitä ei vielä ole opittu. Luovu ajattelusta, niin elät preesensissä. Onko näin?
Meditaatio ja sen hyväätekevä vaikutus perustuu mielestäni vain aivotoimintaan. Kerro minulle mitä tuo "syvämeditaatio" on, josta kirjoitat. Minusta juuri tässä ja nyt hetkessä eläminen on syvintä meditaatiota, mitä voi olla.
... voi olla jotakin syvempää, suurempaa kuin mitä tällä hetkellä pystyt edes kuvittelemaan?
Preesensistä on silti oikein hyvä aloittaa.
En kiellä, etteikö ihmisellä voi olla vaikka kuinka syviä kokemuksia ja tietoisuuden tiloja. Itsekin olen kerran saanut maistaa ns. oceaanista tunnetta, jolloin tunne kehosta ja minuudesta häviää. Ja paljon syvempääkin on varmasti olemassa. En ole tuota kolemusta kuitenkaan jälkeenpäin matsästänyt takaisin, koska ymmärrän, että se oli vain senhetkinen tietoisuudentilani. Se oli ja meni. Näinhän buddhalaisuudessakin näytetään ajattelevan. Ei takerruta mihinkään - ei edes valaistumiseen!
Minä aloittaisin ja lopettaisin preesensissä, sillä silloinhan takertumisen aiheuttamaa kärsimystä ei ole.
Minusta kannattaa harjoittaa kaikenlaisia meditaatioita, ja siten stimuloida monipuolisesti aivojen eri osia. Se on kaikkin viisainta. Valaistuneelle mielelle mikään aivojen lohko ei ole etäinen.
Jos valaistuminen tarkoittaa nykyhetkessä elämistä, niin silloin kannattaa harjoituttaa sellaisia tekniikoita, jotka tuottavat aivoissa sitä tukevan vasteen. Aikaa myöten harjoituksesta tulee aivojen jatkuva olotila eli ihminen alkaa jatkuvasti elää nykyhetkessä. Mitä enemmän harjoittelee, sitä nopeammin aivot tottuvat uusiin hermoratayhteyksiin ja näin luovat uuden olemisen tilan.
Suomeen olisi perustettava sellaisia meditaatioryhmiä, joissa harjoitellaan nykyhetkessä elämistä. Tutkittaisiin sitä mitä itsessä tapahtuu ryhmätilanteissa, mitä tunteita herää, mitä ajatuksia, miten reagoi jne. Onko kiinnostusta tämänkaltaiseen meditointiin?
Esimerkiksi jo toisen ihmisen kohtaaminen tietoisena on mielenkiintoinen kokemus. Kohtaamiseen ei sisälly mitään arviointia eikä arvostelua ja tavalliselle tallaajalle se on varmasti erikoista. Tietoiseen kanssakäymiseen ihmisten kanssa ei sisälly mitää persoonallista.
Valaistumisen ei välttämättä tarvitse olla pelkästään hetkessä elämistä. Sellainen käsitys on suosittu, eikä se minusta ole millään lailla virheellinen, mutta valaistumista on kuitenkin monenlaista. Itselleni siinä ainakin on myös muitakin piirteitä kuin tämänhetkisyys.
Me emme voi liian tarkasti määritellä valaistumista, koska silloin alamme pyrkiä liian tarkasti ennalta määrittelemäämme käsitykseen valaistumisesta, joka on automaattisesti väärä käsitys, koska valaistumista ei voi käsittää ellei ole kokenut sitä.
Hyvä tapa on määritellä valaistuminen siten kuin se kussakin asiayhteydessä, traditiossa tai harjoituksessa tehdään. Silloin ei liikaa sotke asioita.
Hetkessä olemista harjoitellaan esimerkiksi klassisessä japanilaisessa budossa (japanilaiset taistelutaidot). Budolajit kehittävät sekä mieltä että ruumista.
Kaikki tekeminen tapahtuu luonnollisesti aina nykyhetkessä ja tietenkin meillä kaikilla on nykyhetki - koko ajan (nykyhetkessä aikaa ei tosin ole). Mikäli budon harjoitustilanteessa ennakoimme tulevaa, fiilistelemme mennyttä tai yritämme liikaa, asiat eivät suju. Ja palautteen tästä saamme heti.
Klassinen budo on elävää ja laaja-alaista sisältäen satojen vuosien koetellun tradition ja harjoitusmenetelmät. Koulukuntia on useita. Myös Suomessa on hyvää opetusta antavia ryhmiä. Jos ei valaistu, niin harjoittelun myötä saa ainakin hyvän fyysisen ja henkisen kunnon. Harjoittelu vaatii kylläkin kohtuullisen paljon aikaa ja vaivaa.
Tottahan toki valaistumisesta voi pyrkiä puhumaan tarkasti ja objektiivisesti, tietenkin muistaen, että sojottava sormi ei ole kuu.
Väitän, että valaistumista ei voi käsittää eikä kokea, koska lopullinen valaistuminen tarkoittaa käsittäjän ja kokijan lopullista lakkaamista.
Kun kyseessä on on kensho, satori tai muu ei-lopullinen valaistuminen, aivojen sepittäjäfunktio palaa takaisin toimintaan ja luonnollisesti kehittää ei-kokemuksesta aika-ulotteisen kokemustarinan.
Ja vaikka yksilömieli tyysten romahtaisikin ja lakkaisi lopullisessa valaistumisessa, tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö skandhat enää jatkaisi ehdollistunutta toimintaansa niin kauan kuin keho-mieli ehdollistuma vielä jatkaa toimintaansa.
Tästä johtuu, että jokainen ennen fyysistä kuolemaa lopullisesti valaistunut organismi on täysin yksilöllinen ja omalaatuinen, ts. lopullistakin valaistumista on siis tästä näkökulmasta "monenlaista".
Hetkessä eläminen ja tämänhetkisyys ovat siinä mielessä harhaanjohtavia, että niistä syntyy helposti käsitys, että olisi joku eläjä tai kokija siellä "hetkessä" sitä elämässä ja kokemassa. Parempi ehkä kuitenkin sanoa, että lopullisen valaistumisen myötä ajallisesti ehdollistunut Minän "keskusyksikkö" tai karminen silta ajatuksesta seuraavaan yksinkertaisesti lakkaa, aika lakkaa, kokija ja kokeminen lakkaa, ja hiljainen ajaton tauko ajatusten välissä (bardo) vapautuu rajoistaan (mutta skandhat vielä tietenkin jatkavat reagoimistaan ja vuorovaikutustaan ehdollisen maailman kanssa, tosin keskitetystä ohjauksesta vapaina, siis kaiketi täydellisen valppaina).
Näin pohtii valaistumisesta Sofian rakastaja, joka toivottavasti ei ainakaan lisää sotke asioita.
Mielenkiintoistahan tuo on. Dalai-lamakin kuuluu olevan kiinnostunut esim. meditaation tieteellisestä tutkimuksesta ja on tarjonnut apua tutkijoille.
Itse ajattelen toisaalta niin, että buddhalaisuus on valitsemani polku, jotta pääsisin eteenpäin. Omin neuvoin olen kymmeniä vuosia liidellyt ja rämpinyt ja saavuttanut hienoja oivalluksia kantapään kautta ja sattumalta. Erilaisia guruja ja totuuksia on pilvin pimein ja halutessani voin shoppailla ja valikoida ja kokeilla niitä kaikkia ja keksiä loput itse. Mutta olen nyt valinnut tällaisen takuulla testatun ja traditionaalisemman menetelmän, jossa tietoisesti seuraan toisten ennen minua raivaamia polkuja. En yritä keksiä itse niille selityksiä tässä vaiheessa, opettelen vain ja testaan omasa elämässäni.
Itse olen ihmetellyt sitä, miksi Buddhan opeista piti muodostaa uskonto, vaikka Buddha ei halunnut itse olla mikään jumala (näin olen ymmärtänyt). Tradition mukaan hän kehotti viimeisinä sanoinaan oppilaitaan vain olemaan tarkkaavaisia.
Ongelma tässä on se, miten helpoimmin elää nykyhetkessä. Ehkäpä nykyajan aivotutkijat munkkien avustuksella löytävät siihen ratkaisun. Ratkaisu moneen ongelmaan löytyy myös siitä, että kaikki ihmiset eläisivät enemmän tässä hetkessä. Tällä hetkellä Suomen kouluihin ollaan lanseeraamassa uutta tunnetaitojen opetusmenetelmää, mutta paljon järkevämpää olisi opettaa tietoisena olemista. Jos olen tietoinen, olen jatkuvasti tietoinen myös tunteistani ja siitä, mistä ne johtuvat. Eikö?
Se, että Buddhan opeista syntyi uskonto, taitaa kuvastaa vain tietoisena olemisen vaikeutta sekä jälkipolvien vallanhalua ja ylemmyyttä.
Ehkä buddhalaisuuteen sisältyvät menetelmät ovat myös tehokkaita ja siksi niitä edelleen noudatetaan. Oikeastaan buddhalaisuus ei olekaan uskonto samalla tavalla kuin jotkut toiset valtauskonnot, vaan menetelmien kimppu. Menetelmät mihin? Irti kärsimyksestä.
Buddhalaisuus on löytöretki, sanoo meditaatio-opettajani. Mihinkään ei ole PAKKO uskoa, mutta ei uskosta mitään haittaakaan ole, hän sanoi pilke silmäkulmassa. Buddhalainen termi on pikemminkin sraddha, luottamus. Luottamus kasvaa harjoittamisen myötä.
Johti toiseen syvään psyykis sielulliseen kokemukseen.
Sen jälkeen saavutan tuon autuaan leijuvan tilan lähes joka ilta.
Universaaliin kokemukseen verrattava "koukku", jota olisi häpeällistä
kuvata sanalla addiktio.
Edellyttää kurinalaista elämää esim. alkoholin nauttimisen suhteen.
Kun on ns.viimeinen neljännes menoillaan, hyväksi koettua kurssia
ei ole toistaiseksi tarvetta muuttaa.
Pitäisikö meditaatiossa lopulta löytää jonkinlainen sisäinen rauhan tila. Tämä tuli mieleeni muistaessani tilanteen, jossa olin karvan verran kuolemasta. Tuossa tilanteessa tajutessani, että todennäköisesti kuolisin sekunnin päästä, mieleni kääntyi ikäänkuin sisäänpäin eikä minkäänlaista pelkoa ollut. Vain syvä rauha. Tietoisuus kuitenkin pelasi , koska havaitsin keltaisen säiliöauton lipuvan kuin unessa hiuksenhienosti automme ohi. Myöskään jälkeenpääin en ole tuntenut minkäänlaista pelkoa. Miten tämä on mahdollista?
Kun putoaa nykyhetkeen ja aika pysähtyy niin myös pelko katoaa. Pelko liittyy muistamiseen rakkaus taas on ajan ulkopuolella. Nykyhetkessä "surffatessa" tuntee ennemminkin rakkautta kuin pelkoa. Satorin alkuhetki on kuin kuolema mutta siten yllättäen syntyykin uudestaan. Ääritilanteissa saa äärikokemuksia.