Olen jumissa niin kauan kuin äitini elää

Ikävä tilanne.
Oletko ottanut mistään selville, olisiko äidillesi jotain hoitopaikkaa, laitospaikkaa ?
Pystyt vetoamaan siihen, ettet jaksa itse hoitaa kotona, käy liian raskaaksi.
Yleensä silloin, kun omaiselle tulee ihan liian raskasta, yritetään kunnan puolesta jotain järjestää.
On kyllä sellainen asia, joka on tarkkaan mietittävä, kuka haluaa ja mitä.
Mutta sinun on hyvä miettiä myös itseäsi, omaa jaksamistasi. Kerroit itselläsikin olleen ongelmia.
Voimia!

Tarvitaan ensin lääkärin lausunto ko. tilanteesta ja sen jälkeen hakea laitospaikkaa. Tiimi kokontuu keskustelemaan. Ei omaisella ole mitään pakkoa hoitaa 24/vrk jos kerran omat voimavarat koetuksella. Voi hakea sen lääkärintodistuksen eri lääkäriltä myös itselleen.

Saatko/ oletko hakenut omaishoidon tukea? Se on hävyttömän pieni korvaus, mutta parempi kuin ei mitään.

Eikö hän kuuluisi sairaalaan?Eihän kukaan jaksa hoitaa omaista tuossa kunnossa.Sosiaalitoimi onko tietoinen?

Ymmärrän hyvin aloittajan tilanteen ristiriitaisuuden. Oman äidin pitkittynyt vakava sairaus sen tuomine kipuineen on raskasta seurattavaa.
Ei edes terveyden hoidon ammattilaisena työskentelevä jaksa itse uupumatta vastaavaa tilannetta.
Vakavasti sairaan hoitopaikka on sairaalan osastolla jossa on tarvittavaa kipulääkitystä saatavana.
Älä tunne syyllisyyttä jos toivot äitisi kuolemaa, niin tuntisimme me muutkin jos olisimme vastaavassa tilanteessa.
Itse olen 83 vuotias, tällä hetkellä melko hyvässä kunnossa. Viimeisestä aivoinfarktista on kolme vuotta. Olen kahdelle lapselleni sanonut että minua ei pidä jäädä kotiin hoitamaan ellen pysty itsestäni huolehtimaan. Myös olen tehnyt hoitotahtoon ehdottoman elvytyskiellon mikäli sydän pysähtyy.. Jos eutanasia tulee sallituksi Suomessa niin parantumattomasti sairaana haluan eutanasian.
Pari kertaa kuoleman portilla käyneenä en pelkää kuolemaa lainkaan, se on luonnollinen osa ihmisyyttä.
Toivon aloittajalle työuran selkiytymistä niin että löytyisi mielekäs työpaikka jossa tuntisi itsensä tervetulleeksi työyhteisöön.

Hei,

Hyvä, että kirjoitit tänne. On tärkeää purkaa mielessä olevia huolia ja ja vertaistuki voi olla hyvä voimavara. Asioista kirjoittaminen ja niiden pohtiminen muiden kanssa voi antaa uusia näkökulmia.

Lisäksi on olemassa monia auttavia tahoja joista saa keskusteluapua anonyymisti ja matalalla kynnyksellä.

- Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Ryhmäkeskusteluihin ja ryhmächatteihin osallistuminen voi myös lievittää yksinäisyyttä.

Joka viikko ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on MIELI Kriisichat, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

- Valtakunnallinen kriisipuhelin

Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111.

Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

Kiitos vastauksista.

Haluan vielä täsmentää, että olen hoitanut äitiäni isäni kanssa. Suurin osa huolenpidosta kotona jää kuitenkin itselleni, kun taas isäni hoitaa kaupassa käynnin ja kodin ulkoaskareet. Vanhemmillani on ollut pitkään hankala suhde ja olen kauan miettinyt miksi he eivät ole hakeneet eroa. Todennäköisimmin rahasyistä. Tuntuu että he ovat vain sietäneet toisiaan vuosien mittaan. Asioista tai omista tunteista ei vain voida keskustella kuin aikuiset. Syy miksi minun itsekin kesti hakea apua masennukseeni.

Epäilen, että äidilläni on hieman narsismin piirteitä. Tarkentaakseni, hän ei ole koskaan tyytyväinen ja mitä tahansa minä tai isä teemme, siinä on aina jotain vikaa. Olemme isäni kanssa molemmat low-maintenance, mikä luo eripuraa meidän ja high-maintenance äitini kanssa.

Äitini pää toimii, mutta hänen kehonsa ei. Hän on myös täysin sitä vastaan, että hänet vietäisiin jonnekin hoitolaitokseen. Hän nimenomaan sanoo haluavansa olla kotona. Terveydentilakaan ei ole muuttunut mihinkään suuntaan pariin kuukauteen. Pelkään hetkeä, kun palaan omaan asuntooni pois vanhempieni luota, äiti masentuu tästä vielä enemmän ja lopulta hänen terveytensä pettää. Äiti osaa olla hyvin riippuvainen minusta. Kun alun perin muutin pois kotona, hän jatkuvasti kyseli koska palaan 'kotiin' viikonloppuna? Ja aina kun vastasin kieltävästi, hän yritti saada mut tuntemaan syyllisyyttä. Tunnustan olevani hemmoteltu perheen ainoa lapsi, mutta yritän kovasti itsenäistyä, mikä on osoittautunut hankalaksi helikopterivanhemman jatkuvan paasauksen takia.

Äitini vaatii suuria määriä ruokaa ostettavaksi, mutta syö itse tuskin ollenkaan. Hän ei saa enää vaippaa vaihdettua itse. Hän hukkaa ja tiputtaa tavaroita jatkuvasti. Tuntuu kuin huolehtisin taaperosta aikuisen naisen kehossa. Tuntuu pahalta, mutta näin se vain on. Välttelen aikaisemmin nousemista aamuisin, jotta isäni ottaisi kerrankin vastuun kotitöistä talon sisäpuolella. Olen varma että syy miksi vastuu jää suurimmalta osalta päivää itselleni on osittain koska A) isäni välttelee tätä yleisesti, koska on itsekin tired of this shit, B) koska hänen apunsa ei äidin mielestä kelpa ja C) koska hän joko nukkuu tai pakenee ulos kauppaan, lenkille koiran kanssa tai iltaisin käy avantouimassa.

Haluan kovasti palata omaan elämääni, mutta samaan aikaan pelko äidin äkillisestä poismenosta estää minua toimimasta. Kuten aiemmassa viestissäni kerroin, että olen työtön ja mahdollisesti neuroepätyypillinen (todennäköisimmin autismi ja/tai ADD). Haluaisin saada työn ja diagnoosin ennen äitini kuolemaa. Haluan, että hän ymmärtäisi miksi ajoittain toimin hänen mielestään hieman erikoisella tavalla, korostaen "hänen tavallaan" ja että hänen ei tarvitsisi huolehtia minun rahatilanteestani. Kumppania tai lapsenlapsia en kuitenkaan voi luvata, sillä en ole kiinnostunut romanttisista tai seksuaalisista suhteista (olen aseksuaali ja aromanttinen) ja en pidä lapsista. Se ja vanhempani eivät ole olleet paras esimerkki rakastavasta' parisuhteesta/avioliitosta. Henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai pettämistä ei onneksi ole koskaan ollut. He vain yksinkertaisesti 'sietävät' toisiaan.

Siinä taas vähän lisätietoa elämästäni. Odotan innolla päästä palaamaan omaan kämppääni palautumaan. En ole juurikaan aktiivinen elämäntylliltäni ja poistun kotoani vain jos minulla on syy siihen, kuten kaupassa käynti tai ystävien tapaaminen. Jos Ohjaamosta ei satu olemaan apua, niin saatan palata vanhempieni luo. Säästyypähän siinä rahaa ja en joudu olemaan kaiket päivää yksin.