Muita "tyttöileviä" transmiehiä (FTM)?

Anonyymi-ap

Oon 30v transmies, hormoneilla lähes 10v, ja viime vuosina oon hiljalleen osittain "palannut takaisin" elämään ennen transitiota. Kun olin ollut vuosia laillisesti miehenä huomasin, et tarve esim. pukeutua tosi maskuliinisesti ja olla karvainen yms. katosi ja tää on varmasti osittain ihan luonnollista ja ymmärrettävää. Yhtäkkii ei tarvinnut enää "yrittää" niin paljoa ja sai vapaammin ettiä omaa tapaa olla.

Viime vuoden alussa pohdin tosi paljon sitä kadunko jossain määrin transitiotani, mutta tulin siihen lopputulokseen, että en ainakaan niin paljoa, et haluaisin alottaa detransprosessin. Kuitenkin tuntui edelleen siltä, et joku mun itseilmaisusta puuttui jätkänä ja niinpä päätin ihan huvikseen kokeilla käydä kävelyllä "naisena" yhtenä päivänä. Mulla oli siis edelleen varastossa vanhat klipsipidennykset ja kulmakynää käytän muutenkin niin sain sillä tehtyä vähän silmämeikkiä.

Toi tuntui avanneen mulla ihan jonkun uuden ja kuitenkin tosi tutun maailman ja nyt oonkin viime vuoden lokakuusta lähtien kerännyt ikään kuin toista vaatekaappia "jätkävaatekaapin" rinnalle, ostanut pienen, mut ihan riittävän määrän meikkejä, pari hajuvettä, asusteita ja aitohiusklipsupidennykset. Täl hetkellä haussa kunnon front lace-peruukki kevättä ja kesää varten ja muutamia ihania hameita ja mekkoja ja parit korot. (Vitsi koroilla kävelemistä on ollut ikävä!)

Nykyään siis yleensä viikonloppuisin tykkään laittautua ja käydä kaupoilla, lenkillä tai kävelyllä naisena tai joskus ihan vaan hengata kotona pitkillä hiuksilla, kevyellä tyttömäisellä meikillä, rintaliiveissä ja jossain söpössä cozyssä asussa. Oon kuitenkin ns. kaapissa tän kaiken kanssa, eli kukaan mun läheinen ei tiiä tästä, koska jotenkin tää hävettää ja tuntuu kaikessa ihanuudessaan oudolta?

Syitä tähän voi kai miettii vaikka ikuisuuteen asti: tapa käsitellä traumoja, koska nyt kaikki kontrolli mun sukupuolesta on mulla itelläni; tapa voittaa takas menetettyjä vuosia ja nuorena tasapainosena naisena elämistä, mitä en koskaan kokenut; ihan vaan omat mielenkiinnonkohteet, jotka ei oikeen mee yhteen minkään drag queeneilyn kanssa; se thrill mikä tulee siitä, et tavallaan "huijaa" ihmisiä eikä ne tajua mitään ja oot anonyymi, koska sua ei sellaisena oikeasti ole olemassa...

Täl hetkellä en niin kauheen paljoa jaksa miettiä miks tää tuntuu hyvältä vaan haluun vaan nauttia siitä, et koen syvempää rauhaa itteni kanssa kuin koskaan aiemmin. Kun katon peilistä itteeni "tyttönä" nään loppujen lopuks ihan saman ihmisen ku jätkänäkin ja kumpikin tuntuu tällä hetkellä multa.

Eli onko muita, jotka on löytäneet itsestään tälläisen puolen ja hieman odottamatta? Identifioin itseni edelleen transmieheks, koska tää on lähinnä viikonloppukivaa, mutta voihan tää kai joksikin muuksi vielä muuntautua...

16

1013

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Identifioit itsesi nimenomaan transmieheksi, et mieheksi. Eli vähemmistöidentiteetti löytyy.

      Tunnen muutaman kaltaisesi, ei tuo ole mitään uutta.

      • Anonyymi

        En koskaan väittänytkään, että en yhtäkkiä enää kuuluisi vähemmistöön...? Eikä varmasti ole mitään uutta maailman laajuisesti, mutta itselleni on ja siksi kyselin olisiko muitakin, jotka elävät tälläistä "vaihetta" läpi. :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En koskaan väittänytkään, että en yhtäkkiä enää kuuluisi vähemmistöön...? Eikä varmasti ole mitään uutta maailman laajuisesti, mutta itselleni on ja siksi kyselin olisiko muitakin, jotka elävät tälläistä "vaihetta" läpi. :D

        Tuossa puhuttiin vähemmistöidentiteetistä. Osa transmiehistä sosiaalistuu miehiksi ja elää cismiehen oloisena, eivät koe mitään yhteyttä prideporukkaan. Osa taas jää ikuisesti transihmiseksi ja pitää kiinni vähemmistöroolistaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa puhuttiin vähemmistöidentiteetistä. Osa transmiehistä sosiaalistuu miehiksi ja elää cismiehen oloisena, eivät koe mitään yhteyttä prideporukkaan. Osa taas jää ikuisesti transihmiseksi ja pitää kiinni vähemmistöroolistaan.

        Miten tämä liittyy mun aloitukseeni..?

        Transmiehenä kuitenkin elän arkeani miehenä huolimatta siitä koenko olevani juuri transmies vai "cismiehen oloinen" mies. En myöskään näe, että nuo kaksi identiteettiä ovat mitenkään toisiaan poissulkevia. Kuten itsekin käytit ilmaisua "jonkun oloinen" eli ei ihan 100% juuri se jokin. Tässä yhteydessä trans =/= cis.


    • Anonyymi

      Sie olet nainen, et mies.

      • Anonyymi

        Tässä puhutaan nyt sukupuoli-identiteetistä.


      • Anonyymi

        "Kun katon peilistä itteeni "tyttönä" nään loppujen lopuks ihan saman ihmisen ku jätkänäkin ja kumpikin tuntuu tällä hetkellä multa."
        > Sie olet nainen, et mies.

        Never change suoli24! :D

        En tehnyt tätä aloitusta sen takia, että kyselin apua tai mielipiteitä sukupuoli-identiteettiini liittyen eli pitänee sitten jatkaa kv-foorumeilla ja Discordissa... Vaikka en tiedä miksi odotin täältä jotain muuta kuin ohi aiheen menevää jankkaamista. :D Mun moka!


      • Anonyymi

        Never change suoli24... :D

        En tehnyt tätä aloitusta sen takia, että kyselin apua tai mielipiteitä sukupuoli-identiteettiini liittyen eli pitänee sitten jatkaa kv-foorumeilla ja Discordissa... Vaikka en tiedä miksi odotin täältä jotain muuta kuin ohi aiheen menevää jankkaamista. :D Mun moka!


    • Anonyymi

      Mielenkiintoista. Itse olen tyttöilevä... (en halua sanoa oikeastaan 'mies') henkilö. Itse tunnen itseni aika feminiiniseksi, mutta sitten toisaalta en... Yritän vain hahmottaa, että millaiseksi omat tuntemukseni muodostuisivat jos olisin transitioitunut. Tuota kun ei lopultakaan tiedä ennalta.

    • Anonyymi

      Viestini poistui sekunnissa, vaikka kerroin vain olevani tyttöilevä henkilö (joka välttää 'mies'-sanaa). Never change suoli24 tosiaan, ei täällä voi keskustella...

      • Anonyymi

        Eli sinut on määritetty syntymässä tytöksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinut on määritetty syntymässä tytöksi?

        Olen eri kirjoittaja kuin aloittaja, minut on määritelty syntymässä mieheksi jne. Eli siis transfeminiinen henkilö miehen kehossa. Huvittaa vai sattumanvarainen viesti poistelu ja sitten kaikkea törkyä säilytetään täällä ikuisesti.


    • Anonyymi

      Ei tulisi mieleenkään tuollaiset touhut kun en ole ennen prosessiakaan "tyttöillyt". Meikit, mekot, korot ym. eivät ole koskaan ollut minua enkä todellakaan kaipaa mitään elämästäni ennen prosessia.

    • Tässäpä sitä itseään: sukupuoli tunne. Saa olla näin, mutta lainsäädäntöä ei sen järjestämiseen tarvita.

      • Anonyymi

        No voi voi. Onko sulla paha mieli?


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1024
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      882
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      795
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      689
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      52
      664
    10. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      625
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      575
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      573
    17. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    18. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      10
      527
    Aihe