Täällä onnellinen leonomistaja .Tervakoskelta tuli ainoana ROP/leobergeistä meille eli vaikka ollaan viellä puolivälissä turkin ja massan kanssa niin oli todella yllätys ja tuomari oli kuulemma tiukimpia mitä on eli sitten katsotaan seuraavaan ja sitten ollaankin jo valmiita.
Hei Uma
wulflady
3322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
niin sitä pitää. Kerrankin tuomari, joka uskalsi palkita ja ennenkaikkea lähettää ryhmäkehään ei valmiin koiran.
Itseäni on usein ärsyttänyt junnu ja nuortenluokan koirien arvosteluja kirjoittaessani tuomareiden sanelun mukaan nämä melkein aina toistuvat lauseet: Tarvitsee massaa, ei vielä valmis, tarvitsee aikaa jne. vaikka kyse olisi miten upeasta rotunsa edustajasta. Totta helskutissa ne ovat vielä keskeneräisiä.Usein vastaavan luokan aikuiset ovatkin sitten jo niin raskaita ja täysiä kakkosen koiria. tämä on juuri syy siihen etteivät uskalla palkita junnua exelentillä, ellei olekkaan valmista koiraa aikuisissa korjaamaan sen Rop:in.
Kuka teillä oli tuomarina?
Oli Tapio Eeerola
ainakin rakenteen ja liikeiden suhteen on ollut vaativa. Mikä miehen muuttanut olisi. Kyllä sinulla ihan kelpo koira on. Ties miten pitkälle vielä pääsette.