Olen käyttänyt Haltin lasketteluvaatteita todella pitkään. Kaapissa edelleen parikymmentä vuotta sitten hankittuja takkeja ja housuja edelleen joten vertailu on mahdollista. Halti oli aiemmin synonyymi laadulle ja toimivuudelle. . Hartioissa oli sopivasti väljyyttä, hihat ok., vetoketjut laadukkaita, taskut isoja ja lämpimyys kohdallaan. Mutta nyt Haltin suunnittelupuolella on jotakin todella ikävää tapahtunut. Uudet takkimallistot ovat surkeita, kokonumerot huijausta, takit ahtaita, taskut tuhottu, vetoketjut halpislaatua. Mallit eivät sovellu miehille, joilla on vähänkin lihasta hartioissakin. On surullista miten perinteikäs Halti on ajautunut harhateille takkien muotoilussa ja jäänyt pahasti jälkeen norjalaisista ja ruotsalaisista merkeistä. Norjassa miehiä vielä kunnioitetaan, Suomessa ei. Haltin ideologiaan on hiipinyt muunsukupuolisuuden korostaminen ja se ei tee enää miehille sopivia vaatteita. Haltin laatu on omistajavaihdosten yhteydessä romahtanut. Miesten on nyt pakko ostaa norjalaisia ja ruotsalaisia talvi- ja lasketteluvaateita. Suomalaisista ei ole enää niiden suunnittelijoiksi eikä tekijöiksi. Mätä ideologia on näivettänyt firman.
Haltin vaatteiden laatu laskenut
Anonyymi-ap
2
378
Vastaukset
- Anonyymi
Haltin ryysyt valmistetaa jossain "Kivikautisessa" LapsiTyövoima-tehtaassa !
- Anonyymi
Se löytyy Kiinasta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3510519Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12410099- 217911
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776304Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304862- 544669
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1144021Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1233381- 623097
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2173016