https://www.verkkouutiset.fi/a/naita-tietoja-ei-saa-ikina-julkaista-somessa-asiantuntijalta-varoitus/#0526d94e
Menee vähän pohja pois tällaisilta neuvoilta jos on joskus omistanut vaikka pelkän lankapuhelimen numeron kuten useimmat on.
Vielä 90-luvulla julkaistiin joka vuosi paksuja puhelinluetteloita missä kerrottiin kymmenien tai satojen tuhansien ihmisten puhelinnumeron lisäksi ammatti ja kotiosoite. Sama koski yrityksien organisaatioita. Matkapuhelinten yleistyessä niidenkin numerot moni halusi julkisuuteen samoihin opuksiin. Eikä kukaan ollut moksiskaan.
Kun internetti ja sähköposti alkoivat yleistyä niin oli olemassa Eemeli-palvelu mistä sai kenen hyvänsä email-osoitteen.
Eri oppilaitokset painattivat paksuja opuksia missä näkyi oppilaitten henkilötunnuksetkin ilman mitään yliviivauksia. Esim. Helsingin Yliopiston päärakennuksen ala-aulassa oli muutama puhelinkioski missä oli tavallisten puhelinluetteloiden lisäksi listattu yliopiston opiskelijat kaikkine henkilötietoineen. Samoin ilmestyi matrikkeleita tutkintoihin ja ammatteihin valmistuneista samalla tavalla.
Näitäkin oli kirjastoissa vapaasti saatavana ainakin vielä muutama vuosi sitten. Nykytilannetta en tunne.
Minulla on vieläkin kotikuntani puhelinluettelo vuodelta 1994 jolloin omistin lankapuhelinliittymän. Vaikka puhelinnumero olisikin vaihtunut niin osoitetiedot ja ammatit ovat monilla ikääntyneillä säilyneet samana.
Ajat on muuttuneet noista ajoista mutta noita tietoja on varsinkin vanhemmasta väestä ihan vapaasti vieläkin saatavilla minimaalisella vaivalla.
Ilmeinen tietovuoto kyseessä monien kohdalla jos uskoo kaikkia varoituksia joita tulee vähän väliä eri tahoilta.
Onko asialle mitään tehtävissä vai pitäisikö tehdä yhtään mitään?
Onko tietoturva heikoissa kantimissa?
Anonyymi-ap
1
219
Vastaukset 1
- Anonyymi
Tuollaiset julkaisut on kaikki hävitetty kai nykykyään jo? Ellei, niin ne tulisi polttaa pikimmiten.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686