Tavarantarkastajat

Onko tavaranjtarkastuksen teettämisestä hyötyä riitatapausissa ja mitähän tämä maksaa. Mistä tietää saa tietoa tarkastajan ammattitaidosta ?
71152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kauppakamarin hyväksymän tavarantarkastajan.
Meillä maksoi 1600€. Kaveri maksoi inssin papereista enemmän ja oli lähinnä paskaa täynnä se raportti. Suosittelen.

Äänestä

olevan voideltu firmojen taholta ainakin meille sattui tälainen ukkko. Ei olisi kelvannut edes sitä idän tuonnin tavaroita tarkastamaan. Surkea ja säälittävä äijä.

Äänestä
  • Piti tulla putkimiesten tekosia katsomaan.Putket kulkee seinien välissä,lattian alla ja verhouksien alla.Eli niissä ei ollut paljon nähtävää.
    Kävi sitten kahvilla. Katseli piirustuksia.Kyse oli siitä kun asentaja asensi keittiön ja kodinhoitohuoneen vesipisteen. Aikaa siihen meni n. 3 tuntia. Hukkasi vielä kalusteitten alle osan ja haki uuden. Laitettiin oikein vihko viereen että merkkaa siihin tunnit. Eipä ollut merkannut.
    Kun lasku sitten tuli oli muistaakseni laskutettu n. 11-13 tuntia. Riitahan siitä tuli. Tavarantarkastaja oli sitten oikeudessa puhumassa ympäripyöreitä. Hävittiin juttu
    Pitäisi olla ihan normit kuinka paljon vie normaalisti aikaa jonkin homman tekeminen. Esim. tavallisen vesipisteen laitto. Siinä sitä sitten oikeusoppineet koittaa kuvitella työn tekemistä.
    Ei siitä tule yhtään mitään.

    Äänestä

  • Tapaus kirjoitti:

    Piti tulla putkimiesten tekosia katsomaan.Putket kulkee seinien välissä,lattian alla ja verhouksien alla.Eli niissä ei ollut paljon nähtävää.

    ei ihme että hävisitte, matkat ja tavaran noutamiset tietysti laskutetaan, kukaan niitä ilmaiseksi hae.

    Äänestä

  • Tapaus kirjoitti:

    Piti tulla putkimiesten tekosia katsomaan.Putket kulkee seinien välissä,lattian alla ja verhouksien alla.Eli niissä ei ollut paljon nähtävää.
    Kävi sitten kahvilla. Katseli piirustuksia.Kyse oli siitä kun asentaja asensi keittiön ja kodinhoitohuoneen vesipisteen. Aikaa siihen meni n. 3 tuntia. Hukkasi vielä kalusteitten alle osan ja haki uuden. Laitettiin oikein vihko viereen että merkkaa siihin tunnit. Eipä ollut merkannut.
    Kun lasku sitten tuli oli muistaakseni laskutettu n. 11-13 tuntia. Riitahan siitä tuli. Tavarantarkastaja oli sitten oikeudessa puhumassa ympäripyöreitä. Hävittiin juttu
    Pitäisi olla ihan normit kuinka paljon vie normaalisti aikaa jonkin homman tekeminen. Esim. tavallisen vesipisteen laitto. Siinä sitä sitten oikeusoppineet koittaa kuvitella työn tekemistä.
    Ei siitä tule yhtään mitään.

    jos epäilet virhettä niin siitä kannattaa valittaa niin pätemätön kaveri pannaan äkkiä pois! älä kuitenkaan täällä valita..

    Äänestä

ei tukenut teidän näkökantaanne? Ja vielä jouduitte maksamaan? Herätys!!!!!!! Kyseessä on puolueeton taho, joka kertoo/katsoo/ jne. työn/suorituksen laadut tiettyjen lakien ja säädösten mukaan. Eli kyseessä EI OLE ns, kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, efekti.

Äänestä

Olin asiamiehenä eräässä homevauriojutussa ja vastapuoli käytti todistajanaan vanhahkoa tavarantarkastajaa, jonka höpinöistä suurin osa oli asiatonta allekirjoittaneen kysymysten arvostelua. Papparainen väitti valastaan huolimatta, että rautanaulat kutistuvat rustuessaan ja että vesi nousee nesteenä metrin matkan maasta ylöspäin sitä lämpimämpään rossipohjaan.

Hävisivät juttunsa. :8)

RÖH~

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pettynyt kirjoitti:

Onko tavaranjtarkastuksen teettämisestä hyötyä riitatapausissa ja mitähän tämä maksaa. Mistä tietää saa tietoa tarkastajan ammattitaidosta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu