Toyota on kaikkein laadukkain ja luotettavin auto

Anonyymi-ap

Miksi typerykset sotivat tätä totuutta vastaan. Tämä totuus on tunnustettu kaikkialla maailmassa:

Ylivoimaisen luotettavuuden lisäksi Toyota laatu näkyy myös pintamateriaaleja syvemmällä. Toki myös kalliimmat saksalaismerkit on tehty koriltaan, sisätilojen viimeistelyltään ja materiaaleiltaan laadukkaiksi eli ovat samaa tasoa siltä osin Toyotan kanssa. Mutta jos katsotaan pinnan alle vaikkapa purkamalla ovi tai kojelautarakenteita, niin alkaa selvitä eroja. Siinä missä Toyotassa kaikki on rakenteiden sisällä yhtä moitteettomasti ja siististi järjestyksessä, on kalliissa saksalaisessa oiottu surutta. Saumat, liitokset, sähkövedot ym. on vähän sinnepäin huitaistu. Kannattaa kysyä autoja työkseen laittavilta asiasta, jos ei muuten usko.

Tämä on sitä ainutlaatuista laadukkuutta, mihin eivät yllä kuin Lexus ja Toyota. Juuri tällä tinkimättömyydellä Toyota on kohonnut maailman laatuikoniksi samoin kuin sillä, että valmistajana se on asettanut käsittämättömän kovat kriteerit osatoimittajille. Niinpä Toyotan alkuperäisosien kohdilla mitta- ja valmistustarkkuus on täysin eri tasoa kuin ns. tarvikeosilla. Tosin on mainittava, ettei noita osia (suodattamia, tulppia ym. lukuun ottamatta) juurikaan normaali käyttäjä koskaan tarvitse, sillä Toyotissa mm. jarruosat ja alustaosat kestävät keskimäärin kolme kertaa sen ajomäärän kuin muissa autoissa.
Toyotoissa ei koskaan ole ollut mitään heikkouksia sähköissä, ei vaikka auto on hinnoiteltu hämmästyttävän edulliseksi. Huomattavasti kalliimmissa ns. premium-merkeissä noita sähkövikoja kuitenkin on aina löytynyt. Mistä se johtuu?

No tietysti siitä, että Toyotalla tehdään sähkötyötkin erittäin huolellisesti. Japanilainen laatuajattelu on sellaista mistä germaani-insinööri voi vain haaveilla. Ja olihan niistä kullatuista liittimistäkin tärkeissä paikoissa puhetta...
Ja ihmeellisintä on juuri tuo hinnan ja laadun suhde Toyotassa, mikään muu merkki ei ole siihen pystynyt eli tarjonnut premium-tason laatua perusauton hinnalla. Niin koriosien viimeistely, maalaus ja sovitukset ovat millintarkkaa työtä samoin kuin myös sisätilojen osien sovitukset, penkkien ompeleet ym. Ja halvasta muovisesta materiaalista ei suuremmin kannata innostua, ei noissa Mersuissakaan tai Bemareissa sen paremmin ole muovia hylätty, samaa tavaraa se on niissäkin. Kokonahkaisia sisustoja taitaa löytyy enemmän tai vähemmän käsin tehdyistä erikoisautoista.

Kannattaa perehtyä japanilaiseen laatuajatteluun ja siihen miten se näkyy Toyotan valmistusfilosofiassa ja laadunvalvonnassa. Tuskin mikään muu massavalmistaja tekee autoja yhtä kliinisen steriileissä olosuhteissa minimoiden mahdollisimman tarkasti kaikki laatupoikkeamat.
Tähän kuuluu myös alihankkijoiden raaka kilpailuttaminen, mutta toisin kuin monet kilpailijansa Toyota ei etsi mahdollisimman edullista tarjousta vaan voittoa takovana autojättinä se sanelee äärettömän tiukat laatukriteerit, paljon tiukemmat kuin mikään muu valmistaja. Ehkä kriteerejä voisi verrata korkealaatuisen sotilastekniikan tai ilmailuteollisuuden kriteereihin. Vain harva osatoimittaja pystyy nämä spesifikaatiot täyttämään, mutta ne harvat saavat sitten isot tilaukset Toyotalta ja pystyvät siten tuottamaan erittäin korkealaatuisia osia Toyotan käyttöön.

Jokainen järkevä ihminen ostaa auton joka on kaikkein laadukkain ja luotettavin.

17

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Toyota huijaa kolaritesteissä ja päästöissä jo vuosikymmenien ajan.
      Kovin paljon on vikoja ja ongelmia ollut viimeisen 5 vuoden aikana käynnistymisen kanssa ja jopa pyörät ovat irronneet jne.. Ruoste tulee nopeasti tutuksi omistajille.
      Toyota on vain aasialainen halpis tuote laadullisesti ja ominaisuuksien puolesta, toisaalta suomalainen on valmis maksamaan siitä kovaa hintaa ja panttimaksusta saa pienen palautuksen vaihdossa ja se pitää vaarit koukussa.

      • Anonyymi

        Toyota kestää ja korjaa jos ei ole joku kohta ollutkaan laatua. Täytyy olla pankkitilillä painetta ellet aja toyotalla. Itse ajan aina japseilla ja joitain vag autoja hetken ollut mutta ne lukemattomat viat ajoi pois ja nyt aina siis aina japsi.


    • Anonyymi

      6631 kpl. erottaa jyvät akanoista.

    • Anonyymi

      Suomessa on mielipidevapaus, voi ajaa myös mukavimmalla eli Citroenilla.

    • Anonyymi

      Toyotalla ei ole laadun kanssa mitään tekemistä mutta luotettava se voi olla, kun pikkuviat puuttuvat. Osa on julistettu ominaisuuksiksi, kun ei ole korjattu. Isoja kalliita vikoja Toyotoissa on kyllä ollut esim moottoreissa, cvt-vaihteistoissa. Oikeudenkäyntejä on käyty pitkään ja hartaasti, kun ohjelmistovikojen takia on tullut kuolonuhreja.

      • Anonyymi

        Toyotissa ei ole ollut vikoja, joka on aiheuttanut kuolemia. Aikoinaan tarvike matot aiheutti kuolemia, mutta Toyotalla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa. Tyhmät jenkit menivät ostamaan kun ne sai halvalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toyotissa ei ole ollut vikoja, joka on aiheuttanut kuolemia. Aikoinaan tarvike matot aiheutti kuolemia, mutta Toyotalla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa. Tyhmät jenkit menivät ostamaan kun ne sai halvalla.

        Syyhän on aina jossakin tuhansista ja tuhansista alihankkijoista, joiden surkea komponentti ehtii miljooniin autoihin väitetystä "tiukasta" laadunvalvonnasta huolimatta.


    • Anonyymi

      Toyotat kootaan pölytiiviissä alipaineistetussa salissa, työntekijöillä joka päivä vastapestyt haalarit ja valkoiset hansikkaat, ei tule käsistä rasvaakaan. Kullatut liittimet ovat sähkölaitteissa, ja ne lennätetään kaikille tehtaille rahtikoneilla valmistajana Nippon Denso. Laatu on huippuluokkaa ja vastaavan tason sileyteen maalipinnan osalta ei päästä edes Rolls Roycessa.

      • Anonyymi

        Työaikana työntekijä ei saa käydä edes vessassa, ettei Tojoon joudu bakteereita eikä viruksia.


      • Anonyymi

        Juu, tuon maalipinnan uskon, ei niin ohutta ole kukaan muu koskaan käyttänyt ja sama on pellinkin suhteen. Kultaa Toyotassa ei ole missään.


    • Anonyymi

      Toyota on saksalaisissa ja brittien luotettavuus ja tielle jättötilastoissa ihan häntäpäässä vuodesta toiseen ja samalla ruostumisen tutkimuksissa aina häntäpäässä. Itse testeissä ja vertailuissa Toyota on myös aina viimeinen.
      Mistä se tunnustettu maine tulee? No ehkä suomalaisesta Valittujen Palojen asiakaskyselystä ja suomalaisesta katsastustilastosta?
      Joka tapauksesta Toyota on ollut jatkuvasti esillä sen ongelmien ja vikojen takia.
      Suuria vuosikymmeniä kestäneitä huijauksiakin on tullut hiljan esiin, joten taitaa se suomalainen panttimaksulla ja kalliilla huolto-ohjelmalla kehitetty kupla puhjeta ja vaaritkin alkavat kehdata kertoa kuinka surkea Toyota oikeasti on.

      • Anonyymi

        K kenkäkö petteriä uhkaa kun noin itkettää? Vai Toyotako se on viemässä tikkaria lapsen suusta?


      • Anonyymi

        Nuo on huu-haa tilastoja. Monilla merkeillä on oma hinauspalvelu. Tämän vuoksi ne ei tilastoidu. Toyotalla ei ole omaan hinauspalvelua, koska niitä tielle jättäviä vikoja ei juurikaan esiinny. Toyotat hinataan yleisillä hinauspalveluilla, jolloin ne kaikki tulee virallisiin tilastoihin. Muilla automerkeillä näin ei tapahdu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        K kenkäkö petteriä uhkaa kun noin itkettää? Vai Toyotako se on viemässä tikkaria lapsen suusta?

        Kerroin vain todelliset tilastot ja Toyotan tilanteen niiden asioitten suhteen.
        Ei tuosta aasialaisesta kansanautosta laadukasta ja luotettavaa saa kuin Toyotan omapojan märissä unissa.
        Minä ajelen premium autoilla ja ihmettelen kovin kuinka tuollaiset halpikset saavat ihmiset sekoamaan ja vannomaan niiden nimeen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo on huu-haa tilastoja. Monilla merkeillä on oma hinauspalvelu. Tämän vuoksi ne ei tilastoidu. Toyotalla ei ole omaan hinauspalvelua, koska niitä tielle jättäviä vikoja ei juurikaan esiinny. Toyotat hinataan yleisillä hinauspalveluilla, jolloin ne kaikki tulee virallisiin tilastoihin. Muilla automerkeillä näin ei tapahdu.

        Hauska yritys, noihin saksalaisiin ja brittiläisiin tilastoihin kerätään data kaikista lähteistä.
        Ei valmistajilla ole mitään omia hinauspalveluja, ne ostetaan hinausfirmoilta ja ne ovat vakuutettuja ja näkyvät tilastoissa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      448
      4795
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1712
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1448
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1349
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1306
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1181
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      990
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      875
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe