Tässä on pieni kertomus, jonka kirjoitin parissa minuutissa. Tahtoisin saada siitä mahdollisimman paljon palautetta, mieluiten negatiivista sellaista(jotta kehittyisin kirjoittajana). Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä.
Oli kaunis heinäkuun päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja paljasti Kanervalan kylän koko komeudessaan. Ne lukemattomat kukkulat, joista seutu oli kuuluisa, olivat pullollaan mitä kauniimpia kukkia: keltaisia, valkoisia ja safiirin sinisiä. Suuret tammet ja pyökit seisoivat majesteettisesti niillä paikoilla, jossa ne olivat olleet jo satoja vuosia. Monilta kukkuloilta lähti pieniä puroja, jotka laskivat kirkas vetisiin, kaloja täynnä oleviin lampiin. Niittyjen pitkä, vihreä ruoho oli viellä aamukasteen jäljiltä kostea, ja ilmassa oli ihana kesän tuoksu. Kanervalan rauha oli kuitenkin rikkoontumassa.
Satoja, ja taas satoja uhkaavan näköisiä sotilaita marssi eräällä Kanervalan suurista niityistä. Sotureilla oli yllään mustat, villasta tehdyt housut. Heidän yläruumiinsa olivat paljaat ja ne oli tatuoitu täyteen kotkien, karhujen ja muiden petojen hahmoja. Soturit olivat paljain päin, ja heidän pitkät, pääasiassa punaiset hiuksensa oli kammattu , ja palmikoitu. Heillä oli aseistuksenaan musta teräisiä kirveitä, pitkiä puukkoja ja suuria, painavia nuijia. Jokainen soturi käytteli myös pyöreää kilpeä. Armeija suuntasi kulkunsa määrätietoisesti kohti toista, huomattavasti pienempää joukkiota, jonka kaikki, noin 50 miestä olivat vaiti. Tämä sekalainen ja kokematon joukko oli koottu puollustamaan Kanervalan kylää valloittajia vastaan. Oli selvää, että se ei hyökkäystä kestäisi, mutta jos jostakin Kanervalan asukkaita voidaan ylistää, niin ennenkaikkea urheudestaan. Viholliset olivat aloittaneet korvia huumaavan sotalaulun, joka peitti kaikki muut äänet Kanervalassa. Kuitenkin puollustajat pysyivät lujina. He sinkauttivat hyökkääjien niskaan tappavan nuolisateen ja...
ps. Neuvokaa minua kappalejaossa
Oli kaunis heinäkuun päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja paljasti Kanervalan kylän koko komeudessaan. Ne lukemattomat kukkulat, joista seutu oli kuuluisa, olivat pullollaan mitä kauniimpia kukkia: keltaisia, valkoisia ja safiirin sinisiä. Suuret tammet ja pyökit seisoivat majesteettisesti niillä paikoilla, jossa ne olivat olleet jo satoja vuosia. Monilta kukkuloilta lähti pieniä puroja, jotka laskivat kirkas vetisiin, kaloja täynnä oleviin lampiin. Niittyjen pitkä, vihreä ruoho oli viellä aamukasteen jäljiltä kostea, ja ilmassa oli ihana kesän tuoksu. Kanervalan rauha oli kuitenkin rikkoontumassa.
Satoja, ja taas satoja uhkaavan näköisiä sotilaita marssi eräällä Kanervalan suurista niityistä. Sotureilla oli yllään mustat, villasta tehdyt housut. Heidän yläruumiinsa olivat paljaat ja ne oli tatuoitu täyteen kotkien, karhujen ja muiden petojen hahmoja. Soturit olivat paljain päin, ja heidän pitkät, pääasiassa punaiset hiuksensa oli kammattu , ja palmikoitu. Heillä oli aseistuksenaan musta teräisiä kirveitä, pitkiä puukkoja ja suuria, painavia nuijia. Jokainen soturi käytteli myös pyöreää kilpeä. Armeija suuntasi kulkunsa määrätietoisesti kohti toista, huomattavasti pienempää joukkiota, jonka kaikki, noin 50 miestä olivat vaiti. Tämä sekalainen ja kokematon joukko oli koottu puollustamaan Kanervalan kylää valloittajia vastaan. Oli selvää, että se ei hyökkäystä kestäisi, mutta jos jostakin Kanervalan asukkaita voidaan ylistää, niin ennenkaikkea urheudestaan. Viholliset olivat aloittaneet korvia huumaavan sotalaulun, joka peitti kaikki muut äänet Kanervalassa. Kuitenkin puollustajat pysyivät lujina. He sinkauttivat hyökkääjien niskaan tappavan nuolisateen ja...
ps. Neuvokaa minua kappalejaossa
Vastaukset 4
Vanhimmat
Korjasin tekstiä parissa minuutissa. Pahoittelen kaikkia virheitä.
----
Oli kaunis, heinäkuinen päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja paljasti Kanervalan kylän kaikessa komeudessaan. Kukkulat, joista seutu oli kuuluisa, olivat pullollaan mitä kauneimpia kukkia. Keltaisia, valkoisia ja safiirin sinisiä. Tammet ja pyökit seisoivat majesteetillisesti satoja vuosia vanhoilla sijoillaan.
Kukkuloilta lähti pieniä puroja. Ne laskivat kaloja täynnä oleviin lampiin. Niittyjen pitkä, vihreä ruoho oli vielä aamukasteen jäljiltä kostea, ja ilmassa oli kesän ihana tuoksu.
Rauha oli kuitenkin rikkoontumassa.
Satoja, ja taas satoja uhkaavan näköisiä sotilaita marssi niityllä kohti Kanervalaa. Sotureilla oli yllään mustat, villasta tehdyt housut. Paljaat yläruumiit oli tatuoitu täyteen kotkien, karhujen ja muiden petojen hahmoja. Miehet olivat ilman päähinettä, ja pitkät hiukset oli kammattu palmikolle. Monen tukka oli punainen. Aseina heillä oli mustia teräkirveitä, pitkiä puukkoja ja suuria, painavia nuijia. Pyöreä kilpikin heillä oli.
Määrätietoisesti marssiva armeija suuntasi kulkunsa kohti joukkoa, jossa seisoi vain noin 50 miestä. Tämä pieni, vaitonainen, kokematon ryhmä oli koottu puolustamaan Kanervalan kylää valloittajia vastaan.
Oli selvää, että hyökkäystä kylä ei tulisi kestämään, mutta jos jostakin Kanervalan asukkaita voi ylistää, se on urheus!
Viholliset aloittivat korvia huumaavan sotalaulun. Se peitti alleen kaikki muut äänet. Puolustajat lähettivät hyökkääjien niskaan nuolisateen, tappavan nuolisateen...
…
kritiikkiä:
1)
Kielesi on kömpelöä.
2)
Kirjoitat vielä 2000-luvulla suomen yleiskieltä sinnikkäästi näin: viellä; puollustaa, puollustajat… Miksi?
3)
Ei näin: käytteli; vaan: käytti
4)
Opiskele sanojen tarkkuutta, esimerkiksi ”joukko” ja ”joukkio” ovat täysin eri asia.
5)
Olet ilmeisesti jotenkin tunnevammainen, en tiedä, sen vain vaistoaa.
Toivoa sinulla kuitenkin on, paljon. Tekstissä on energiaa. Harjoittele ja opiskele itseäsi. Lue ja kirjoita. Olen varma, että kehityt.
Aurinkoista suvea!
Tää voi olla ihan mun oma ongelmani, mutta meinasin torkahtaa tuohon ympäristön kuvailuun... Toimintaa ja vuorosanoja heti alkuun ja luikauta sitä ympäristön kuvailua niiden väliin. Tuollainen toimi ehkä 1800 -luvulla, mutta nyt ollaan 2000 -luvulla.
Juu, kyllä tuossa ainesta on, mutta tuon perusteella olet vasta pääsemässä alkuun. Kun olet kirjoittanut tekstisi loppuun poistaisin siitä koko edellisen pätkän, koska se tuntuu olevan vain sinulle itsellesi kirjoitettua maailmanrakennusainesta. Sellainen on ihan jees kirjoittajalle, mutta lukijan ei niitä aineksia tarvitse nähdä noin suoraan.
Kirjoittajan itselleen kirjoittaman maailmanrakennusaineksen kätkeminen lukijalta on tosi hyvä käytännön perusneuvo.
Minäkin, "kokenut" kirjoittaja, hyödyin siitä.
Kiitos.
Pitkällisessä kuvailussa on se riski, että ne lukijat, jotka eivät nauti sen kaltaisesta maalailusta, tylsistyvät tekstin parissa. Siksi minäkin olisin mielelläni halunnut vuorosanoja, spesifimpää äksöniä, jotain mukaansatempaavaa tähän alkuun (jos tätä saa alkuna pitää, siltä se ainakin vaikuttaa).
Kuvailustasi kyllä näkee, että vahvuuksiisi kuuluu värikäs visuaalinen mielikuvamaailma. Siitä tulee varmasti myöhemmässä kirjoittamisessa olemaan sinulle paljon hyötyä. Suurten linjojen lisäksi voisit keskittyä kiinnostaviin yksityiskohtiin, joita ei tässä tekstissä liiemmin ole, mutta jotka yleensä antavat teksteille niiden erityisluonteen. Tällä hetkellä luomasi kuva on aika stereotyyppinen ja ylimalkainen. Lukijana toivoisin sinulta kirjoittajana sitä, että kohdistaisit katseeni tässä panoraamassasi johonkin omalaatuiseen, johonkin joka antaisi lupauksen siitä, että tarina tulee tarjoamaan minulle uusia näkymiä.
Kielellistä huoltoa teksti vaatii myös, mutta se ei ole suinkaan toivoton. En tiedä, osaanko neuvoa kappalejaon suhteen, itselläni se on automatisoitunutta ja intuitiivista. Näin minä jakaisin tekstisi kappaleisiin:
"Oli kaunis heinäkuun päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja paljasti Kanervalan kylän koko komeudessaan. Ne lukemattomat kukkulat, joista seutu oli kuuluisa, olivat pullollaan mitä kauniimpia kukkia: keltaisia, valkoisia ja safiirin sinisiä. Suuret tammet ja pyökit seisoivat majesteettisesti niillä paikoilla, jossa ne olivat olleet jo satoja vuosia. Monilta kukkuloilta lähti pieniä puroja, jotka laskivat kirkas vetisiin, kaloja täynnä oleviin lampiin. Niittyjen pitkä, vihreä ruoho oli viellä aamukasteen jäljiltä kostea, ja ilmassa oli ihana kesän tuoksu.(1)
Kanervalan rauha oli kuitenkin rikkoontumassa. Satoja, ja taas satoja uhkaavan näköisiä sotilaita marssi eräällä Kanervalan suurista niityistä. Sotureilla oli yllään mustat, villasta tehdyt housut. Heidän yläruumiinsa olivat paljaat ja ne oli tatuoitu täyteen kotkien, karhujen ja muiden petojen hahmoja. Soturit olivat paljain päin, ja heidän pitkät, pääasiassa punaiset hiuksensa oli kammattu , ja palmikoitu. Heillä oli aseistuksenaan musta teräisiä kirveitä, pitkiä puukkoja ja suuria, painavia nuijia. Jokainen soturi käytteli myös pyöreää kilpeä.(2)
Armeija suuntasi kulkunsa määrätietoisesti kohti toista, huomattavasti pienempää joukkiota, jonka kaikki, noin 50 miestä olivat vaiti. Tämä sekalainen ja kokematon joukko oli koottu puollustamaan Kanervalan kylää valloittajia vastaan. Oli selvää, että se ei hyökkäystä kestäisi, mutta jos jostakin Kanervalan asukkaita voidaan ylistää, niin ennenkaikkea urheudestaan.(3)
Viholliset olivat aloittaneet korvia huumaavan sotalaulun, joka peitti kaikki muut äänet Kanervalassa. Kuitenkin puollustajat pysyivät lujina. He sinkauttivat hyökkääjien niskaan tappavan nuolisateen ja...(4)"
Pätkin tekstin kappaleiksi niin, että jokainen uusi pätkä käsitteli yhden asiakokonaisuuden l.
(1) Seudun kuvaus.
(2) Vihollisarmeijan kuvaus.
(3) Oman kylän puolustajien kuvaus.
(4) Tapahtumaketjun alku.
Kappaleen tulisi siis olla yksi, sopusuhtaisa asiakokonaisuus. Tähän äidinkielen opettajat käsittääkseni oppilaitaan kehottavat. Tietenkin juonta kuljeteltaessa on joskus vaikea tietää, mistä sitä pätkäisisi, mutta kyllä niitä taitekohtia sieltä löytyy, kunhan opettelee etsimään.
Liian pitkiä kappaleita on syytä karttaa, koska ne tekevät tekstistä yhtä puuroa. Kirjoja lukemalla oppii varmaankin parhaiten tunnustelemaan, mikä olisi kappaleelle sopiva pituus. Itse vältän myös yhden virkkeen kappaleita. Se tuntuu jotenkin 'halvalta' korostamisen keinolta. Periaatteenani on se, että jos virke on hyvä ja ansioitunut, se on toimiva ja tehokas myös kappaleen alussa tai lopussa tai jopa keskellä, ei sitä tarvitse nostaa ylhäiseen yksinäisyyteensä.
Toivottavasti tästä oli mitään iloa.