Kuulin eräältä miespuoliselta lähisukulaiselta äskettäin jota en ollut nähnyt vuosiin että hän oli joutunut lopettamaan koiransa koska se oli niin vanha että sen elämä oli parantamattomien sairauksien vuoksi pelkkää kärsimystä. Itselläni ei tällä hetkellä ole enää koiraa allergian vuoksi, mutta entisen koiran kuolema itketti muakin 15 vuotta sitten. Tämä sukulainen ei varsinaisesti ollut mikään koiraharrastaja mutta oli kiintynyt koiraansa koska oli kasvattanut sen pennusta pitäen. Muistan itsekin kun tämä koira oli vielä pentu, pieni ja vähän peloissaan. Hän päätti vielä että jos joutuu viemään koiransa lopetettavaksi, lähtee hän pois Suomesta unohtaakseen asian. Mies on aina ollut aika pidättyväinen eikä näytä helposti tunteitaan, mutta tämä muutti kokonaan käsitykseni ihmisistä. Kohtalon oikku tai ei, niin heti ulkomaille päästyään tuli vastaan ihan samanlainen koira jonka oli joutunut lopettamaan. Kuitenkin tämmöiset sattumat pistävät miettimään onko jotain korkeampaa tahoa kuitenkin olemassa. Itsekin näin vähän sen jälkeen samanlaisen koiran kun olin tarinan kuullut. Ihmeellistä kuitenkin että tämmöistäkin tapahtuu vaikkei mistään yliluonnollisesta olisikaan kyse. Lemmikit ovat kuitenkin useimmille perheenjäseniä niin kuin ihmisetkin. Ei semmoisten poismenoa helpolla koskaan kestä ja koiria jää kaipaamaan niin kuin ihmisiäkin.
Koiran kuolema
Ei omaa koiraa
1368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kyllä se koira vaan karskille äijällekkin voi olla niin rakas olento, että sitä jää kaipaamaan kun se tavalla tai toisella täältä lähtee.
Edellisen oman koiran sairauden takia lopettamisesta on nyt yli puolitoista vuotta ja vielä tuo mielessä on vaikka uusi koira on tuossa kohta vuoden ollut.