ja jatkuu...

Palomies

Aurinko paistoi harmittavasti yläviistosta ja esti samalla kunnon näkyvyyden siihen kerrostalon seinän kohtaan, johon tikasauton tikkaat päättyivät.
Lauri siristeli silmiään kadulla, paloauton kylkeen nojaten. Hänellä oli asiaankuuluvat varusteet päällään, aivan kuten harjoituksissa oli opetettu. Hulina kadulla oli hänelle, kesäpojalle aivan uutta. Askeleet tömisivät raskaiden saappaiden alla, huudettiin käskyjä ja kysymyksiä, uteliaat siviilit tunkivat pelastusmiehistön seassa. Epätodellisen tunteen kruunasi paloautojen ja ambulanssien sinisenä välkkyvät valot. Kaikenlaista tavaraa levitettiin autoista kadulle, ihmisten touhutessa niin, ettei siinä tuntunut olevan tolkkua. Lauri katseli siristellen ylös.
Mäkeläinen laittaakin sitten kiipeämisvarusteensa kuntoon! Huutamalla annettu käsky havahdutti Laurin.
Niin siis?
Niin justiinsa, ei tänne kukaan seisoskeleen ole tullut! Ja pirun sassiin sittenkin, oot meistä kevein meneen tuonne ylös.
Nyt Lauri ymmärsi. Hänestä tulee sankari kerralla. Kyllä hän menee. Vaikka mihin. Tämä on onnenpotku! Näyttää mihin pystyy. Nyt Lauriin tuli vauhtia. Ryntäämällä hän meni varustamaan itsensä, oikeaoppisesti tikaskiipeäjän rooliin, nyt hän tunsi oikeasti kuuluvansa osana tähän mielettömältä tuntuvaan, kiihkeään toimintaan.
Se on Lauri niin, että menet varovasti ylöspäin ja sanot heti puhelimeen, miltä näyttää, paloesimies antoi ohjeitaan.
Sitä ei saa päästää kuristumaan. Ymmärrätkö?
Lauri sanoi ymmärtävänsä, kyllä.
Kaikki hälinä alhaalla kadulla tuntui jäävän taakse, Laurin kiivetessä ensimmäiset tikasaskelmat. Laurista itsestään tuntui hienolta tietää, kuinka monet silmät seurasivat juuri nyt hänen kiipeämistään. Siellä kaverit, esimiehet, lehtimiehet, kaikki katsoivat nyt hänen suoritustaan. Juuri hän oli se, joka ratkaisee tilanteen.
Ensi askelmat menivät Laurilla omassa huumassa. Sitten iski ajatus ”sitä ei saa päästää kuristumaan”, miten se sitten estetään? Laurin päässä alkoi risteillä ajatuksia liikakin, miten hän nyt sen estää? Kun kiipeää vinossa olevia tikkaita, paine yläpäässä lisääntyy. Ensikerran Lauri katsoi ylös.
Lihava itsemurhaaja näytti olevan hankalassa asennossa. Toinen kylki vasten kerrostalon kiviseinää päin ja toinen käsi oli jäänyt ikään kuin koukkuun tikkaita vasten.
Nyt Lauri vasta ymmärsi mitä esimies oli tarkoittanut käskyllään. Jokainen hänen kiipeämänsä askelma rutisti kovemmin itsemurhaajaa päin seinää. ”Sitä ei saa päästää kuristumaan”. Lauri tuli epävarmaksi ja hidasti kiipeämistään. Hän kokeili radiopuhelimensa toimivuutta, kysyen – Mitä kuuluu? Vastaus tuli heti ”mene nyt ja kerro asiakkaan vointi”. Asiakas tarkoitti tietysti itsemurhaajaa, mutta median paikalla olo esti puhumasta asiasta oikeilla nimillä. ”Vitun runkku” olisi ollut kuitenkin se tutumpi.
Lauri jatkoi kiipeämistään, nyt hitaammin, kuin arvioiden paljonko hänen laiha vartalonsa saattoi painaa näin vivun päästä. Hän arvioi painavansa mielettömästi. Fysiikan tunneilta hän hämärästi muisti massan ja kulman suhteet. Nyt Lauri myös kuuli itsemurhaajan valituksen.
Kylki menee, en saa hengitettyä, kuului yläpäästä.
Löysää hiukan, sanoi Lauri heti puhelimeensa.
Samassa hän tunsi tikkaiden vetävän hieman alas.
Noin juuri!
Lauri alkoi tuntea paniikkia. Ei korkeudesta, ei hän ollut koskaan sitä pelännyt. Mutta hänelle tuli ajatuksena mieleen, miten ihmeessä hän voisi pelastaa tämän ihmisen? Lauri päätti ratkaista asian nopeammalla toiminnalla. Hän alkoi kiivetä tikkaiden yläpäätä kohti koko sillä nuoruutensa voimalla, joka hänessä oli. Ja heti yläpäästä alkoi kuulua valitus;
Ai saatana, kuristun!
Lauri ei ollut enää monenkaan askelman päässä.
Heivaa tikkaita, Lauri ilmoitti radiopuhelimeensa.
Ok, kuului lyhyt vastaus.
Mitä sitten tapahtui ei selvinnyt tutkimuslautakunnallekaan. Tikkaat liikkuivat yli metrin. Itsemurhaaja putosi ja toteutti alkuperäisen ajatuksensa. Liian nuori pelastusmies Lauri ei koskaan toipunut tapahtuneesta. Hänet piti hakea osin väkivalloin tikkailta pois.
Nyt Lauri kastelee omaa kukkaansa, vanhainkodissa. Viime kerralla iltapäivälehden haastattelussa hän totesi; Olen taas tasapainossa.
090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

OMI kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu