Etelän Hetelmät

Päiväunilta terve! Päivä 25. menossa tästä lomasta. Hyvin on mennyt ja tavoitteessa ollaan, joka oli rentoutuminen, aurinko, meri, uima-allas, hyvä ruoka, golfia kavereiden kanssa ja välillä pitkiä illallisia. Huomenna saunaan. Tässä joutuu tällä viikolla hakemaan imigrationista sen seuraavan kuukauden. Kolmannen haen rajan takaa.

Olen muutamia kuvia laitellut tänne, kun olen havainnut niiden aiheuttavan suurta kiihtymistä samalta mieheltä, joka itse "aijailee" tänne kuvia puuroista ja riisistä. Hänellä on kuitenkin ilmeinen lisenssi aijailla niitä, koska niitä kuvia hän ei ihmettele että miksi laittoi kuvan. Minun kuvissa on aina jokin pielessä ja niistä on taitanut tuo herra rakentaa jokaisesta kuvasta uuden aloituksen. Uusimpana jääkaappi ja vessapaperi-aloitukset.

Kuvat sushirasioista saivat hänet aivan tolaltaan ja ne eivät kuulema ole aitoja vaan että Japanin Seiskoista vaan saa aitoja ja nämä on kopioita. Katselinpa tuon viimeiseksi kuvaamani rasian ja täsmälleen sama rasia löytyy Japanin Seiskasta samalla tuotesisällöllä, että se siitä.

Sain kuulla myös että olen juntti kun ostan valmiiksi kuorittuja hedelmiä. Olipa tuossa ihan terässään oleva puukko, niin ostin torilta kolmenlaista. Näitä piti kuoria. Roiskeiden välttämiseksi suoritin operaation rantapyyhkeen päällä.
https://aijaa.com/y3cWkV

Laitoin tuon kuvan ja tämän viestin ihan siksi, että haluan kuulla tuon omaperäisen kommentaattorin ja kopioitsijan mielipiteet siitä, että mitä kaikkea menin nyt tekemään väärin ja kuinka juntti olenkaan asteikolla 1-10?
Varmaankin jokin ärhäkkä kommentti irtoaa jossa on ärräpäitä ja vielä lopuksi hauskaa!? Lähden käymään nyt rantakadulla kaverien kanssa parilla bissellä.
Mielenkiinnolla odottelen huippuasiantuntijan ja matkailuexpertin kommenttia!
18375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Osta seuraavalla kerralla pyöreämpi vesimelooni älä pitkulainen, iso noin 5kg on todella makea ja hyvä kun hattaraa söisit, ja säilytä se jääkaapissa, hua hin on sapparon tuotantoaluetta, täällä viisi ananasta maksaa 100 bahtia.

Äänestä
  • Et sinä juntti ole hieman vaan kokematon, eikä lattia ole oikeapaikka leikata vesimelonia.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Et sinä juntti ole hieman vaan kokematon, eikä lattia ole oikeapaikka leikata vesimelonia.

    Osta mansikoita, jackfruittia, duriania, luumuja, dragonfruitia, mitähän vielä suosittelisi... kokeile joku ilta riisipuuroa, vaikkapa maksalla jos maksasta tykäät... se on hyvää,... ainiin ja persikoita, jos on saatavina.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Et sinä juntti ole hieman vaan kokematon, eikä lattia ole oikeapaikka leikata vesimelonia.

    Kokemusmies Pasanen - Oleskelua huoneessa jo vuodesta 2015 https://aijaa.com/PS3wN5
    -Ihan vaan poikaporukalla, vai pitäisikö sanoa poikaa porukalla?
    Tällä kertaa siis melonien muotoilun kokemusasiantuntija Majuri Possola.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    laiffila sinä olet hullu, hae itsellesi apua.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kokemusmies Pasanen - Oleskelua huoneessa jo vuodesta 2015 https://aijaa.com/PS3wN5
    -Ihan vaan poikaporukalla, vai pitäisikö sanoa poikaa porukalla?
    Tällä kertaa siis melonien muotoilun kokemusasiantuntija Majuri Possola.

    Toihan näyttää ihan ... sanonko miltä ... jääköön sanomatta.

    Äänestä

Pasanen ei löytänyt kuin viisi virhettä. Turre ostanut vääränmuotoisen ja makuisen melonin, ei ole kokemusta ja silti osti, leikkasi väärässä paikassa ja pyyhkeen päällä ei saa leikellä. Unohdit mainita että veitsi näyttää halvalta ja pyyhe kuluneelta.

Vakavammin kommentoituna on hyvän näköinen meloni, juuri sopivan kypsä ja varmasti on riittävän makea. Suomessa jos meloni on tarjouksessa., se on lähes pilaantunut jo.

Äänestä
  • no hyvä kun kerroit, en tosiaan huomannut että veitsi oli halpa, olisiko pitänyt olla lapinleuku mukana, minä syön paljon vesimelonia, melkeinpä joka päivä parhaat on suht pyöreitä isoja, noin viisi kiloisia, leikkaa niistä oin kolmen - viiden sentin viipaleen ja syön lusikalla, kun se on parasta se on kuin söisi hattaraa...

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    no hyvä kun kerroit, en tosiaan huomannut että veitsi oli halpa, olisiko pitänyt olla lapinleuku mukana, minä syön paljon vesimelonia, melkeinpä joka päivä parhaat on suht pyöreitä isoja, noin viisi kiloisia, leikkaa niistä oin kolmen - viiden sentin viipaleen ja syön lusikalla, kun se on parasta se on kuin söisi hattaraa...

    Niin kun sinulla ei ole hampaita. Mistä keksit että pyöreä on makea? Veditkö hatusta?

    Lehdessä oli ohje miten tunnistetaan kypsä meloni. Ei ole mainittu pyöreyttä.

    1. Tunnustele vesimelonin painoa ja tutki ulkonäköä
    Vesimeloni pitäisi tuntua painavalta, koosta riippumatta. Suurin osa melonista on vettä. Valitse meloni, jonka kuori on tasaisen vihreä ja vahingoittumaton. Kolhiintuneet vesimelonit alkavat mädäntyä herkästi.

    2. Keltainen täplä paljastaa kypsyyden
    Vesimeloniin muodostuu täplä siihen kohtaan kuorta, jossa hedelmä on koskettanut maata. Kun tämä täplä on väriltään kerman keltainen, vesimeloni on kypsä.

    3. Koputa vesimelonia
    Kypsyys kannattaa tarkistaa myös koputtamalla melonia kevyesti kuoreen. Jos ääni on kumea ja ontto, meloni on mehukas ja kypsyys parhaimmillaan. Raa’assa melonissa ääni on vaimeampi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Niinkö ihanko lehdessä oli juttu, no se on upeaa, huomioida kannattaa myös että vesimeloneita on useaa lajiketta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niinkö ihanko lehdessä oli juttu, no se on upeaa, huomioida kannattaa myös että vesimeloneita on useaa lajiketta.

    Ahaa viisi virhettä löysit. Arvelinkin että jotakin menee pieleen kun menen tekemään niinkin radikaalin tempun että ostan melonin huonolla melonikokemuksella. Hemingwaysissä vetäisin aurinkokuivattua pihviä chilikastikkeella ja salaatilla, ei ollut ihmeellinen.
    Näyttää siltä että annoskoot on kaikkialla pienentyneet länsiravintoloissa. Ennen oli Hemingwaysin annoksissa tuplasti enemmän lihaa. Aurinkokuivattu pihvi on sellaista että hammastikuille on käyttöä. Niin, laitoin lattialle siksi hedelmät, kun ei ole leikkuulautaa. Ei tule pöytiin naarmuja vahingossa. Pyyhe auttaa melonia ja ananasta pysymään paikoillaan.
    https://www.youtube.com/shorts/rGp58IMHzBw Ei tapahdu ihan noin ilman verta ja tikkejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sitä kannattaa harjoitella siis sitä melonikokemusta, kyllä se jonain päivänä kohdalle vielä osuu, kun kovasti harjoittelet, harmittaa että en huomannut tuota halpisveistä, pitää olla tarkempi, ettei satu vahinkoja, ostas vaikkapa duriania kokeeksi haisee pahalle, mutta maku on uskomaton, osta aluksi pienempi pala, se on kallista, tosi kovaa kamaa... ja muista että kaikkea ei kannata ottaa vakavasti, ja se että laiffila on palstan heikoin lenkki... kattiloineen...

    Äänestä

"että mitä kaikkea menin nyt tekemään väärin ja kuinka juntti olenkaan asteikolla 1-10? "

Onko ananas todella kuorittu? Vaikuttaa vain viipaloidulta.

Ulkopuolella ei saa olla "täpliä". Se kertoo että jäi piikkejä....

Äänestä
  • Kokematon oli siinäkin asialla, niitä ei täällä myydä viipaloituna vaan kuorittuna ja pitkittäissuuntaan leikkatuna paloiksi. laittamassani kuvassa se oikein tehty nautittavaksi, Hua Hin on Thaimaan ananas aitta... Sitä on tällä paljon myynnissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kokematon oli siinäkin asialla, niitä ei täällä myydä viipaloituna vaan kuorittuna ja pitkittäissuuntaan leikkatuna paloiksi. laittamassani kuvassa se oikein tehty nautittavaksi, Hua Hin on Thaimaan ananas aitta... Sitä on tällä paljon myynnissä.

    Mutta sinun assistenttisi haukkui pattajan pojan joka oli ostanut valmiiksi kuorittuja hedelmiä. Kutsui laiskaksi idiootiksi kun ei sitä vertaa viitsi tehdä.
    Oletko sinä siis laiska idiootti? Pattayan rantakaduilla on ananasta 50 metrin välein myynnissä kuin muitakin hedelmiä ja torialueilla sitä on kaikkialla sekä kokonaisena että kuorittuna. Yleisin smoothie kioskeissa on yhdistelmä ananasta ja vesimelonia. Erittäin hyvä ja terveellinen helteellä. Sekaan tulee vain jäämurskaa ja soodaa, joskus hieman myös limeä tuomaan kirpeyttä. Ananaksen ytimen voi syödä myös, mutta se vaatii hampaita joita sinulla ei ole. Siinä on enemmän kuituja kuin maltossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ostan miten sattuu, joskus valmiiksi leikattuna, jokus 10 ananasta kerralla ja leikkaan itse, smoothieita on monenlaisia itse pidän paljon kärsimyshedelmästä, ja muutamasta harvinaisesta marjasta vaikkapa mulperinmarjasta, ananasta on myös liikkeellä hyvin hapanta, en tiedä myydäänkö niitä turisteille, ja toisaan niitä ananaksia ei kuulu leikata viipaleiksi, vaan pitkittäissuunnassa, oletko katsonut hampaani, kyllä niitä vielä suussa on jopa omia... useampikin.

    Mitä tulee tuohon assistenttiin, en ole oikein halukas kommentoimaan hänen juttuja, luulenpa että suurin osa on laiffilan tuon palstan heikoimman ulostuksia...

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kuka kenenkin assistentti, jopa fani, siinäpä pohdittavaa.

    laiffila on noiden kuvamanipulaatioiden takana, en ihmettelisi suurestikaan jos hän on esiintynyt täällä Senssuna, ja pidemmän aikaa... kuvat ei ole tervepäisen tuotetta, joten nuo Senssut on eräänlaisia kuvamanipulaatioita, riidan haastamista, siksi laiffila on nyt ja tulee olemaan palstan heikoin lenkki... nyt ja aina.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Päiväunilta terve! Päivä 25. menossa tästä lomasta. Hyvin on mennyt ja tavoitteessa ollaan, joka oli rentoutuminen, aurinko, meri, uima-allas, hyvä ruoka, golfia kavereiden kanssa ja välillä pitkiä illallisia. Huomenna saunaan. Tässä joutuu tällä viikolla hakemaan imigrationista sen seuraavan kuukauden. Kolmannen haen rajan takaa.

Olen muutamia kuvia laitellut tänne, kun olen havainnut niiden aiheuttavan suurta kiihtymistä samalta mieheltä, joka itse "aijailee" tänne kuvia puuroista ja riisistä. Hänellä on kuitenkin ilmeinen lisenssi aijailla niitä, koska niitä kuvia hän ei ihmettele että miksi laittoi kuvan. Minun kuvissa on aina jokin pielessä ja niistä on taitanut tuo herra rakentaa jokaisesta kuvasta uuden aloituksen. Uusimpana jääkaappi ja vessapaperi-aloitukset.

Kuvat sushirasioista saivat hänet aivan tolaltaan ja ne eivät kuulema ole aitoja vaan että Japanin Seiskoista vaan saa aitoja ja nämä on kopioita. Katselinpa tuon viimeiseksi kuvaamani rasian ja täsmälleen sama rasia löytyy Japanin Seiskasta samalla tuotesisällöllä, että se siitä.

Sain kuulla myös että olen juntti kun ostan valmiiksi kuorittuja hedelmiä. Olipa tuossa ihan terässään oleva puukko, niin ostin torilta kolmenlaista. Näitä piti kuoria. Roiskeiden välttämiseksi suoritin operaation rantapyyhkeen päällä.
https://aijaa.com/y3cWkV

Laitoin tuon kuvan ja tämän viestin ihan siksi, että haluan kuulla tuon omaperäisen kommentaattorin ja kopioitsijan mielipiteet siitä, että mitä kaikkea menin nyt tekemään väärin ja kuinka juntti olenkaan asteikolla 1-10?
Varmaankin jokin ärhäkkä kommentti irtoaa jossa on ärräpäitä ja vielä lopuksi hauskaa!? Lähden käymään nyt rantakadulla kaverien kanssa parilla bissellä.
Mielenkiinnolla odottelen huippuasiantuntijan ja matkailuexpertin kommenttia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu