Ulkoilmassa on rajakohtia

Ulkoilma on vaativaa keholle ja mielelle.
Ulkoilma terästyttää kehon voimaa itsessään.
Mielenkiintoisia ovat aikataulut missä ajassa keho muuttuu.
Raitis ilma itsessään parantaa monelta sairaudelta.
Jossakin mielessä sairaalat ovat oikeassa antaessaan lisähappea sairaille.
Hapesta voisi olla kyse aivoissa kun sairastaa ja tarvitaan lisää happea.
Ulkona elämisen haaste on kovuus, että ei se ilmaiseksi tule.
Kehoaan pitää liikuttaa, löytää fyysisiä voimia ja ennen kaikkea mentaalisia.
Lähellä on kysymys elämän merkityksestä, miksi kaikki on.
Oma lukunsa on suhde ympäröiviin ihmisiin, varsinkin kun heillä on lukaaleja
eivätkä he raaski jakaa muille sitä, mitä eivät tarvitse.
Ulkoilmassa kuin maahanmuutossa on sopeutumisvuosia.
Muutos voi pelottaa, että onko paluuta.
Kodittomuuteen voi tykästyä ja jopa valita pitkäkestoisesti.
Harmittaa, että kodittomissa on miehiä ja ei naisia.
Hyvinvointinaiset ovat moukkia - sohva, tietokone, kallis jooga, suklaa.
Kylmyys on vaativa. Kesä ei ole paha.
Kylmyys lannistaa kun kylmyyttä on joka puolella joka hetki.
Ulkona väsyy liikkua ja tahtoo olla rauhassa ja ennen kaikkea nukkua, nukkua ikiunia.
Ulkona ärsyttävät muut ihmiset, joita ärsyttää koditon pihalla.
Koditon hakee rauhaa, ikuista rauhaa, että häntä ei kukaan huomaisi, ei ajaisi pois, eikä kutsuisi viranomaisia.
Koditon tahtoisi nukkua aamulla pitkään, mutta ei saa kaupungissa.
Ehkä myös pään sisäisestä asiasta on kyse kun ei jaksa antautua roskaväeksi, ei tahdo olla esillä, ei tahdo ajaa mitään asioita omaksi hyödykseen, eikä halua tapella ihmisten kanssa.
Ikuinen kylmyys pohjoisessa vaikuttaa mieleen. Mieli on hidas, ajatus ei kulje, vaikka on realistinen, normaali kun vertaa muihin ihmisiin.
Suhde muihin ihmisiin on vaikea kun muut ajavat 100 km/h autolla ja vauhti parantaa heitä kaikesta angstista kun koditon kulkee enintään polkupyörävauhtia, eikä jaksa polkea sitäkään. Paikallaan oleminen käy vaikeaksi kun maan vetovoima painaa alas. Autolla pääsisi siitä pois.
Aika kuluu ja koditon tippuu entisestään alas kun yhteiskunta kehittyy, teknologia kehittyy, eikä koditon enää ymmärrä edes perus asioiden päälle.
Lumiukkona oleminen on kivaa ja sen toisena puolena on täydellinen irrottautuminen kun tottuu, mutta ehkä silloin voi sanoa, että sai hankkeensa tehtyä ja olisi aika siirtyä eteenpäin, vaihtaa elämässä jotakin.
-20 asteinen pakkanen on pelottavaa kun katsoo avoimeen taivaaseen avaruuteen, koska siellä ei ole mitään.
Kylmyys saa hitaasti kehon valtaan.
Tulee mieleen oma perhe, ajattelee omaa kohtaloaan.
Toisaalta suhde ihmisiin suoristuu kun aikaisemmin se oli kiero.
Ihmisille sanoo suoraan, katsoo suoraan, ei pelkää.
On totuttamisessa pitkäkin aikaprosessi. Ei voi sanoa tottuneensa.
Eikä voi sanoa olevansa täysin irrallinen muista.
En ainakaan minä, mutta riippuu muista.
Siksi vain paremmin palveluja järjestämään köyhille, koska ei häviä mitään.
Voi hävitä enemmän kun ei ole palveluja.
Lisäksi ihminen alkaa haistaa tosi nopeasti.
Vaatteet käyvät tosi nopeasti vanhoiksi, alushousut haisevat päivässä, sukat saman tien. Vaatteet repeytyvät ym.