Meille hommattiin mökille kaasujääkaappi. Kätevä peli, mutta ohjeessa on että kaikki tavarat pitää säilyttää tiiviissä muovirasioissa. Minkä takia? Mitä haittaa on jos ei ole rasiassa, mitä ruokiin tulee silloin?
Kaasujääkaappi
Maximus
3355262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
ellei peitä.
hajuja ruokiin, kaasukaappi ollut mökillä jo 15 vuotta, nyt asensin toisenkin 105 litraisen.
Laitettiin mökille kunnon kellari, eikä enää ole tarvittu jääkaappia. Saihan siitä kaasurosvosta parisataa myydessä.
Oli meilläkin kaasujääkaappi, kaasuvalot ja liesi. Onneton "purkki" se jääkaappi ja ihan sikamainen kaasunkulutus.
Nyt laitettiin mökille 900 watin monikide paneelit ja 750 ah/12 v. AAKEEÄM akusto. Kompressorijääkaappi (on myös pakastinosa) pelittää, samoin valot, kännyjen ym. lataukset jne. Ei muuten lopu virta meidän mökiltä. Kertaakaan ei ole akkujännite laskenut alle 12,6 voltin.
Koko paketti pyöreet 3200 euroa asennuksineen.
Kaasuliesi sai jäädä, mutta kaikki muut kaasuromppeet laitettiin huitsantuuttiin.
Minulla on juuri ajatuksena hommata kaasu jääkaappi ja luin tämän juttusi, joten kiinnostais viekö moinen peli paljon kaasua ja onko hintasa hankinta ???? Kiitos jos vastaat näihin kysymyksiin......
Meillä sibir merkkinen 105 litranen kaappi. n.550e. 11kg kaasupullo riittää yhtämittaisessa käytössä n.30-40 vuorokautta. Mielestäni ei mikään paha kulutus. Itse ollut tosi tyytyväinen. Kannattaa vaan hommata kunnon muovirasiat mitä on sit helppo ja mukava käyttää. Siinä on myös pakastin, mutta ei sovellu pakastamiseen, vain valmiiksi jäisille tuotteille. Mutta kyllä meillä on ainakin kylmäkallet saanut siinä jäähän. Pitää siis jäässä mutta teho ei riitä oikein sulan tavaran pakastamiseen. Omasta puolestani suosittelen.
on sveitsiläinen kaappi. Electrolux on ostanut tuon firman muutama vuosi sitten. E:llä rupeaa olemaan jo turhan vahva ote monella (kodin)konealalla.
Meidän jää kaappiimme on suuri, toiseksi suurin Sibirin malli. Ostettiin käytettynä n. 5 v sitten.
Kaappi on toimiva, vaikka taitaa olla aika vanha.
11 kg:n pullo kaasua kuluu kesäkuumalla jopa 18 päivässä. Huonelämpötila kannattaa yrittää pitää alle 25 asteen, muuten tuntuu että kaappi ei jaksa pitää enää niin kylmänä kuin pitäisi. Vaikuttaa siltä, että sähkökäyttöisissä kaapeissa riittää paremmin teho kuin tässä, vaikka Sibir onkin eräänlainen kaasujääkaappien Mersu.
Muut kaasulaitteemme ovat kiinni toisessa yhteisessä pullossa. Meillä on aina varastossa vielä 4 varapulloa.
Ruokia ei olla peitelty, sellaista ohjetta ei ole käyttöohjeissa muistaakseni. Yleensähän jääkaappi imee kostetutta pois kaapista ja muodostaa jäätä, olisiko siksi tuo ohje jotta ruoka ei kuivu.
Jos jääkaappi tuppaa tekemään jäätä paljon, on se kuulemma pakastelokeron tiivistevika.
Meillä huonelämpö ollu nyt n.22-23 astetta. Kaappi oli jääny täysille nii oli kolmen tunnin jälkee lämpöä 2 astetta. Että ainakin tos mallissa tuntuu tehoa riittävän. Meillä siis koko on mallia "työpöydän alle".
Meillä olisi tarvetta tilavalle jääkaapille mökki oloihin ja vaununkin jääkaappi temppuilee.
Haluamme varma toimisen kestävän kaapin.
mistä kaappeja voi hankkia?
Kaasuvalo oy myy kaappeja. Itselläni on Zipir merkkinen kaappi mökillä ja toimii todella hyvin.
löysin netistä tälläsen paikan ku solarshop bergman oy sijaitsee kouvolassa
Ostin käytettynä kaapin. Aluksi toimi ihan hyvin lämpötila jääkaapissa jopa 2 ja pakkasessakin -15. Mutta nyt jääkaapissa on 20 ja pakkasessa n.-5. Missä mahtaa olla vikaa termostaatissako??
Palopää on likainen ja ehkäpä ruosteessa. Sen voit puhaltaa puhtaaksi paineilmapullolla tai vie huoltoliikkeeseen niin vaihtavat koko palopään. Hina varmaanki alle 100e. Sitten toimii taas seuraavat 15v.
Muuten hyvä peli, mutta Sibiristä tuli ammoniakit "pihalle ". Onko korjattavissa? Jos kellään on kokemusta tällaisesta, haluaisin mieluusti lukea siitä. Jos joku ammatti-ihminen tämän lukee ja haluaa jakaa tietoa, olisi varmaan moni muukin kiinnostunut.
Apua. Mitä tehdä kun jääkaapin pietzo-sytytin ei toimi eli ei tuu liekkiä.Sse on ollut mökillä 3 vuotta ja kahtena ensimmäisenä kesänä toimi, mutta nyt ei. Pitääkö blondin opetella kaasusytytinkin korjaamaan??? Mitä teen, kun syrjäkylälle tilaa korjaajan jo matkakuluja kertyy mittavasti ja kaasulaitteiden tuntijoita on vähän.
Jos kaasua tulee palopäälle eikä syty pietzolla, niin on todennäköisesti jokin roska tippunut pietzon kärkien väliin estäen kipinän "hyppäämisen".
Mä puhdistan aina pietzon taivutetulla rautalangalla sekä puhaltamalla ja sen jälkeen hyvin kipinöi.
itelläkin sibir ,oon laittanut kaapin taa 2 pientä laitetuuletinta .jopa viilenee vaikka kämpässä melkein 30 lämmintä.ja kun mökkikausi alkaa kaappi muutaman kerran yläsalaisin että neste menee säiliöön .tää vanha konsti useesti auttaa.
Minulla on Domestic merkkinen kaasujääkaappi on ollut jo 6vuotta.Eikä tarvi ruokia säilyttää missään rasioissa ,vaan aivan kuten kotonakin jääkaapissa.Maksoi silloin 395euroa kyllä minäainakin olen ollut tyytyväinen.Häkävaroitin muista ostaa samalla kertaa.ja myös kaasuvaroitin.
Entäpä kaasujääkaapin talvenkestävyys? Appiukko on aikeissa hommata moisen hinkkeen mökilleen ja haluaisi päästä vähällä. Kaappi sijoitetaan katettuun&lasitettuun grillikatokseen, jossa on talvella tietenkin pakkasta. Hän haluaisi välttää keväiset ja syksyiset kaapinkantamiset ja on epätietoinen, voiko kaapin jättää talveksi katokseen. Kärsiikö kaappi vaiko eikö?
Jätä huoleti sinne grillikatokseen vaan, ei se miksikään mene kun on sateen suojassa. No, jos on jossain meren rannalla niin sitten en osaa sanoa, mutta sisämaassa kestää ihan hyvin olla pakkasessa.
kannattaa talvex viedä sisään ulkokuori ei kestä sääävaihteluita hyvin keväällä taas ulos
Ruuat kannattaa säilyttää tiiviissä rasioissa aina riippumatta siitä, millä jääkaappi toimii. Kaasujääkaappi ei siinä suhteessa poikkea sähköllä toimivasta. Näin menetellen säilyvyys on parempi, eivätkä anna ja ota hajuja.
Minulla on yli 20v vanha elektrolux kaasujääkaappi. Ei juurikaan enää kylmene. Kaasupaappi pitäisi huollattaa muutaman vuoden välein. Kaasuliekin päällä on palokaasujen pakoputki, johon kehittyy ruostekarstaa vanhemmiten. Karsta tippuu liekkipesään ja liekki pienenee. Vaikka huollan, niin muutaman viikon päästä liekkipesä on taas "tukossa". Jos näin käy, niin ei kannata enää korjata. Ehkä uuden hankkiminen on kannattavampaa. Olen itse nuohonnut pakoputken metallitikun ja nihkeän rätin avulla. Liekkipesän imuroin imurilla kun samalla harjaan sitä pienellä pensselillä. . Muistakaa, että palokaasut pitää ohjata ulos eristetyn metalliputken avulla. Niitä ei saa päästää huonetilaan, koska ne on terveyshaitta. Samaa palokaasua kuin keitettäessä kahvia, mutta kahvia keitetään vain 5 minuttia kerrallaan.
Tämäpä on minulle aivan uutta tietoa että : palokaasut pitää ohjata ulos eristetyn metalliputken avulla?
Miksi itse valmistajat ei mainitse asiasta mitenkään?
Ei muuten tarvitse ohjata palokaasuja ulos, ellei tila jossa kaappi sijaitsee ole aivan pieni. Minulle kävi valtuutettu kaasuasentaja asentamassa kaasusysteemin mökille tupakeittiöön ja olisi varmasti maininnut asiasta jos "savupiippu" kaasulle olisi pitänyt tehdä. Tupakeittiössä neliöitä n. 25 ja kuutioita ainakin kolminkertainen määrä.
Siltikin kannattaa laittaa häkävaroitin ja mieluusti myös kaasuvaroitin tilaan jossa kaappia käytetään. Eihän niistä koskaan tiedä...
entä jos tila on 10m2 ja yksi paikka nukkujalle?
Laki sanoo kaasulaitteen kulutuksen ylittyessä määrätyn rajan, täytyy pakokaasut johtaa ulos. En muista grammamäärää tunnissa. Laitteessa pitää olla myös laitteet ulos ohjaukseen.
Muissa laitteissa pitää olla kieltokyltti sisällä käytöstä. Esim grillit, kovatehoset lämmittimet ym. Jääkaapin pakokaasun ulos ohjas on järkevää jo lämmön tuoton vuoksi, jos se esim kesällä häiritsee. Kaappi myös toimii paremmin.
Ei tarvitse huollattaa muutaman vuoden välein. Tää kirjoittaja on varmaa joku epätoivonen kodinkonehuoltaja konkurssin partaalla.
Meillä upo freetime vuodelta 93, ikinä ei ole huollettu tai putsattu. Toimii edellee ja pitää kylmänä 33 asteessa niin että limsa on jäässä jos kylmimmällä pitää. Säilytetty ulkona vielä.
Vois harkita myös tavallista 220 voltin jääkaappia ja n. 1200w aurinkokennojärjestelmä. Minulla on 600w edestä paneeleja ja 40 l kompressori jääkaappi. Tarkoitus olisi kaksinkertaistaa paneelien määrä,että isompikin jääkaappi toimisi, samalla sähkö riittäisi kaikkeen muuhunkin, mihin vain keksii sähköä tuhlata. 600w lisää, jääkaappipakastinkin toimisi.
Miettisin tuon sähkön "tuhlauksen" uudelleen. Välillä ei suomessa kesinä paista kuukauteen kunnolla vaikka on lämmintä ja kaappia tarvii. Naapurisi nauraa kaasujääkaappinsa kanssa silloin partaansa.
Tein 100 litran kaappipakastimesta jääkaapin mökille. Kulutus tippui 1/3:een (12 Ah/vrk) vs. samankokoinen jääkaappi. Paneli 255W ja akku 220Ah. Säilytys kuistilla....yöllä vähän viileempi helpottaa kulutusta.
Jos kaasujääkaappi on sisätiloissa, pitää olla erittäin hyvä tuuletus koko ajan ja häkävaroitin, jossa häkäpitoisuus näkyy numeroina hinta 20-30€. Kun liekki nokeentuu, häkää tulee enemmän! Kesäkäytössä liekki ja pakoputki putsattava kerran kesässä. Häkä on erittäin myrkyllistä ja siitä voi saada pysyvät vauriot kehoon. Parempi sijoitus kaapille on varasto tai terassi.