Tunnetteko yhtä vahvoja tunteita nykyistä kumppania kohtaan kuin ensirakkautta?

Anonyymi-ap

Muistan kuinka ensimmäisen naiseni kohdalla en saannut edes nukutuksi kahteen viikkon, kun olin niin innoissani hänestä. Viesteissä laitoin paljon sydämiä ja hän oli monella tapaa cool mielestäni.

Sen jälkeisissä suhteissa ei ole tullut niin vahvoja reaktioita, vaikka olenkin heistäkin pitänyt. Olen miettinyt jouhtuiko ensimmäisen kohdalla "sekoamiseni" siitä, että hän oli ensimmäinen ja kaikki oli vain uutta ja jännää ja olin nuorempi.

Kovasti koitan saada samanlaista reaktiota nykyisin tapailemistani naisista, mutta sellaista ei ole tullut.

Kaikki aina sanoo, että kun löytää sen oikean, niin kyllä sen tietää/tuntee, mutta miltä sen sitten pitäisi tuntua?
Riittääkö, että on ihan hyvä ihminen siinä vierellä vai pitäisikö olla super innoissaan hänestä koko ajan jne., kuten ensimmäisen kohdalla oli.

5

494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varmasti yksilöllistä. Itse olen kokenut kolme hyvin voimakasta rakastumista ja näistä viimeinen syntyi lähes viisikymppisenä. Ikä ei ole haalistanut tunne-elämääni muutenkaan.

      • Anonyymi

        Samat tunnelmat.
        Tunne-elämä ei ole haalistunut iän myötä, huomaan sen nyt kun 55 vee olen umpirakastunut.
        Edellisestä voimakkaasta tunteesta onkin jo 20 vuotta.
        Eu kannata tyytyä puolittaiseen.


    • Anonyymi

      Edellinen kommentoija sanoi hyvin. Riippuu varmaan ihan ihmisestä. Itse en sitoutuisi ihmiseen, josta ajattelisin että ihan jees ja että kyllä ajan kanssa leimahtaa, "odotellaan" tms. En odota myöskään että alkuhurmos jatkuisi tai seuraavat ihastumiset olisivat samanlaisia kuin ensimmäinen/aikaisemmat.

      Sinkkuna on parempaa kuitenkin kuin latistavan, negatiivisen, satuttavan, huonosti kommunikoivan tai tylsän ihmisen kanssa. Jostain syystä mua on lähestynyt tyypit jotka on tylsähköjä (mulle) eikä ulkoisesti yhtään naisellisia. Ikävä kyllä parisuhteet ei ole mitään hyväntekeväisyyttä vaan haluan jotain mikä kolahtaa myös fyysisesti, molemminpuolisesti. Ei tätejä, ei mummoikäisiä, lihavuutta tai lähes teinejä/parikymppisiä. Oman ikäistä viehättävää seuraa.

    • Ei kai tuo koittamalla tule. Itsellä oli kohtalaisen laimeaa, siihen asti kunnes lävähti päälle tunteet naiseen.

    • Anonyymi

      Kokemuksen perusteella elämäntilanne vaikuttaa tunteisiin. Jos menee suhtkoht hyvin, jaksaa innostua, olla toiveikas, rakastua, olla romanttinen. Vaikeammassa tilanteessa voimat on keskitettävä perusasioihin. Siinä ei ole tilaa rakkaudelle. Toi vaikuttaa ikää enemmän.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      128
      3137
    2. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      206
      2780
    3. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      66
      2190
    4. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      259
      1540
    5. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      5
      1473
    6. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      25
      1352
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1221
    8. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      962
    9. Ei osattu ratkaista etääntymistä

      Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.
      Ikävä
      115
      910
    10. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      103
      883
    Aihe