Radio Mega

Kuinkas on pohjoisen asukkaat, kuunteletteko paljonkin Radio Megaa?
Vai jääkö tähdenlennoksi kanava. Sääli kun Hepola lähti Pookista veks.
Nyt on pookin alkuviikon illat pelkkää musiikkia. Ei hyvä.
851689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

Villi veikkaus, että Kaleva Media nostaa kätensä pystyyn kannattamattoman radiotoimintansa osalta tämän vuoden aikana ja lähtee yhteistyöhön Bauerin kanssa, minkä seurauksena Radio Mega vyöryy Radio Kalevan taajuuksille.

Äänestä
  • Jaksan epäillä tuommoista, ehkä Bauer median haaveuni. Megan kuuntelusta ei ole mitään tietoa, mutta luulen sen olevan melkoisen olematonta.

    Äänestä

  • Ei tule tapahtumaan. Kaleva pesee Megan kaikessa. Kaleva on Oulun ainoa kunnollinen paikallisradio. Vai onko se sittenkään paikallisradio koska kuuluu jo liian laajalla alueella. No eniveis joka tapauksessa Kaleva on oululaisen radio.

    Äänestä

Itse veikkaisin, että mega lopettaa kannattamattomana. Musiikki on niin sekalaista, että hankala kuunnellakin.

Äänestä
  • Ei yllättäisi jos jossakin vaiheessa Megaa "uudistetaan". Sen jälkeen mentäisiin konseptilla Rock ja pop klassikot Oulussa. Yhtäläinen soittolista 957:n kanssa 🤣

    Äänestä

voin melkosella varmuudella sanoa, megan tähdenlento ompi sammumaan päin. äänestimpäs muutes kimmo salonpäätä presidentiksi 👍 on meinaa jeesuksen työtoveri 😇

Äänestä
  • Joo, ja akbar pääministeriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Joo, ja akbar pääministeriksi.

    ettei vaa ois pasi viheraho 🧐 täältä ääni hiukan sentullen 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    ettei vaa ois pasi viheraho 🧐 täältä ääni hiukan sentullen 👍

    siis kyllähän Halla-aho on aikas peisetti kkona ukkojen valinta pressakksi joten valintani sunnuntaina on numero 5👍

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    siis kyllähän Halla-aho on aikas peisetti kkona ukkojen valinta pressakksi joten valintani sunnuntaina on numero 5👍

    muistakaa kaikki käydä sunnjntaina äänestämässä. Täärkeätä on että käytte antamassa äänenne sille omalle ehdokkaallene oli se kuka hyvänsä. Siellä on monta hyvää ehdokasta.

    Äänestä

Ainahan sitä kuunnellaan. Radio Mega on Oulun paras paikallisradio. Se aito ja alkuperäinen, vaikka pitikin välillä hieman hiljaiseloa.

Äänestä
  • Hiljaiselo oli edellisen omistajan stateginen experimentaali kokeilu. Onneksi Bauer käytti muskeleitaan ja palautti Megan 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hiljaiselo oli edellisen omistajan stateginen experimentaali kokeilu. Onneksi Bauer käytti muskeleitaan ja palautti Megan 👍

    En tunne ketään joka kuuntelee. Ei auta nämä bauer median nostatukset aiheesta. Tämä Megahan ei ole alkuperäinen. Entinen henkilökunta puuttuu periaatteessa täysin ja omistus oli eri yhtiöllä. Bauer media ratsastaa vain vanhalla brändillä rahastaakseen. Tekoälyuutiset, kaksi juontajaa koko asemalla. Ei sillä pitkälle valitettavasti pääse. Unohdinko mainita samat kappaleet jotka soivat päivästä toiseen.

    Äänestä

käyttäisin sanaa yllätyksetön. Musiikki on samaa mitä viidellä toista muullakin radioalla. Vähän Novaa, vähän suomipoppia, vähän kasaria. Kiva, että joku tekee tällaista, mutta taitaa hukkua muiden alle. Vähän ihmettelen, että juonnot tulevat samaan kellon aikaan kuin kalevalla, ideakin kopsattu. Tosin vähän lyhyempään muotoon. Oli miten oli. Jäänne jostakin aikojen takaa.

Äänestä

Megaa kuunnellaan

Äänestä

4000 kuuntelijaa

Äänestä
  • Eli ei. Mikähän radio tähän tulee seuraavaksi Bauerilta tilalle. Kannattaisi keskittää juonnot kaikissa paikallisissa radioissa Tampereelle. Ylen tyyliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eli ei. Mikähän radio tähän tulee seuraavaksi Bauerilta tilalle. Kannattaisi keskittää juonnot kaikissa paikallisissa radioissa Tampereelle. Ylen tyyliin.

    Kiss, Ysäri tai Tekoälyradio, sillä kaikilla muilla yhtiön kanavilla on Oulussa lähetin.

    Tai sitten se otetaan esimerkiksi Pookin lisälähettimeksi (kuten on tuplana Tampereella Basso ja Radio Rock).

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kiss, Ysäri tai Tekoälyradio, sillä kaikilla muilla yhtiön kanavilla on Oulussa lähetin.

    Tai sitten se otetaan esimerkiksi Pookin lisälähettimeksi (kuten on tuplana Tampereella Basso ja Radio Rock).

    Ollaanko Megan osalta laittamassa pillejä pusssiin, sillä esim. tänään torstaina 15.5. ei ole tullut juonnettua ohjelmaa koko päivänä. Yleensä Laukan Henkka ollut aamussa ja Hepolan Joonas iltapäivässä, mutta pelkkää tauotonta musiikkia tullut vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Johtuu siitä että helatorstai on kahden viikon päästä

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ollaanko Megan osalta laittamassa pillejä pusssiin, sillä esim. tänään torstaina 15.5. ei ole tullut juonnettua ohjelmaa koko päivänä. Yleensä Laukan Henkka ollut aamussa ja Hepolan Joonas iltapäivässä, mutta pelkkää tauotonta musiikkia tullut vaan.

    Tilalle tulee kuulemma Ysäri.

    Palaakos Laukan Henkka silloin SuomiRockin aamuun?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eli ei. Mikähän radio tähän tulee seuraavaksi Bauerilta tilalle. Kannattaisi keskittää juonnot kaikissa paikallisissa radioissa Tampereelle. Ylen tyyliin.

    Ei tietenkään keskitetä johonkin Tampereelle, koska Bauerilla on paikallisradioita. Paikallisradion juonnot ovat paikallisia. On hienoa, että paikallisradiokulttuuria vaalitaan vielä nykyäänkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei tietenkään keskitetä johonkin Tampereelle, koska Bauerilla on paikallisradioita. Paikallisradion juonnot ovat paikallisia. On hienoa, että paikallisradiokulttuuria vaalitaan vielä nykyäänkin.

    Bauer oli tätä jyrkästi vastaan vielä vuosia sitten. Leena Puntila piti haastattelussa perinteisen paikallisradion aikaa jo menneenä. Nytkö vaaliminen on hienoa? Bauerissa on herätty, vasta, kun sanomalehdet ovat tulleet tontille tekemään radiota ja oikeasti aidot suomalaiset radiot rummuttivat asiaa vuosikymmenen.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ajat muuttuu, asiat muuttuu, suhdanteet muuttuu. Hyvä pelisilmä on sitä, että toimitaan sen mukaisesti

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Bauer oli tätä jyrkästi vastaan vielä vuosia sitten. Leena Puntila piti haastattelussa perinteisen paikallisradion aikaa jo menneenä. Nytkö vaaliminen on hienoa? Bauerissa on herätty, vasta, kun sanomalehdet ovat tulleet tontille tekemään radiota ja oikeasti aidot suomalaiset radiot rummuttivat asiaa vuosikymmenen.

    Paikallisradioita ei ajanut alas Bauer vaan sen edeltäjä. Tosiasia.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tilalle tulee kuulemma Ysäri.

    Miten niin kuulemma? Mega elää ja voi hyvin!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Bauer oli tätä jyrkästi vastaan vielä vuosia sitten. Leena Puntila piti haastattelussa perinteisen paikallisradion aikaa jo menneenä. Nytkö vaaliminen on hienoa? Bauerissa on herätty, vasta, kun sanomalehdet ovat tulleet tontille tekemään radiota ja oikeasti aidot suomalaiset radiot rummuttivat asiaa vuosikymmenen.

    Sanomalehdet ovat aina olleet mukana paikallisradiotoiminnassa.

    Äänestä

Loppuuko myös 957?

Äänestä

Hienoa, että tekoäly jälleen poisti Bauer kriittisen kommenttini. Paljonkohan palvelu maksaa?

Äänestä
  • Tekoäly aistii kun psykoosit on tulilla

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tekoäly aistii kun psykoosit on tulilla

    Ehditkö kuitenkin lukea viestin, jotta voit antaa itse suoraan palautetta. Jos juontajien mystinen paluu tapahtuu, niin odotan korjausta asiaan. Tosin en kuuntele. Lähes kaikki ärsyttää Megassa, musiikki, jaarittelu, tekoälykökköily.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ehditkö kuitenkin lukea viestin, jotta voit antaa itse suoraan palautetta. Jos juontajien mystinen paluu tapahtuu, niin odotan korjausta asiaan. Tosin en kuuntele. Lähes kaikki ärsyttää Megassa, musiikki, jaarittelu, tekoälykökköily.

    Oulun murteella Mega on Meka, tiätsä

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Oulun murteella Mega on Meka, tiätsä

    Bauer puhuu saksaa, ei Oulun murretta. Weißt scho?

    Äänestä

Mega on paras ja pulinat pois! Liha ja viihe takaisin niin on täydellistä.

Äänestä
  • Kuuntelijat puuttuu. Ei vaikuta edes hyvältä. Ei siis jatkoon, kiitos!

    Äänestä

  • Liha ja viihe teki comebackin Pookilla alkuvuonna 2021. Tuolloin tuli 8 lähetystä hyvää kontenttia

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Liha ja viihe teki comebackin Pookilla alkuvuonna 2021. Tuolloin tuli 8 lähetystä hyvää kontenttia

    Varmasti oli aivan mahtava. Laatu on taattua, kun 30 vuotta sitten vanhentunut idea herätetään henkiin.

    Äänestä

Suomessa on markkinan kokoon ja asukasmäärään nähden liikaa kanavia sekä radiossa että televisiossa. Tämä heikentää kanavien kannattavuutta ja laatua: kanavakohtainen mainosaika myydään liian edullisesti ja sisällöt tuotetaan mahdollisimman halvalla. Kaikki osapuolet häviävät, paitsi ehkä kansainvälisille omistajille suurtuottoja tahkova verkkoyhtiö Digita.

Äänestä
  • Tilanne on päästetty syntymään, eikä peruuttaa enää voi. Sellainen ei vaan käy, koska ei voida perustella, että näitä taajuuksia ei vaan nyt enää voi käyttää.

    Eikä sellaista halua itse Bauer tai Sanoma. Haluavat vain mahdollisimman suuren markkina-aseman, mahdollisimman pienin kuluin.

    Classicin, Basson ja Mediatakojien kaupat lupakauden alussa olisi hyvin voitu estää. Mutta olisiko se käynyt Brysselille?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tilanne on päästetty syntymään, eikä peruuttaa enää voi. Sellainen ei vaan käy, koska ei voida perustella, että näitä taajuuksia ei vaan nyt enää voi käyttää.

    Eikä sellaista halua itse Bauer tai Sanoma. Haluavat vain mahdollisimman suuren markkina-aseman, mahdollisimman pienin kuluin.

    Classicin, Basson ja Mediatakojien kaupat lupakauden alussa olisi hyvin voitu estää. Mutta olisiko se käynyt Brysselille?

    Jolma itse halusi myydä firmansa. Fakta!

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Jolma itse halusi myydä firmansa. Fakta!

    Bauerin liivijengitkö pakotti myymään Basson? ;D Kuunappi oli taloudellisissa ongelmissa, sekin varmaan myytiin omasta halusta.

    Ei ollut Megassa tänäänkään juontoja, joten aseman toiminta lienee tässä. Kesäkuun alussa taajuudelle tulee Ysäri vai mitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Mihinkähän tuo ylempänä oleva Ysäri-veikkaus perustuu? En jaksa uskoa, että se palaisi FM-taajuuksille. Tulisiko jotain järjestelyjä Kalevan kanssa? En jaksa uskoa, että Kalevan omistajat enää kovin kauaa tappiollista radiokanavaa haluaisivat rahoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Mihinkähän tuo ylempänä oleva Ysäri-veikkaus perustuu? En jaksa uskoa, että se palaisi FM-taajuuksille. Tulisiko jotain järjestelyjä Kalevan kanssa? En jaksa uskoa, että Kalevan omistajat enää kovin kauaa tappiollista radiokanavaa haluaisivat rahoittaa.

    Kaleva sentään täyttää jonkun aukon, jota taas Mega ei keskinkertaisuudellaan tee. Päivän vieraita molemmilla ja potentiaalisia mainostajia haastatellaan ristiin rastiin. Silti mainostajat tuntuvat puuttuvan käytännössä kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kaleva sentään täyttää jonkun aukon, jota taas Mega ei keskinkertaisuudellaan tee. Päivän vieraita molemmilla ja potentiaalisia mainostajia haastatellaan ristiin rastiin. Silti mainostajat tuntuvat puuttuvan käytännössä kokonaan.

    Radio Megan täytyy tehdä myös reippaasti tappiota, ei vain Kalevan. Palkollisia löytyy juontamassa ja ties mitä muita tekijöitä. Kuuluvuuden ollessa hyvin alhainen on varmasti hankala löytää asemasta kiinnostuneita markkinoimaan. Jos tämä olisi ns. vanha Mega eikä ulkomainen mediatalo pumppaisi rahaa, niin olisi mennyt jo ryminällä konkurssiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Jep, jos Bauer ja Kaleva pistäisivät hynttyyt yhteen Oulun paikallisen tekemisessä ja Megan taajuudelle tulisi ei-kilpailevaa valtakunnallista sisältöä, niin yksi paikallinen voisi kannattaa.

    Kalevalla on myös hätä päällä; kanavan mainosaikaa yritetään myydä pilkkahinnalla mainostajille täällä pohjoisessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Mistä tiedät noista Kalevan hinnoista? Miksi Kaleva alkaisi Bauerin kanssa yhteistyöhön? Minusta siinä ei olisi mitään järkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Jep, jos Bauer ja Kaleva pistäisivät hynttyyt yhteen Oulun paikallisen tekemisessä ja Megan taajuudelle tulisi ei-kilpailevaa valtakunnallista sisältöä, niin yksi paikallinen voisi kannattaa.

    Kalevalla on myös hätä päällä; kanavan mainosaikaa yritetään myydä pilkkahinnalla mainostajille täällä pohjoisessa.

    Oulussa on jo kaksi muuta paikallisradiota eli Sea FM ja Radio Sandels. Muita ei edes tarvita. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Nuo eivät ole oulun paikallisradioita. Toinen soittaa teinipoppia tauotta ilman puhetta ja toinen on savolaisten radio

    Sea FM on toiminut jo 14 vuotta. Se on Sandelsin ohella ainoa yrittäjävetoinen radio Tampeereen yläpuolella. Aika hurjaa minusta. Kumpikaan ei ole luovuttanut, vaikka lunta on tullut tupaan kesälläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Nuo eivät ole oulun paikallisradioita. Toinen soittaa teinipoppia tauotta ilman puhetta ja toinen on savolaisten radio

    Sea Fm ei ole teiniradio, mistä tällainen harhakuva? Meillä töissä soitellaan pitkin päivää. Keski-ikä lähempänä 50v. Revippä siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Sea Fm ei ole teiniradio, mistä tällainen harhakuva? Meillä töissä soitellaan pitkin päivää. Keski-ikä lähempänä 50v. Revippä siitä.

    Sea FM soittaa ihan aikuispoppia ja rokkia. Katsoppa vähän tarkemmin soittolistoja äläkä keksi mitä sattuu. Sandels muuten tekee ohjelmaa koko alueelta. Etkö kuuntele vai ihan mielikuvistasi kehittelet tarinaa tänne?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Nuo eivät ole oulun paikallisradioita. Toinen soittaa teinipoppia tauotta ilman puhetta ja toinen on savolaisten radio

    "Nuo eivät ole oulun paikallisradioita. Toinen soittaa teinipoppia tauotta ilman puhetta ja toinen on savolaisten radio"

    ööö, okei. Entä Mega? Samat kappaleet soivat päivästä toiseen kierrolla. Samat haastateltavat jututetaan sen jälkeen, kun ovat käyneet Kalevassa. On niin innovatiivista että :D. Tekopaikallista sontaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Bauerin liivijengitkö pakotti myymään Basson? ;D Kuunappi oli taloudellisissa ongelmissa, sekin varmaan myytiin omasta halusta.

    Ei ollut Megassa tänäänkään juontoja, joten aseman toiminta lienee tässä. Kesäkuun alussa taajuudelle tulee Ysäri vai mitä?

    Tänään oli taas juonnot normaalisti aamussa Laukka ja iltapäivässä Hepola.

    Mikä lie oli viime viikolla?

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Tämä on hyvä uutinen. Mutta mahtaa se palstan bauervihaajaa vituttaa, kun mega se vain porskuttaa. Huutista sille!

    Äänestä

  • Sehän on hienoa jos tällekin radiolle löytyy yksi kuuntelija.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Tänään oli taas juonnot normaalisti aamussa Laukka ja iltapäivässä Hepola.

    Mikä lie oli viime viikolla?

    Studion uusiminen

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Studion uusiminen

    Vähän kuuntelijoita. Ainoastaan satunnainen sukulainen huomaa ja kertoo muillekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Vähän kuuntelijoita. Ainoastaan satunnainen sukulainen huomaa ja kertoo muillekin.

    Kannattaa uusia koko talo, jos koko radiolla on kaksi juontajaa :D Huutista! T. Teinityttö

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Studion uusiminen

    Niin sitä pitää👍💪 Se on sitä kehittämistä ja uudistumista👍

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Niin sitä pitää👍💪 Se on sitä kehittämistä ja uudistumista👍

    Taas keksitään omia. Tämäkin aihe on yhtä kiinnostava kuin radio Keskisuomalainen tai Savon Aallot. Kuuntelijoita varmaan sen yhden käden sormien verran.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Yhden käden sormien verran enemmän kuin Sea FM Radiolla. 🤣

    "Tämäkin aihe on yhtä kiinnostava kuin radio Keskisuomalainen tai Savon Aallot. Kuuntelijoita varmaan sen yhden käden sormien verran."

    Keskisuomalainen tavoittaa KSML-konsernin kanavista parhaiten, Savon Aallon toiseksi huonoiten. Tempon luvut toisaalta puuttuvat.

    https://radiomedia.fi/radiokanavat/

    Ottaako Savon Aallot ensi viikolla käyttöönsä Kuopiossa taajuuden 104,9 ja sen nykyiselle taajuudelle 102,0 tulee Classic Hits? Tuo 104,9 radiolupa puuttuu vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Mitä Sea FM taas liittyy tähän? Otahan rauhallisesti

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Mitä Sea FM taas liittyy tähän? Otahan rauhallisesti

    Sea FM peitto on toista miljoonaa, joten millä tahansa matematiikalla se pesee. Kylläpä taas Bauer Oulussa paukutellaan henkseleitä. Surullisen huono itsetunto.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    "Tämäkin aihe on yhtä kiinnostava kuin radio Keskisuomalainen tai Savon Aallot. Kuuntelijoita varmaan sen yhden käden sormien verran."

    Keskisuomalainen tavoittaa KSML-konsernin kanavista parhaiten, Savon Aallon toiseksi huonoiten. Tempon luvut toisaalta puuttuvat.

    https://radiomedia.fi/radiokanavat/

    Ottaako Savon Aallot ensi viikolla käyttöönsä Kuopiossa taajuuden 104,9 ja sen nykyiselle taajuudelle 102,0 tulee Classic Hits? Tuo 104,9 radiolupa puuttuu vielä.

    Ei niitä kukaan kuuntele kuin kännissä ja läpällä. Keskinkertaiset ihmiset tekevät keskinkertaisia radiota... hankala edes ymmärtää kohderyhmää. Tällaisia geneerisiä radioita putkahtelee välillä, toimivat jonkin vuoden ja sitten laitetaan pillit pussiin. Megakin lopetti jo toistakymmentä vuotta sitten ja formaattiakin vaihdettu useampaan otteeseen. Kukaan ei tunnu kuuntelevan näitä Bauerin Maggot💩 Oulu ja Savon aalto radioita, mutta luulot ja odotukset on kovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Sea FM peitto on toista miljoonaa, joten millä tahansa matematiikalla se pesee. Kylläpä taas Bauer Oulussa paukutellaan henkseleitä. Surullisen huono itsetunto.

    Oulussa Megan kuuntelu on ehkä huonoin verrattuna mihinkään muuhun toiminnassa olevaan radioon. Siellä on paniikki tosissaan päällä. Työpaikkoja vaakalaudalla, jos ei kohta tule tulosta. Näin olen kuullut.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Yhden käden sormien verran enemmän kuin Sea FM Radiolla. 🤣

    Huutista!

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Sea FM peitto on toista miljoonaa, joten millä tahansa matematiikalla se pesee. Kylläpä taas Bauer Oulussa paukutellaan henkseleitä. Surullisen huono itsetunto.

    Näissä asioissa finnpanel-matematiikka on se ainoa ja oikea pesuväline 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Meinaako siellä bauerissa taas keskustelu lähteä sivu-urille, kun ihmiset puhuvat aiheesta? Hyvä yrititelmä. Kyllä se siitä. Ysäriä tai jotakin muuta sitten tilalle.

    Sen perusteella jotakin uutta tilalle. Näin se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Meinaako siellä bauerissa taas keskustelu lähteä sivu-urille, kun ihmiset puhuvat aiheesta? Hyvä yrititelmä. Kyllä se siitä. Ysäriä tai jotakin muuta sitten tilalle.

    Miksi Ysäri käytännössä kuopattiin? Parempi radio se oli kuin tilalle tullut Top 51.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Miksi Ysäri käytännössä kuopattiin? Parempi radio se oli kuin tilalle tullut Top 51.

    Radio Tempo lopetetaan rohkeasti, vaikka luultavasti tavoitti enemmän kuin Mega jossakin Oulun perähikiässä. Bauer ei halua menettää kasvojaan, joten tehdään kiusalla. Aika tökeröä väittää Oulun alkuperäiseksi radioksi, kun käyttävät vain kauan sitten kuopatun radion nimeä. Luulisi, että tällaiseen puuttuisi joku viranomainen. Suomi vaan taitaa olla liian pieni maa, että riittää kapasiteettiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    ei riitä kapasiteettiä siis puuttua jokaiseen turhanpäiväiseen asiaan. Mutta tuskin tuo myyntiä lisää. Sinänsä oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    ei riitä kapasiteettiä siis puuttua jokaiseen turhanpäiväiseen asiaan. Mutta tuskin tuo myyntiä lisää. Sinänsä oikein.

    Ehkä siellä viedä odottavat seuraavia tuloksia Finnpanelista? Sitten kuuntelijoita on 5000. Sillä vauhdilla 200 vuoden päästä kuuntelijoita on jo 13 000. Samaa luokkaa kuin Kalevalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Ehkä siellä viedä odottavat seuraavia tuloksia Finnpanelista? Sitten kuuntelijoita on 5000. Sillä vauhdilla 200 vuoden päästä kuuntelijoita on jo 13 000. Samaa luokkaa kuin Kalevalla.

    Mutuna sanoisin, että 4000 on helposti enemmän oululaista kuuntelijaa, kuin Sea FM:llä ja Kalevalla on kyseisen kaupungin hoodeilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Saat olla sitä mieltä. Maailmaan mahtuu tyhjänpäiväisiä mielipiteitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Mutuna sanoisin, että 4000 on helposti enemmän oululaista kuuntelijaa, kuin Sea FM:llä ja Kalevalla on kyseisen kaupungin hoodeilla.

    Kalevalla on 18000 kuuntelijaa mutta laajemmalla alueella. Mega on kyllä kieltämättä Oulun kuumin radio.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Kalevalla on 18000 kuuntelijaa mutta laajemmalla alueella. Mega on kyllä kieltämättä Oulun kuumin radio.

    Joopa joo. Aika noloa, kun itse kirjoitellaan. Ehkä viesti ei mene tätä kautta perille kuitenkaan. Yt:t on vääjäämättä edessä. Ei auta täällä kehuskella, kun radiota tehdään raskaasti tappiolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Joopa joo. Aika noloa, kun itse kirjoitellaan. Ehkä viesti ei mene tätä kautta perille kuitenkaan. Yt:t on vääjäämättä edessä. Ei auta täällä kehuskella, kun radiota tehdään raskaasti tappiolla.

    Tappiolla? Sinähän et sitä voi tietää. Mega ei ole yksin, koska Bauerilla on synergiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Tappiolla? Sinähän et sitä voi tietää. Mega ei ole yksin, koska Bauerilla on synergiaa.

    Kyllä sen tietää. Raskaasti tappiolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kyllä sen tietää. Raskaasti tappiolla.

    Mutua

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kyllä sen tietää. Raskaasti tappiolla.

    Kumma juttu. Minun tarkastelemissa talousluvuissa firma on selvästi voitollinen. Ehkä en osaa lukea tai sitten sinä puhut paskaa. 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Kumma juttu. Minun tarkastelemissa talousluvuissa firma on selvästi voitollinen. Ehkä en osaa lukea tai sitten sinä puhut paskaa. 🤣

    Kateellinen se vain on. Huutista sille!

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Kateellinen se vain on. Huutista sille!

    itsensä kanssa kirjoittelun ammattilainen taas asialla. Sovitaan, että lujaa menee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinkas on pohjoisen asukkaat, kuunteletteko paljonkin Radio Megaa?
Vai jääkö tähdenlennoksi kanava. Sääli kun Hepola lähti Pookista veks.
Nyt on pookin alkuviikon illat pelkkää musiikkia. Ei hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu