Miksihän täällä kukaan ei sääli kaloja? Varmaankin siksi, kun me ihmiset emme näe niitä, koska ovat veden alla. Riistaeläimet ovat maan päällä, joten niitä jotkut säälivät. En kuulu kalastuksen enkä metsästyksen vastustajiin, mutta eikö teillä vastustajilla tule mieleen, että kalastus on useasti raaempaa kuin metsästys? Milloin esimerkiksi saaliskala heti lopetetaan? Onhan niitäkin, jotka kalan saatuaan päästävät sen veteen takaisin. Miksi yleensä menee kalastamaan, jos ei saalista syö? Ensi revitään kalan suu koukulla tai vieheellä ja päästetään pois. Jos ajokoiramies saa jäniksen saaliiksi, hän lopetta sen välittömästi. Kyllä siitä haloo nousisi, jos metsästäjä saaliin saatuaan ihailisi sitä ja päästäisi raajarikkoisena luontoon takaisin.
Uskokaa nyt vastustajat, että metsälle ei mennä tappamisen meininki mielessä. Ei ole sen perempaa nautintoa, kun on aikainen aamu, otan kirveen repusta ja alan nuotion tekoon. Siihen sitten mustakylkinen kahvipannu liekkien nuoltavaksi. Eikä ole yhtään tappamisajatusta mielessä! Virkistystä luonnosta haetaan, eikä tappamisvietin tyydyttämistä. Metsästys niinkuin kalastuskin on luontoharrastuksia ja niihin lukeutuu myös lintuharrastus. Sitä harrastan keväisin ja alkukesäisin. Kun syksy tulee, en tunne muuttuvani tappajaksi.
Uskokaa nyt vastustajat, että metsälle ei mennä tappamisen meininki mielessä. Ei ole sen perempaa nautintoa, kun on aikainen aamu, otan kirveen repusta ja alan nuotion tekoon. Siihen sitten mustakylkinen kahvipannu liekkien nuoltavaksi. Eikä ole yhtään tappamisajatusta mielessä! Virkistystä luonnosta haetaan, eikä tappamisvietin tyydyttämistä. Metsästys niinkuin kalastuskin on luontoharrastuksia ja niihin lukeutuu myös lintuharrastus. Sitä harrastan keväisin ja alkukesäisin. Kun syksy tulee, en tunne muuttuvani tappajaksi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
taida kovin montaa vastustajaa ollakaan joka luulee että kaikilla metsästäjillä on suoranainen murhan himo mielessä kun metsälle menee.Tämä ei kylläkään poista sen vastustamisen oikeutettavuutta.Enemmän tai vähemmän holtittomia ja verenhimoisia paukuttelijoita kyllä riittää.
Ajattelutapasi on vähän liian kaunis todellisuutta ajatellen.Olettamuksellasi että metsässä tapetaan se mikä on aiottu tappaa välittömästi ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.Siellä nimenomaan tapetaan kivuttomasti hyvin harvoin.
Sellaisiakin metsästäjiä kyllä on mutta ovat vähintäinkin harvinaisia.Raajarikkoisena eläinten päästö luontoon metsästyksen yhteydessä on hyvin tavallista.Kukahan sen haloon nostaisi?Tuskin sen toiset metsästäjät tekevät.Näillä raajarikoilla kun on tapana piiloutua mahdollisimman tehokkaasti tai elää kitumalla kauankin.
Olisi aika keskittäytyä tosissaan tutkimaan kuinka monella kyyhkysellä,kanalinnulla tai vesilinnulla on kuinkakin moinen määrä hauleja ruumiissa.
En tarkoita, että metsästystä ei saisi vastustaa. Enpä nyt sanoisi niikään, että "holtittomia ja veren himoisia paukuttelijoita" metsässä riittää ylenmäärin.
Olen samaa mieltä, että metsällä tapetaan myös kivuliaasti. Ei kuitenkaan tahallisesti, vaan aina laukaus ei heti tapa. Silloin eläin täytyy lopettaa nopeasti. Raajarikkoisena eläinten päästö luontoon ei nyt kuitenkaan ole noin yleistä kuin väität.
Haloon nostattamisesta tarkoitin sitä, että jos saalis päästettäisiin luontoon haavoittuneena, lopettamatta sitä. Yleinen mielipide ei varmaan olisi kovin kiittelevää, jos sillalailla meneltäisiin. Kyllä sitäkin metsästyksessä tapahtuu, että saalis haavoittuu ja jää kitumaan. Kyllä on minullekin joskus käynyt, että en ole löytänyt haavoittunutta saalista. Kerran kävi että läksin kyyhkyjahtiin ja sain sepelkyyhkyn ammuttua heti alkuun. En millään löytänyt sitä, mutta kun olin lähellä ex -anoppilaa, hain suomenpystykorvakoiran, joka löysi sen miltei heti. Mutta ei sitä kukaan tahallaan tee. Ajokoirametsastäjänä sanon, että koira tekee etsinnän tehokkaasti jos jänis haavoittuu.
Nuotiolla kun kahvia hörpin, ei tosiaankaan ole tappamisajatuksia mielessä. Siinä paremminkin saatan haistella syysaamun kirpeyttä. En tarkoita että en ampuisi jänistä, jota koira on ajanut esim. 1-2 tuntia. Mutta kun menen metsälle ei mielessä ole etusijalla tappaminen. Monesti en ole asettakaan ladannut koko päivänä. Useasti teen sen vasta kun koira saa ajon. Enkä heti silloinkaan.
Viime syksynäkin kun olin metsässä ja eväitten syönnin jälkeen alkoi ramaista. Laitoin repun pään alle ja otin kevyet torkut. Samalla kun makoilin, katselin taivaalle kuinka kurkiaura lensi sinisellä taivaalla. Tällaisia elämyksiä pystyy myös metsällä kokemaan.
Jos metsästys ei ole pää tarkoitus niin miksi ottaa yleensä aseen mukaan metsälle, voihan sitä ilman eläinten ampumistakin nauttia luonnossa samoilusta?
se tietenkin niin että metsällä pystyy elämästä nauttimaan.
Sillähän ei toisaalta ole suurta merkitystä tappoiko kivuliaasti tahallaan tai ei.En aio mitään maratoonipulinaa nyt aloittaa tästä asiasta kun vaikutat kumminkin järkevältä metsästäjältä.Mainitsen kumminki ettei minulla kovin suuria epäselvyyksiä noista haavoitetuista eläimistä ole.
Niin pian kuin yksikin laukaus haulikolla ammutaan ilman että riista saadaan talteen,on periaatteessa tehty haavakko.Pummeja ei ole.Sen joka näin menettelee pitäisi pysyä pois metsästä ase kädessä.Tällaisia metsästäjiä ei ole vain muutama niinkuin annat ymmärtää.Tällaisia metsästäjiä on ehdottomasti suurin osa.
Mitkään puolustelut eivät tämän asian kaunistelemiseksi auta.Vaikka ei elämässään pääsisi riistaa maistamaan on laukaus jätettävä ampumatta jos tämä ei tuota tulosta.Paikallaan olevaan lintuun osuu 25 metrin matkalta.Jos väittää ettei tämäkään ole varmaa,on ainakin varmaa että silloin ei pidä mennä metsästämään.
Ne metsästäjät ovat erittäin harvassa jotka eivät näitä"pummeja"ammu."Pummeja"ei ole olemassa haulikkometsästyksessä.
metsästysseuraan, missä mielestäsi "ehdottomasti suurin osa" ampuilee jatkuvasti "pummeja". Kuulun itse kahteen metsästysseuraan ja kummassakin tälläisista "pummeista" tulee heti sanktioita. Esim jos haavoitat hirveä, et enää pääse ampumaan vaan joudut loppukaudeksi ajomieheksi. Ja kyllä sorsametsällä kuulee aika karkeaa kieltä, jos ampuilee ylipitkiltä matkoilta tai liian vaikeissa paikoissa.
Miksi sitten lähdet pyssyn kanssa metsään, jos kerran osaat nauttia luonnosta muutenkin? Eräs näkökanta on myös se, että väitetyistä "ikiaikaisista metsästäjänvaistoistaan" huolimatta, nykyihminen saa liharuokansa hankittua myös kaupasta.
Kaupasta saatava liha on tuotettu ainakin suomessa nykytietämyksen mukaan siten, ettei lihakarjaa teurasta mitkään harrastajat,siten, että teuraseläin voisi jäädä kitumaan pahimmillaan päiväkausiksi, sen vuoksi että joku haluaa "harrastaa teurastusta".
Vai voitko väittää että kaikki ne, sinun lisäksesi, jotka harrastavat metsästystä ovat riippuvaisia siitä sillä perusteella, että kuolisivat nälkään ilman saaliseläimiä?
Kunnioitan näkökantaasi metsästyksen kannattajien tähän mennessä "vähiten intomielisenä" kommentoijana.
Aiemmin puhuit siitä miksei kalastajia tuomita tällä palstalla. Lieneekö tarvetta ruveta erittelemään "harrastelijoita" typeryyden mukaan.
Jos jonkun henki on kiinni kalan tai riistan saannista, on se oikeutettua pyyntiä, aivan samoin kuin luonnossa elävillä petoeläimillä. Muu, esim. ihmisen harrastusmielessä harjoittama kalastus tai metsästys on typerää leikkimistä.
Tämän on harvinaisen moni tavallani ikääntynyt mies oivaltanut vuosien saatassa.
Jos syöt lihaa olet tappaja! Jos et tapa itse niin olet palkannut toisen tekemään likaisen työn puolestasi. Se metsästyksen moraalista!
Luonossa villit jänikset, sorsat, hirvet jne. viettävät varmasti onnelisempaa elämää kuin siat sikaloissa tai kanat häkeissä. Monia riistaeläimiä on pakko metsästää jotta eläinkannat eivät kasvaisi liian suuriksi ja aiheuttaisi vahinkoa.
Kalojen kärsimysten arviointi on mielenkiintoinen kysymys. Kalat tuntevat kipua ja viestittävät sen jopa muille kaloille. Tutkimus on osoittanut että pedon syömä kala erittää pelkoainetta veteen ja muut kalat aistivat sen ja näin oppivat varomaan petokaloja. Uusin tieto on että sama koskee kalastajien uistimia. Vitsi siitä että emokala varoittaa pikkukalaa "Rapalasta" jonka mukaan "isäkala" lähti on siis melkein totta.
Uistimella tai perholla saatujen alamittaisten kalojen vapauttaminen on perusteltua, jos kala ei ole vahingoittunut se yleensä jatkaa kasvuaan. Kalastuslakikin velvoittaa tähän.
Verkko on tässä mielessä pahin pyydys, verkkoon jäänyt kala menettää suomuja käytänössä aina, eikä selviä, sillä vesihome pääsee vaurioituneeseen ihoon kiini. Ensimmäisenä pitäisi kieltää tiheät verkot, jos vesistössä on alamitalla suojeltua arvokalaa kuten taimenta tai kuhaa.
kaikki eduskuntaan
Helvetin hyvä idea, olenkin aina ihmetellyt mistä löytyisi vielä nykyistä typerämpiä kansanedustajia.
Metsästäjät ovat ainoa ihmisryhmä joka pystyisi vielä tiputtamaan eduskunnan älykkyysosamäärää.
tiputtamaan,itse olet jo nollannut älysi kokonaan.
vastustaisit sinäkin niitä,jotka menevät afrikkaan asti ampumaan maaoravia pistooleilla,etkä jäkyttäisi paskaa suomalaisen metsästäjän eräelämää kohtaan.
Suomalaisen metsästäjän erämaaelämä? Hyvä vitsi vain :)
sinä et pysty edes kuvittelemaan, kaupunkilaisjuntti!
Olenpa itsekkin ajatellu samoin tuosta kala-asiasta.
Itse en voisi kuvittellakkaan metsästäväni vaikka kalastankin.
Todellakin ihmettelen että miten pystyn nauttimaan kalastuksesta.
Kun kala nappaa kiinni (sanotaan isompi kala esim.lohi) sitä saatetaan väsyttää kauankin aikaa,sitten se koukataan tod.näk.koukulla(pisto lihaan)Sitten nuijalla tajut pois ja pistetään veret pihalle...Todellakin raakaa ja kauan kestävää kärsimystä...Kaikki eivät edes tapa kalaa heti vaan jotkut jopa nostavat silmistä elävän kalan ja poseraavat sen kanssa...Toinen asia on "pyydä ja päästä menetelmä" jota en ymmärrä.Toki jos on alamittainen kala eikä vaurioita suupielessä voi sen vielä päästää elämään... Kylläpäs ne kalat verkoissakin kärsii sekä katiskoissa ja ajatelkaapa vielä iskukoukkua...
Todellakin olen sitä mieltä vaikka itse kalastankin,enkä metsästä että kalastus on monestikkin moninverroin raaempaa kuin metsästys.
Voi johtua siitä, että kaloja ei metsästetä, vaan niitä kalastetaan, jollei lasketa mukaan harppuunakalastusta, ja tämän palstan aihe on _METSÄSTYKSEN_ vastustajat.