Hollolainen tuomittiin Riihimäen koruliikkeen ryöstöstä

Anonyymi-ap

HKO/722/R285 Oikeusm/J2753

Hyvinkään käräjäoikeus on tuominnut riihimäkeläisen koruliikkeen helmikuussa ryöstäneen Hollolalaisen ja Lahden seudulta kotoisin olevan miehen 1 vuoden ja 6 kuukauden sekä 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Oikeus katsoi miesten syyllistyneen perusmuotoiseen ryöstöön, sillä heidän käyttämäänsä kaasupistoolia ei voida8 pitää hengenvaarallisena ampuma-aseena, mitä tuomitseminen törkeästä ryöstöstä olisi edellyttänyt.

Syyttäjä oli vaatinut rangaistusta törkeästä ryöstöstä.

Miehet olivat liikkeen mukaan anastaneet yhteensä 11 levyllistä timantti- ja kultasormuksia ja kultaisia ranneketjuja. Saaliin arvo oli 245 000 euroa. Kateisiin on jäänyt koruja 29 000 euron arvosta, minkä oikeus velvoitti miehet yhteisvastuullisesti korvaamaan liikkeelle.

Liikkeen myyjälle miesten on maksettava korvauksia 4 000 euroa.

Nuorempi, vuonna 1986 syntynyt mies tuomittiin lisäksi varkaudesta. Hän oli anastanut hollolalaisen koulun terveydenhoitajan huoneesta rokotteita ja tabletteja.

Kolmekymppinen nainen, joka oli kätkenyt anastettuja koruja Hollolassa Salpatie 6 asuntoonsa, tuomittiin 120 päiväsakkoon. Hänen hallussaan oli ollut myös 131 grammaa marihuanaa.

Molemmat miehet tuomittiin huumausaineen käyttörikoksesta.

Oikeus passitti miehet Jokelan vankilaan suorittamaan heille aiemmin määrättyä rangaistusta

www.ess.fi/art2367225

31

1125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koruja piilotettiin Salpatie 6 asuntoonkin

      • Anonyymi

        Puolustaudu lommoposkisilta kannabisrotilta heittämällä happoa silmiin.

        Kloriittikin käy ja putkireiska. Lopuksi lyö puunuijalla taju kankaalle


    • Anonyymi

      Joopati jooo

    • Anonyymi

      Tuo saatanan kahjo joka kerta asialla

    • Anonyymi

      Huumerotta

    • Anonyymi

      Niin tuomittiin

    • Anonyymi

      Juupatijuu

    • Anonyymi

      💪💪

    • Anonyymi

      Helminen

    • Anonyymi

      😡😡

    • Anonyymi

      😡😡

    • Anonyymi

      Huuhaa Helminen

    • Anonyymi

      😡😡😡

    • Anonyymi

      Ja tuomittu monesta

    • Anonyymi

      Pitkät linnatuomiot vaan

    • Anonyymi

      Osa saaliista kätkettiin metsään ja avomuija kätki koruja Salpatie 6 E asuntoonsa.

      Joka kuukausi ja joka vuosi jotain

    • Anonyymi

      Just

    • Anonyymi

      Ai kamala sentää

    • Anonyymi

      mistä tämä nimitys avomuija tulee?

      • Anonyymi

        Siitä kun on avoliitos eikä naimisis


    • Anonyymi

      Toinen tuomittuhan oli Weinreich

    • Anonyymi

      😡😡😡

    • Anonyymi

      😡😡

    • Anonyymi

      Törkästä ryöstöstä tuomittu huumerikollinen Kalle Helminen hakattu. AvomuijallaTaru Pelkonen kohta paskat housussa ellei lähde helvettiiin Salpatie 6 E portaasta.

      • Anonyymi

        No ei ole Kallea hakattu 😁 Sulla on selkeästi joku Kallen hakkaus fantasia, jota et ikinä pysty ite toteuttamaan 🤣


    • Anonyymi

      Turpiin saa vielä

    • Anonyymi

      Sekopäinen huumerotta Kslle Helminen

      • Anonyymi

        Jotain säkin oot vetänyt kirjoittamisesta päätellen 😁


    • Anonyymi

      Käääk

    • Anonyymi

      Hakattu vankilassa eilen

      • Anonyymi

        Unissas


    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3700
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      49
      1608
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1328
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1171
    5. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1031
    6. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      170
      1021
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      78
      862
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      37
      760
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      47
      735
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      699
    Aihe