Drooni lennokkien täytyy olla suuria, muuten ne eivät voisi lentää lähes suomenlahden alueelle Ukrainasta. Kun moottorin koko, akut, mahdollisesti polttoaineet ja räjähteet ovat kokonaisuudessa niin suuri paino, että semmoinen laite näkyy kilometrien päähän. Tosin yölennoilla heikommin jos-kun ilmeisesti Venäjällä ei ole havaintolaitteita eikä ihmisiä käyttään pimeännäkökiikareita? Lisäksi sen nopeus ei voi olla suuri, on siis hidas, eivätkä ne voi olla edes äänettömiä.
Arvailua.
Todennäköisempää on että Ukrainan joukot tekevät lennokki iskut paljon lähempää, mahdolisesti mereltä vaikkapa sukellusveneen kannelta. Ukraina hyvinki voisi kulkea sukellusveneellä vaikkakin pienellä, onhan heillä merialuetta.
Arvailua.
Todennäköisempää on että Ukrainan joukot tekevät lennokki iskut paljon lähempää, mahdolisesti mereltä vaikkapa sukellusveneen kannelta. Ukraina hyvinki voisi kulkea sukellusveneellä vaikkakin pienellä, onhan heillä merialuetta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Luulevat aina että Putin lähettää joululahjoja heille. Ovat luulleet aina vaikka koskaan ei ole tullut.
Ukrainalaisilla oli tasan yksi sukellusvene, joka tuhoitui Krimin sadan aikana 2014.
Aika kurjaa. Mutta drone on tullut. Menee myös vedessä. Kuka siellä sukellusveneissä haluaa olla kun pieni Drone tulee ja tuhoaa?
Vedessä uiva ohjus ei ole drone. Drone tarkoittaa ilmassa lentävää miehittämätöntä alusta.
Romutankkereista voisi helposti laukaista lennokkeja samalla kun käyvät tankkaamassa Venäjällä halpaa öljyä. Kun ovat romutankereita, voi hyvinki laivan omistajia ja miehistöä kiinnostaa vaarallisen lisän rahatulot. Ihan sillä samalla menetelmillä voivat toimia yksityisyritykset Ukrainan puolella, aivan kuin väitetään Suomessa olevan yrityksiä jotka toimittaneet tavaraa Venäjälle? Lähietäisyydeltä laukaistuna vaikka laivankannelta lennokit voi olla jo aika pieniä, silti riittävästi räjähteitä. Sitten jos-kun vielä lennättävät ne kaartaen, niin kuin näyttäisivät tulevan etelän suunnalta.
Kiinnostavaa on se mikäli tutkimukset toteaisivat jostain aluksesta tai muusta vesillä liikkuvasta aluksesta noin lähteneen, niin mikäli kansainvälinen vesialue ja ilmatila on Viron ja Suomen välillä noin 16km leveä? Niin ovatko pysyneet lennokien lentoaikana vain Venäjän puolella tai-ja kansainväliseltä merialueelta? Niin etteivät ole käyneet jonkun maan ilmatilassa ennen Venäjän puolelle?
Mitä ajattelet edellä olevista teoriasta?
Sehän hyvinki mahdollista Ukrainan sotaan osallistuun monenlaista jengiä, hyötyijää, jotka tekevät rahasta niin sanotusti mitä vaan?
Se on ehkä se pahin vaara, kun täysin tuntemattomat tahot voi tehdä mihin tahansa hyökkäyksiä, niin kuin historian aikana kuultu.
Nato niilot iskeneet baltiasta käsin Pietarin infrastruktuuria kohti.🤪
Le resistance.
Tuleeko sotaan likaiset dronet, lennokit, tykin ammukset?
Maailmalla on paljon vaarallista ydinvoimaloiden jätettä jossain muodossa? Paljon niiden lisäksi on aineita jotka joutuessa järviin jokiin voivat kalat kuolla ja juojat sairastua?
On oletettavaa jossain vaiheessa "lelut" pahenee, mitä ne sitten on? Voiko käydä juurikin niin kun he seikkailuhaluiset rahasta tekevät mitä vain, voivat kipata meriin, järviin, jokiin ei toivottuja jätteitä?
Maailma on jo nyt aika pahasti sekaisin, vai onko?
Varmaan tällaiset konstit tulee ensin ääri-islamisteille käyttöön, nehän voi tappaa ja saastuttaa ihan silmittömästi, välittämättä sivullisista urheista tai tuhoista.
Sotajoukot käyttää vielä vähän jonkinlaista harkintaakin.
Venäjän sisällä toimii todennäköisesti useita maanalaisia "armeijoita" jotka tekevät iskuja tulevaisuudessa lisääntyvissä määrin.
Ihan hyvä.
Ehkä vihreät metrin mittaiset banaanit valloittaa Venäjän?
varma tieto vuosaaresta oli lähetty nämä pörriäiset.t.iltu
Mie luulin Hangon niemestä.
Miksi nuo venäläiset aina räiskii ohjuksia isoihin kaupunkeihin, niillä on siellä metro ja muut suojat. Isoissa kylissä ja hyvin pienissä kaupungeissa asukkailla on korkeintaan maakellarit, viinivarastot. Saavat elellä rauhassa, tuskin ukrainalaiset kuulleetka sodan ääniä monin paikoin länsi, länsi-etelä, pohjois-länsi alueilla.
Venäjällä on tovereita eripuolella Ukrainaa varrovat heihin osumista, siksi ehkä,...
Montako miljoonaa venäläistä asuu Ukrainassa?