Yrittäjyys

Turhautunut Maailmanparantaja

Suomi voi pelastua vain yrittämisellä. Tarvitaan kaksi suurta uudistusta: 1) yrittämisen edellytysten lisääminen karsimalla byrokratia vähintään puoleen nykyisestä; 2) työntekijän palkkaamisen velvoitteiden merkittävä karsiminen etenkin alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä. Näiden lisäksi sosiaaliturvalla elämistä on merkittävästi rajoitettava.

Mitä muita vaihtoehtoja Suomella on?
- viennin merkittävä lisääminen - hyvä kuin pysyisi edes nykyisellä tasolla
- suurten yritysten työllistämisen lisäys - siirtävät toimintoja edelleen ulkomaille ja automatisoivat toimintoja Suomessa
- luonnonvarojen lisäkäyttö - Suomen luonnonvarat siirretään jo nyt ilmaiseksi ulkomaille - Outokumpu myi pilkkahinnalla suomalaisen kaivosteollisuuden ja sen jalostustoiminnan ulkomaisille toimijoille
- julkisen sektorin lisääminen - täysin tuhoisa ja mahdoton ajatus; päinvastoin julkisen sektorin työvoimaa on vähennettävä kovalla kädellä
- työvoiman tuonti ulkomailta - ja suomalaiset ovat suurtyöttöminä; etenkin EU:n ulkopuolelta tuleva maahanmuutto ei ole kestävä ratkaisu mihinkään yhteiskunnalliseen ongelmaan, päinvastoin se lisää ongelmia
- uusi nokia - Suomen historiassa on kolme suurta Nokian kaltaista muutosta yli 100 vuodessa; neljättä saadaan odottaa kymmeniä vuosia
- yritystukien lisääminen - johtaa tehottomuuteen ja rahojen tuhlaamiseen
- ilmastonmuutoksen työllistävä vaikutus - näkisi vaan; se vie tuhkatkin pesästä, koska vaikuttaa kohtuuttoman paljon ihmisten ja yritysten elämään.
1101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tarvittaisiin myös yritystukiviidakon karsimista turhien ja haitallisten tukien leikkaamiseksi, uuden kasvun edestä.

Mutta kun tämä Orpon hallitus on erikoistunut vaan kivien kääntelyyn ja laarinpohjien kaiveluun niin jäänee taas ainakin tällä kohtaa moinen tarpeellinen uudistus tekemättä.

Orpo sanoi toimittajan kysyessä itse tukiviidakon olevan niin tiheään kasvanut, että siitä ei tiedä mistä karsimisen aloittaisi.
EI EI EI !
Eli parempi antaa olla ja tekemättä voi jättää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Turhautunut Maailmanparantaja

Suomi voi pelastua vain yrittämisellä. Tarvitaan kaksi suurta uudistusta: 1) yrittämisen edellytysten lisääminen karsimalla byrokratia vähintään puoleen nykyisestä; 2) työntekijän palkkaamisen velvoitteiden merkittävä karsiminen etenkin alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä. Näiden lisäksi sosiaaliturvalla elämistä on merkittävästi rajoitettava.

Mitä muita vaihtoehtoja Suomella on?
- viennin merkittävä lisääminen - hyvä kuin pysyisi edes nykyisellä tasolla
- suurten yritysten työllistämisen lisäys - siirtävät toimintoja edelleen ulkomaille ja automatisoivat toimintoja Suomessa
- luonnonvarojen lisäkäyttö - Suomen luonnonvarat siirretään jo nyt ilmaiseksi ulkomaille - Outokumpu myi pilkkahinnalla suomalaisen kaivosteollisuuden ja sen jalostustoiminnan ulkomaisille toimijoille
- julkisen sektorin lisääminen - täysin tuhoisa ja mahdoton ajatus; päinvastoin julkisen sektorin työvoimaa on vähennettävä kovalla kädellä
- työvoiman tuonti ulkomailta - ja suomalaiset ovat suurtyöttöminä; etenkin EU:n ulkopuolelta tuleva maahanmuutto ei ole kestävä ratkaisu mihinkään yhteiskunnalliseen ongelmaan, päinvastoin se lisää ongelmia
- uusi nokia - Suomen historiassa on kolme suurta Nokian kaltaista muutosta yli 100 vuodessa; neljättä saadaan odottaa kymmeniä vuosia
- yritystukien lisääminen - johtaa tehottomuuteen ja rahojen tuhlaamiseen
- ilmastonmuutoksen työllistävä vaikutus - näkisi vaan; se vie tuhkatkin pesästä, koska vaikuttaa kohtuuttoman paljon ihmisten ja yritysten elämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu