Tällä palstalla jatkuvasti ihmetellään miten jollain vammaisella voi olla henkilökohtainen avustaja vaikka on paljonkin toimintakykyä. Haluan tuoda vammaisen näkökulmaa esiin.
Kyllä, minä syön liikun siivoankin ypöyksin. Se on kamalaa, pelottavaa, vaikeaa, masentavaa ja ahdistavaa. Tätä minulta ei ole kuitenkaan kielletty.
Liikun myös kodin ulkopuolella jonkinverran ilman henkilökohtaista avustajaa vaikka tiedän että se on hengenvaarallista mm tapaturma-alttiuden takia. Kyllä, tästä lääkäri on sanonut että olen aina hengenvaarassa jos yksin ulos lähden. Avustaja ei käy niin usein etteikö itsekin olisi pakko käydä asioilla ulkona.
Koska näytän aktiiviselta ja nopealta ja tyytyväiseltä monesti ihmiset tekevät täysin väärän päätelmän että olisin omatoiminen tai elämäni olisi helppoa. Kaikki mitä teen on hankalaa ja vaikeaa minulle. Myös tämä kirjoittaminen. Vaikka on vaikeaa, yritän silti enkä siitä kenellekään ole kertonut miten vaikeaa arki on. Sillon kun avustaja tulee, on yhtä juhlaa koska voin esim liikkua turvallisesti.
Avustettavan toimintakyky
3
149
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä, että olet saanut avustajan. Ja hyvä, ettet teetä hänellä mitään asiatonta. Oletko hakenut taksiseteleitä mahdollistamaan turvallista liikkumista ja muuta asianhoitoa? Joillakin vammaisjärjestöillä on lakimiehiä tekemään hakemuksia tällaisiin asioihin. Esim. näkövammaisliitot palkkaavat lakimiehiä ja mahdollisesti liitolta saa avustajiakin.
- Anonyymi
En ole hakenut taksiseteleitä =vammaisten kuljetuspalvelua koska se maksaa minulle eli vammaiselle niin paljon=vähintään 68e/kk
Jokaisesta yhdensuuntaisesta taksimatkasta vammainen maksaa omavastuun. Aiemmin minulla oli käytössä vammaisten kuljetuspalvelu mutta koska sitä pitää käyttää, oli rahaa tai ei niin en ole edes hakenut .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569