Pomon mielistelijät jatkavat töitä....koulutettu pätevä ihminen laitetaan pois....(saapumisjärjestys...viimeisenä taloon, ensimmäisenä ulos). Ei paina vaaássa se, että on kehittänyt itseään ja on pätevä, toisin kuin eräät, joilla ei ole koulutusta nimeksikään.
Vaan tuskinpa kannattaa surra, eihän se ole sen arvoista.
Vaan tuskinpa kannattaa surra, eihän se ole sen arvoista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos kyse on opetusalasta, ei epäpätevä voi syrjäyttää pätevää hakijaa ainakaan virassa. Valituksia vain kehiin. Monesti aineyhdistelmät ovat sellaisia, ettei niihin voi olla päteviä hakijoita,ja tuolloin tietenkin palkataan sopivin, mutta vain lukuvuodeksi kerrallaan.
Toisaalta on vaikea sanoa, voiko toinen olla epäpätevämpi kuin toinen, jos kumpikaan ei täytä kelpoisuusehtoja.
toisella muodollinen pätevyys voi olla kiinni yhdestä opintoviikosta, toisella taas 160 opintoviikosta....Niin että kyllä voi sanoa, kumpi epäpätevistä on se vähemmän "epäpätevämpi"
Pätevöityminen kannattaa todella. Voi nauttia pitkistä lomista ja kahvittelusta opettajan huoneessa. Kukaan ei tule ikinä kyseenalaistamaan opetustaitojasi.
noin alkoi juttu riistäytymään??? Siis kun kirjoitin, että olen koulutettu, tarkoitin sitä. Olen pätevä ammatilliselta puolelta ja pätevöitynyt opettajaksi. Toisin kuin nyt jatkavat...joille annettiin virkaa alle, jotta penkki ei tutise kun porukkaa laitetaan pihalle. Itselläni ei ole virkaa....vaikka vuosikaudet on tullut tointa hoidettua....vieläpä hyvin.
Muistan,kun minulle sanottiin jo 70-luvulla,että hakeudu ihmeessä koulutukseen,epäpätevät ei saa enää töitä.Niin hainkin,ja kannatti.Nyt on opevuosia jo 25 takana,ja pidän vieläkin työstäni.Joka työssähän arvostetaan häntä ensin,kenellä on sopiva koulutus,ja se on oikein.Ikävä kyllä,ainakin joissakin kouluissa vielä tänä päivänäkin on epäpäteviä työssä,ainakin täällä Helsingissä.Kirjoista ei opi kaikkea.Kyllä se käytäntö opettaa.Mutta on tosi hyvä,jos ja kun työyhteisössä on eri-ikäisiä,miehiä ja naisia.Se avartaa meitä jokaista.Mielellään myös erimaalaisia.Hyvää kesän jatkoa sinulle!
Ihmettelin suuresti rehtorimme puhetta viimeisenä koulupäivänä opejen kahvitilaisuudessa. Kaikkein parhain opettaja rehtorin mielestä koulussamme kuluneena lukuvuonna oli epäpätevä ope. Hän on suorittanut yliopisto-opintoja eräistä aineista mutta kuluneena vuonna opetti koulussamme aivan eri ainetta kuin mitä oli opiskellut. Myös muistamislahja ko.henkilölle oli erilainen kuin muille jotka lopettivat keväällä työt. Näinpä hirvittää tuleva tulospalkkausjärjestelmä varsinkin kun siitä ei ole tullut tietoa riittämiin.