Rouva johtajat kaupungilla ja asunnoilla ylimmät ystävät, turvataan ystävän surkea yritys toimia tj::nä asunnoilla siirtämällä lisää porukkaa hänen alle, ei onnistu ei parane tappiot sillä.
Herätkää päättäjät nyt kaupunkilaiset, todellakin kaveripäätökset on oltava nyt loppu!!
Piiri pieni pyörii yt kuvioissa
14
1131
Vastaukset
- Anonyymi
YLE:N uutisista pari pätkää ilman suurempaa syytä:
"Asukkaat käräyttävät Lahdessa yritystukia, joita kaupunki myöntää omille yhtiöilleen: ”Täällä ihan tietoisesti tehdään näitä päätöksiä”
”Valittajiksi” leimatut lahtelaiset ovat kaataneet jo kolme kertaa kaupungin myöntämät tuet omille yhtiöilleen. Kaupunginjohtajan mukaan Lahti toimii kuten muutkin kunnat."
***
"Komissio ei saa Suomesta ilmoituksia
Yritysten tukeminen julkisin varoin on lähtökohtaisesti kiellettyä. Monet kunnat myöntävät kuitenkin omille tytäryhtiöilleen tukea, takauksia, takuita ja pääomasijoituksia. Tuen myöntäminen on mahdollista, jos se on vähäistä tai se sopii EU:n tarkasti määrittelemiin kriteereihin. Perusperiaate on se, että julkinen tuki ei saa vääristää kilpailua.
Euroopan komission Suomen edustuston tiedotuspäällikkö Ismo Ulvilan mielestä asia on harvinaisen selvä.
– Jos on pienintäkään epäilystä siitä, että julkinen tuki sisältää kiellettyä valtiontukea, on ilmoitus komissiolle tehtävä, sanoo Ulvila.
Erityisasiantuntija Elisa Fagerström työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo, että kunnat ilmoittavat yritystuistaan komissiolle erittäin harvoin. Vain muutamalla kunnalla on edes rekisteröintitunnukset järjestelmään.
Tämä ei silti tarkoita sitä, että kuntien myöntämät tuet olisivat laittomia, sillä säännöissä on muutama poikkeus. Ilmoitusvelvollisuutta ei ole, jos tuki on vähäistä. Tämä tarkoittaa alle 200 000 euroa yhtä yritystä kohden kolmen vuoden aikana. Tämän vuoden alusta raja on 300 000 euroa. Ministeriön käsityksen mukaan kunnat myöntämät yritystuet ovat juuri sellaista vähäistä tukea, josta ilmoitusvelvollisuutta ei ole.
Hallinto-oikeuden kumoamissa Lahden kaupungin päätöksissä kyse oli miljoonista euroista."
Lähde: yle.fi/a/74-20070663 - Anonyymi
Veronmaksajat maksavat sellaiset yritystuet Suomessa että yritys puolen porukat voivat olla kunnallisista tuista ihan hiljaa. Vaikka yritys tuottaisi mukavasti voittoa, niin eivät itse sijoita tuotekehitykseen omasta pussista kuin murto-osan. Jakavat mieluummin massit pääomatuloina ja osinkoina,ettei vaan tarvitse veroja maksaa niin paljoa. Joka vuosi haetaan jotain tukea (aina kannattaa hakea), aina sieltä jotakin saa. Työllistäminen onkin sitten taas jo ihan oma rahasamponsa (palkkatuet yms.) näiden lisäksi.
Orimattilan sanomat toi tänään hyvin esille, mitä tämä tarkoittaa! Tuohan se hieno kuvio onkin, millä taidolla tuota mattila hoitaa? Homma muutenkin ei toimi ja hallitus aivan pihalla. Säästöjäkö tuolla haetaan kun yhtiölle laitetaan porukka? Pieni piiri tosiaan pyörii ja kärköläsyä tullut naisvalta orimattilaan laittamaan palikat sekaisin! Miksei tähän luottamusmiehet puutu? Kalle? Onko täysin vietävissä tässä asiassa? Kannattaisiko olla edes rakennuspuolen koulutus tuolla kiinteistöpomolla?
- Anonyymi
Eikö kiinteistöpomolla ole rakennuspuolen koulutusta? Millä perusteella sitten päässyt töihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kiinteistöpomolla ole rakennuspuolen koulutusta? Millä perusteella sitten päässyt töihin?
Vuokratalojen mattilalla ei ole
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuokratalojen mattilalla ei ole
Toisaalta se ei ollut vielä töissä, kun joku koki hyväksi ideaksi teetättää kaikki nämä sähköavaimet, liiketunnistimet käytäviin ja hissirempan. Oliko edelliselläkään käsitystä järjenkäytöstä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisaalta se ei ollut vielä töissä, kun joku koki hyväksi ideaksi teetättää kaikki nämä sähköavaimet, liiketunnistimet käytäviin ja hissirempan. Oliko edelliselläkään käsitystä järjenkäytöstä?
Hyvä että edes jotain tehty, mattila ei ole saanut mitään muuta aikaa kun kaupungintalon kaverien kanssa asioiden säveltämistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että edes jotain tehty, mattila ei ole saanut mitään muuta aikaa kun kaupungintalon kaverien kanssa asioiden säveltämistä
Ei se nyt ihan niinkään mene :/
Joskus on parempi olla rikkomatta paikkoja.
Tulee mieleen, kun läppäri"korjaaja" tuhosi koneeni ja sitten yritti vaatia multa lisämaksua siitä että sen korjaaminen oli sen jälkeen tosi vaikeaa. Yritti vedota siihen että se oli ollut tosi vaikea korjata. En maksanut. Ei ole minun hommani maksella tuhoja, jotka toiset on (tarkoituksella) aiheuttaneet.
Kaikki tuho on nimenomaan MIINUSTA. Mä vain vaadin korvausta enää.
- Anonyymi
kalle on pihalla ku lumiukko. säästötalkoot ja sama hyväveli pyörä pyörii. ei kö kukaan uskalla potki väkeö pihalle
- Anonyymi
Huomenta kaikille ja muillekin. Pastilli on maalissa!
- Anonyymi
Piirissä haisee kakka ja epäilys on kova mistä se tulee...
- Anonyymi
Totta! Yläkerrasta kaupungintalolta yhessä tämän oman rouvan kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta! Yläkerrasta kaupungintalolta yhessä tämän oman rouvan kanssa
Aika ikävästi puhut isästäsi.
- Anonyymi
Setälän hommalle laitetaan rasti päälle ja ex kärkölän porukka ne työt ja palkan jakaa ex kärkölänaiselle eli mattilalle. Siinä se ammattitaito paistaa taas, hyvä syy haudata homma mistä ei tykkää ja missä ei pärjää.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4083119Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12289Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k672263Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll191920Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1741443Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel81317Sukupuolen merkitys elämässäsi?
Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el2011119Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,441006- 90891
Iltalehden evästeasetukset
No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee100870