Kertokaa, jos löytyy omaa tai tuttavapiirin kokemusta, miten näin pahasta solmusta on päästy edes jonkinlaiseen rauhanomaiseen ratkaisuun...
Tapausselostus:
Avomieheni äiti on saanut jostain päähänsä, että olen mielisairas ja sairauteni nimi on psykoosi. Olemme katkaisseet välimme mieheni perheeseen ja koko sukuun, koska meitä häirittiin koko viime syksy puhelinsoitoilla, syyttelevillä kirjelapuilla ja törkeillä tekstiviesteillä.
Vaihdoimme paikkakuntaa ja salasimme osoitteemme, koska emme jaksaneet enää ahdistelua. Nyt suku on jälleen selvittänyt missä asumme, muttei ole sentään uskaltautunut nykyiselle kotiovellemme, mutta entiseen asuntoon on tullut kirjelappuja, joissa miestäni vaaditaan ottamaan yhteyttä ja jatketaan samoja valheita ja syyttelyä kuin syksylläkin. Vanha asunto on edelleen myymättä, koska siellä on vaikea edes piipahtaa ilman että oveen tullaan hakkaamaan ja uhkaamaan poliisilla.
Yritimme syksyllä ennen poismuuttoa selvittää asiaa puhumalla perheen miespuolisten kanssa. Vaikka he myönsivät ongelman, he eivät halunneet auttaa meitä niin että mieheni äiti olisi saatu esim. hoitoon tai muuten kuriin. Meitä auttoi paikallinen tukikeskus, jonka yhteydenotto ko. äitiin jäi sikäli turhaksi, että hän kieltäytyi tulemasta edes keskustelemaan ammattiauttajan kanssa.
Olemme molemmat yli 30-vuotiaita, itsenäisiä, työssäkäyviä ihmisiä, joilla ei ole vaikeuksia asioidemme hoitamisessa. Haluaisimme saada elää vapaana ja rauhassa, ilman että joku pahuuttaan tai sairauttaan vahingoittaa mainettamme ja aiheuttaa meille ahdistusta turhilla syytöksillä.
Tunnemme itsemme voimattomiksi, koska alusta saakka kaikki, mitä olemme tehneet ja sanoneet on suvun taholta tulkittu "sairauden oireiksi". Olemme valinneet selviytymisstrategiaksi hiljaa odottamisen, jos vaikka vastapuoli rauhoittuisi. Nyt on vain kulunut jo puoli vuotta ilman mitään muutosta.
Tapausselostus:
Avomieheni äiti on saanut jostain päähänsä, että olen mielisairas ja sairauteni nimi on psykoosi. Olemme katkaisseet välimme mieheni perheeseen ja koko sukuun, koska meitä häirittiin koko viime syksy puhelinsoitoilla, syyttelevillä kirjelapuilla ja törkeillä tekstiviesteillä.
Vaihdoimme paikkakuntaa ja salasimme osoitteemme, koska emme jaksaneet enää ahdistelua. Nyt suku on jälleen selvittänyt missä asumme, muttei ole sentään uskaltautunut nykyiselle kotiovellemme, mutta entiseen asuntoon on tullut kirjelappuja, joissa miestäni vaaditaan ottamaan yhteyttä ja jatketaan samoja valheita ja syyttelyä kuin syksylläkin. Vanha asunto on edelleen myymättä, koska siellä on vaikea edes piipahtaa ilman että oveen tullaan hakkaamaan ja uhkaamaan poliisilla.
Yritimme syksyllä ennen poismuuttoa selvittää asiaa puhumalla perheen miespuolisten kanssa. Vaikka he myönsivät ongelman, he eivät halunneet auttaa meitä niin että mieheni äiti olisi saatu esim. hoitoon tai muuten kuriin. Meitä auttoi paikallinen tukikeskus, jonka yhteydenotto ko. äitiin jäi sikäli turhaksi, että hän kieltäytyi tulemasta edes keskustelemaan ammattiauttajan kanssa.
Olemme molemmat yli 30-vuotiaita, itsenäisiä, työssäkäyviä ihmisiä, joilla ei ole vaikeuksia asioidemme hoitamisessa. Haluaisimme saada elää vapaana ja rauhassa, ilman että joku pahuuttaan tai sairauttaan vahingoittaa mainettamme ja aiheuttaa meille ahdistusta turhilla syytöksillä.
Tunnemme itsemme voimattomiksi, koska alusta saakka kaikki, mitä olemme tehneet ja sanoneet on suvun taholta tulkittu "sairauden oireiksi". Olemme valinneet selviytymisstrategiaksi hiljaa odottamisen, jos vaikka vastapuoli rauhoittuisi. Nyt on vain kulunut jo puoli vuotta ilman mitään muutosta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
viestisikin jo kertoi, että lääkityksesi ei nyt ole ihan kohdallaan. Ei ole häpeä kääntyä ammattiauttajan puoleen.
Jätä tuo ed. viesti omaan arvoonsa.
Mielestäni valitsemasi strategia on hyvä. Ainakaan itse en osaisi valita yhtään fiksummin. Tarvitsette vielä aikaa, puoli vuotta on lyhyt aika, loppujen lopuksi. Onko avomiehesi käynyt keskustelua äitinsä kanssa? Kai äiti hänet vastaanottaa? Sinuthan hulluksi leimattu.
Kiitos Kirsti kannustuksesta.
Viimeisin käänne jutussa tuli, kun ns. ammattiauttaja otti meidän pyynnöstämme äitiin yhteyttä, että voisimme järjestää tapaamisen asioiden selvittämiseksi.
Selvisi, että (siis äiti oli sanonut näin) hän oli kirjoittanut kirjeet ja syytökset vain ärsyttääkseen poikaansa, että tämä tulisi hänen luokseen "juttelemaan". Ei tainnut muori (alle 60-v. muuten...) ajatella, mitä poika voisi suuttuneena hänelle tehdä "juttelemisen" lisäksi.
Eli ei huolta, vanhemmat voivat hyvin, kirjeet olivat kaikki valhetta, siis jätetään koko juttu sikseen?
Tapaamisesta äiti kieltäytyi, koska ei halua keskustella perheasioista vieraiden läsnäollessa.
Lopputulos tästä ns. selvittelykierroksesta oli siis suuri tuhahdus meidän taholtamme ja ammattiauttajan kautta mennyt viesti vanhemmille ja muulle suvulle: "Hauskaa loppuelämää!"
siis teidän elämänne urkenee iloksenne. Olit rohkea kertoessasi asiastasi. Kuka meistä on terve tai sairas? Minun mielestäni se on veteen piirretty viiva, meillä sen viivan määrittelee lääkäri. Liekö jokainen lääkäri terve?
Taidamme olla sellaisia, että pyrimme antamaan ohjeita ja sillä tavalla päsmäröimään läheistemme elämää. Elämä on käyttänyt minua hyvin ankarassa koulussa, toivottavasti olen oppinut edes jotain. Nyt luulen osaavani kuunnella, kuulla ja ymmärtää toisen viestiä.
Taidan olla samoja ikiä kuin kumppanisi äiti. Olisipa minullakin miniä tai vävy ja lapsenlapsi, mieluimmin kaikkia monikossa! Minulla on lapsi, mutta hän ei halua pitää minuun yhteyttä. Miksi pitäisikään, lapsuus oli turhan rankkaa.
Pian on Äitienpäivä. Minä vietän sen yksin kyyneleitä nieleskellen.
Hetkinen, nyt meni jo märehtimiseksi! Mutta - keep in touch - olisiko oikea suomennos jotenkin näin että viesteillään?
mikäli toteaa poikansa vaimon mielisairaaksi, äidillä ei ole paljoakaan eväitä. Jos miniä vielä jyrkästi kieltäytyy hoidosta, ei voi kuin voimattomana seurata sivusta, miten pojan ja lastenlasten elämä menee tärviölle.