Ylen dokumenttiohjelmassa kerrotaan, että Norjassa vuosittain kasvatetuista noin 450 miljoonasta lohesta jopa 20 prosenttia kuolee kasvatuksen aikana.
Kasvatetuilla lohilla esiintyy sydämen epämuodostumia, jotka altistavat ne ennenaikaiselle kuolemalle.
Ahtaissa oloissa stressaantuneisiin kaloihin iskee tauteja ja loisia, jotka leviävät myös villilohiin.
Kuoleman riskiä lisäävät kovakouraiset hoitotoimenpiteet, kuten kalojen kylvetys lämpimässä vedessä ihoa jäytävien loisten häätämiseksi.
Tiedoksi kaikki tietävälle Tyttö2010Neitiselle seuraavaa ole hyvä.
Anonyymi-ap
3
165
Vastaukset
- Anonyymi
Rakkaalla on vakava alemmuuskompleksi kun koet että sun kommentteja poistuu muiden kommentoijien toimesta.
Ja päävikainen olet kun aina viittaat minuun.
Tämä on ainut ja myös viimeinen mu kommentti tämän aloituksen alla. Kerran aimo kajautti Helkaman petäjään, kolautti päänsä ja meinasi tulla hulluksi. Aimo luuli olevansa norjan lohi ja ehdin juuri juuri hätiin kun se oli savustamassa itseään puhelin kopissa polttamassa ketjussa venäjältä sala kuljetettua malperttia.
Happi saturaatio oli enää 2 kun ambulanssi mitattiin. Aimo se vaan kyseli että onks tulta?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011882364733Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1343858Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös3633553Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä202528Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte521901Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli771824- 941708
Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2011684Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä
Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.361402Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen
Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.1011289