Vaimo oli pukeutumiskoodin mukaisissa asusteissa kiivetessään esiintymislavalle. Tämä oli meille jo kolmas ilta tässä clubissa. Olimme aikaisemmin käyneet ns. tutustumassa tunnelmaan. Tänään oli "Women's Evening" tuolla puuhalavalla. Vakiesiintyjinä oli kolme tummaa miestä ja muutama yleisön joukosta poimittu. Vaimo oli jo edellisenä iltana iskenyt silmänsä isokokoiseen tummaihoiseen miestrippariin. Hän oli nytkin lavalla nahkavaljaissa ja pienissä nahkatringeissä.
Muutama muukin nainen oli jo kavunnut lavalle tanssimaan noiden urosten kanssa. Vaimoni meni kuitenkin heti astetta suorempaan asiaan ja alkoi hieroa tuon nahkamiehen etumusta kädellään. Jotenkin koomisen näköistä. n. 190 cm.n jättiläinen ja vaimoni 157cm, hento nainen. Välillä tuon ison miehen sylissä tai hartijoilla. Mies ei kuitenkaa suostunut riisumaan tuota nahkastringiä. Joten vaimo kiehnäsi sitä milloin mitenkin. Työnsi sormensa stringien sisään ja kiersi samalla miehen taakse ja kuljetti kieltään reittä pitkin. Vartin päästä nahkapussi oli kovasti pullollaan ja vaimo irroitti hakasen. siinäpä se mahtava mandingo kokoinen kalu seisoi puolijäykkänä. Toisella kädellä tuo strippari laittoi kondomin kalun päälle ja otti vaimoni syliinsä. Hitaasti, sentti sentiltä mahtimela työntyi vaimooni. Ja kun se näytti olevan ns. pohjassa, vielä jäi kolme tuumaa vartta näkyviin. Hotelliin matkalla kysyin, millaiselta tuntui saada oikein isoa ? Kiihottavaa, mutta ei kivaa, kun sattui, oli vastaus.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.