Keitä suomalaisia säveltäjiä suositte tällä hetkellä eniten?

Myö aina meen sen mukaan mikä ajankohta päivän aikana. Jos aamu niin voimamusaa ja jos pitää rauhoittua niin sopii joku rauhaisa ja harmonine musa kuten vaikkapa erään norjalaisen säveltäjän edvard griegin eräs kuuluisa musateos(nimeä en saa mieleeni), mut tietääkseni kyseessä on hänen se kuuluisin ja arvostetuin teos josta tuli heti iso maailmanlaajuinen hitti.

😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

😋 ­N­y­­m­­­f­­­o­m­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18237352

🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Törnen d molli sinfoniasta on todettava, että vaikka se tyylillisesti Salmenhaaran mukaan edustaa viimeistä uusklassiseen tyyliin sävellettyä sinfoniaa lukuun ottamatta muiden säveltäjän sinfonioiden tavoin Sibelius-vaikutteista kansallisromantiikkaa, jossa on pyrkimystä myös polyfoniaan ja kontrapunktiseen ajatteluun, ei tee myönnytystä orkesterin värityksellisille mahdollisuuksille impressionistiseen tyyliin absoluuttista sointiväriefektiä korostaen, ei juurikaan käytä hyväkseen tehokkaita orkestraalisia keinovaroja ja efektejä, ei ole saanut ylleen loisteliasta orkesterikaapua, mutta ei myöskään ripausta huonosti sopivaa Wagnerin estetiikkaa, vaan teoksessa kiinnittää huomiota soitinnuksen tietty läpikuultavuus ja jopa kamarimusiikillinen selkeäpiirteisyys, selkeä temaattinen ja muotoajattelu tietystä melodiankeksinnän tavanomaisuudesta huolimatta, suurenmoista huiluteemaa lukuun ottamatta Andante johdannossa, ja kaihtaa kaikkea pintapuolista "orkesterilla leikkimistä", ( niinikään polyfoniaa suosiva Fougstedt omasta sävellysfilosofiastaan, jolta siis olen termin omaksunut) mutta kantaa kuitenkin omintakeisesta ja persoonallisesta ilmaisuvoimasta kumpuavaa selkeää taiteellista visiota ja näkemystä, joka antaa teokselle sen arvon ja korkeimman metafyysisen merkityksen, jonka kuulija omaksuu ehkä vasta useiden kymmenien kuuntelukertojen jälkeen, mikäli tällä on kylliksi kärsivällisyyttä teoksessa ilmenevien hyveiden ja ansioiden suhteen, jotka palkitsevat kuulijan kohottavan vaikutuksensa osalta.

Anonyymi kirjoitti:

Törnen d molli sinfoniasta on todettava, että vaikka se tyylillisesti Salmenhaaran mukaan edustaa viimeistä uusklassiseen tyyliin sävellettyä sinfoniaa lukuun ottamatta muiden säveltäjän sinfonioiden tavoin Sibelius-vaikutteista kansallisromantiikkaa, jossa on pyrkimystä myös polyfoniaan ja kontrapunktiseen ajatteluun, ei tee myönnytystä orkesterin värityksellisille mahdollisuuksille impressionistiseen tyyliin absoluuttista sointiväriefektiä korostaen, ei juurikaan käytä hyväkseen tehokkaita orkestraalisia keinovaroja ja efektejä, ei ole saanut ylleen loisteliasta orkesterikaapua, mutta ei myöskään ripausta huonosti sopivaa Wagnerin estetiikkaa, vaan teoksessa kiinnittää huomiota soitinnuksen tietty läpikuultavuus ja jopa kamarimusiikillinen selkeäpiirteisyys, selkeä temaattinen ja muotoajattelu tietystä melodiankeksinnän tavanomaisuudesta huolimatta, suurenmoista huiluteemaa lukuun ottamatta Andante johdannossa, ja kaihtaa kaikkea pintapuolista "orkesterilla leikkimistä", ( niinikään polyfoniaa suosiva Fougstedt omasta sävellysfilosofiastaan, jolta siis olen termin omaksunut) mutta kantaa kuitenkin omintakeisesta ja persoonallisesta ilmaisuvoimasta kumpuavaa selkeää taiteellista visiota ja näkemystä, joka antaa teokselle sen arvon ja korkeimman metafyysisen merkityksen, jonka kuulija omaksuu ehkä vasta useiden kymmenien kuuntelukertojen jälkeen, mikäli tällä on kylliksi kärsivällisyyttä teoksessa ilmenevien hyveiden ja ansioiden suhteen, jotka palkitsevat kuulijan kohottavan vaikutuksensa osalta.

Lue lisää

mitä sä oot vuosikausia kirjotellu näillä klassisen musan palstoilla, niin oonko ymmärtänyt täysin oikein sen, että sä arvostat musateoksessa(klassinen) sitä että teos on yhtenäinen ettei teoksen pidä olla liian sekava ja että teoksessa pitää olla oikeanlaista emotionaalisuutta, onko näin?

Anonyymi kirjoitti:

Törnen d molli sinfoniasta on todettava, että vaikka se tyylillisesti Salmenhaaran mukaan edustaa viimeistä uusklassiseen tyyliin sävellettyä sinfoniaa lukuun ottamatta muiden säveltäjän sinfonioiden tavoin Sibelius-vaikutteista kansallisromantiikkaa, jossa on pyrkimystä myös polyfoniaan ja kontrapunktiseen ajatteluun, ei tee myönnytystä orkesterin värityksellisille mahdollisuuksille impressionistiseen tyyliin absoluuttista sointiväriefektiä korostaen, ei juurikaan käytä hyväkseen tehokkaita orkestraalisia keinovaroja ja efektejä, ei ole saanut ylleen loisteliasta orkesterikaapua, mutta ei myöskään ripausta huonosti sopivaa Wagnerin estetiikkaa, vaan teoksessa kiinnittää huomiota soitinnuksen tietty läpikuultavuus ja jopa kamarimusiikillinen selkeäpiirteisyys, selkeä temaattinen ja muotoajattelu tietystä melodiankeksinnän tavanomaisuudesta huolimatta, suurenmoista huiluteemaa lukuun ottamatta Andante johdannossa, ja kaihtaa kaikkea pintapuolista "orkesterilla leikkimistä", ( niinikään polyfoniaa suosiva Fougstedt omasta sävellysfilosofiastaan, jolta siis olen termin omaksunut) mutta kantaa kuitenkin omintakeisesta ja persoonallisesta ilmaisuvoimasta kumpuavaa selkeää taiteellista visiota ja näkemystä, joka antaa teokselle sen arvon ja korkeimman metafyysisen merkityksen, jonka kuulija omaksuu ehkä vasta useiden kymmenien kuuntelukertojen jälkeen, mikäli tällä on kylliksi kärsivällisyyttä teoksessa ilmenevien hyveiden ja ansioiden suhteen, jotka palkitsevat kuulijan kohottavan vaikutuksensa osalta.

Lue lisää

noh klassinen musa asettaa tietyt raamit kuuntelijoille että ei varmaan kuka tahansa pysty omaksumaan klassista musaa omaksi musafanituksen aiheeksi, että se vaatii kai paljon ns lehmänhermoja ennenkaikkea mikä on ihan ymmärrettävää jo siitä syystä kun monet klassiset teokset on hyvin pitkäkestoisia. Esim minä itte kun kuuntelen esim klassista musaa, niin en jaksa kuunnella kuin ehkä yhden pitkän klassisen teoksen yhden päivän aikana ja nyt tarkoitan siis noin 15-20 minuuttista teosta(usein ovat sinfonioita).

tiiän paljon esim sinfonioita jotka ei nouse mestaruusliigaan kun niistä puuttuu joku sellainen koukku tai melodia, että se menee sellaiseksi musaksi josta puuttuu selkeä oivallus, ns melodia tai sitten teos poukkoilee liikaa olevan liian sekava tai sitten teos on liian vetelän tylsän pateettinen(mihin sibelius kompastui usein).

Anonyymi kirjoitti:

mitä sä oot vuosikausia kirjotellu näillä klassisen musan palstoilla, niin oonko ymmärtänyt täysin oikein sen, että sä arvostat musateoksessa(klassinen) sitä että teos on yhtenäinen ettei teoksen pidä olla liian sekava ja että teoksessa pitää olla oikeanlaista emotionaalisuutta, onko näin?

Lue lisää

Musiikissa emotionaalinen voima ja kosketuspinta ovat sävelteoksen tärkeimmät ominaisuudet, jotka antavat sille sen arvon. Teoksen kuulijaan tekemä emotionaalinen vaikutus edellyttää osaltaan tiettyä yhtenäisyyttä, mutta sekin on suhteellista. Salmenhaara on luonnehtinut Hiroshima sinfoniaa muodoltaan hieman hajanaiseksikin tehokkaista sinfonisista jaksoista huolimatta, mutta tämä ei vähennä teoksen arvoa ja vaikuttavia kvaliteetteja.

Anonyymi kirjoitti:

noh klassinen musa asettaa tietyt raamit kuuntelijoille että ei varmaan kuka tahansa pysty omaksumaan klassista musaa omaksi musafanituksen aiheeksi, että se vaatii kai paljon ns lehmänhermoja ennenkaikkea mikä on ihan ymmärrettävää jo siitä syystä kun monet klassiset teokset on hyvin pitkäkestoisia. Esim minä itte kun kuuntelen esim klassista musaa, niin en jaksa kuunnella kuin ehkä yhden pitkän klassisen teoksen yhden päivän aikana ja nyt tarkoitan siis noin 15-20 minuuttista teosta(usein ovat sinfonioita).

tiiän paljon esim sinfonioita jotka ei nouse mestaruusliigaan kun niistä puuttuu joku sellainen koukku tai melodia, että se menee sellaiseksi musaksi josta puuttuu selkeä oivallus, ns melodia tai sitten teos poukkoilee liikaa olevan liian sekava tai sitten teos on liian vetelän tylsän pateettinen(mihin sibelius kompastui usein).

Lue lisää

Olen joidenkin suomalaissäveltäjien heikommilta tai jopa täysin kelvottomiltakin vaikuttaneisiin sinfonioihin tutustuttuani, sillä vain mitättömän pieni osa niistä on tallennettu kantanauhalle, tullut osittain siihen tulokseen, että ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Jopa lähes kelvottomalta vaikuttanut sinfonia on elämyshakuisen reseption perusteella useampaan kertaan kuunneltuna alkanut vaikuttaa ainakin joidenkin osien osalta tunteisiin, tahtoon ja affekteihin, niitä kohottaen ja muuttaen toiseen vireeseen, Schopenhaueria siteeraten tämän musiikin metafysiikasta. Mutta mestariteosten lisäksi suomessa on luotu jopa kilpailussa palkittuja sinfonioita, jotka eivät tosiaankaan kuulu korkeimpaan arvoluokitukseen tai laatutasolle suurten klassikkosäveltäjien mestariteosten tavoin, vaan ovat osoittautuneet säveltäjiensä kenties eräiksi heikoimmiksi saavutuksiksi tiettyjen sinfonian osien osalta, jotka eivät edusta olemassa olevasta tallenteesta huolimatta säveltäjiensä merkittävintä antia säveltaiteelle, vaan kuuluvat alempaan liigaan varsin amatöörimäisinä sepustuksina. Sääli, ettei kaikki kvalitatiivisesti merkittävä suomalainen sinfoniakirjallisuus ole löytänyt tietään levylle tai kantanauhalle, mutta yksinomaan jo Erik Fordellin tuotanto on niin käsittämättömän runsas ja monitahoinen, että niin suuren tuotannon taltioiminen olisi äärettömän haastava tehtävä, että on sikäli ymmärrettävää, ettei siitä ole olemassa paria sinfoniaa lukuun ottamatta muita tallenteita, vaikka sitä voinee pitää menetyksenä säveltaiteelle ja musiikin nälkäisille Fordell faneille. Fordellin alkupään sinfoniat eivät antane edustavaa kuvaa säveltäjän koko repertoaarista ja osaamisesta sinfonikkona, vaikka eräs niistä saavutti suuren menestyksen, kun se esitettiin aikoinaan eräässä keski suomen kaupungissa. Mutta oli niin tai näin, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, pienessä suomessakin on vaikuttanut hämmästyttävän runsas ja kirjava joukko maan kokoluokkaan, pieneen väestömäärään, sekä säveltäjien nimettömyyteen nähden suomen oloissa verrattain taitaviakin säveltäjiä, jos mittapuuna käytetään heidän yleisölle tuntemattomia merkkiteoksiaan, joita minäkään en ole kuullut.

Anonyymi kirjoitti:

Olen joidenkin suomalaissäveltäjien heikommilta tai jopa täysin kelvottomiltakin vaikuttaneisiin sinfonioihin tutustuttuani, sillä vain mitättömän pieni osa niistä on tallennettu kantanauhalle, tullut osittain siihen tulokseen, että ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Jopa lähes kelvottomalta vaikuttanut sinfonia on elämyshakuisen reseption perusteella useampaan kertaan kuunneltuna alkanut vaikuttaa ainakin joidenkin osien osalta tunteisiin, tahtoon ja affekteihin, niitä kohottaen ja muuttaen toiseen vireeseen, Schopenhaueria siteeraten tämän musiikin metafysiikasta. Mutta mestariteosten lisäksi suomessa on luotu jopa kilpailussa palkittuja sinfonioita, jotka eivät tosiaankaan kuulu korkeimpaan arvoluokitukseen tai laatutasolle suurten klassikkosäveltäjien mestariteosten tavoin, vaan ovat osoittautuneet säveltäjiensä kenties eräiksi heikoimmiksi saavutuksiksi tiettyjen sinfonian osien osalta, jotka eivät edusta olemassa olevasta tallenteesta huolimatta säveltäjiensä merkittävintä antia säveltaiteelle, vaan kuuluvat alempaan liigaan varsin amatöörimäisinä sepustuksina. Sääli, ettei kaikki kvalitatiivisesti merkittävä suomalainen sinfoniakirjallisuus ole löytänyt tietään levylle tai kantanauhalle, mutta yksinomaan jo Erik Fordellin tuotanto on niin käsittämättömän runsas ja monitahoinen, että niin suuren tuotannon taltioiminen olisi äärettömän haastava tehtävä, että on sikäli ymmärrettävää, ettei siitä ole olemassa paria sinfoniaa lukuun ottamatta muita tallenteita, vaikka sitä voinee pitää menetyksenä säveltaiteelle ja musiikin nälkäisille Fordell faneille. Fordellin alkupään sinfoniat eivät antane edustavaa kuvaa säveltäjän koko repertoaarista ja osaamisesta sinfonikkona, vaikka eräs niistä saavutti suuren menestyksen, kun se esitettiin aikoinaan eräässä keski suomen kaupungissa. Mutta oli niin tai näin, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, pienessä suomessakin on vaikuttanut hämmästyttävän runsas ja kirjava joukko maan kokoluokkaan, pieneen väestömäärään, sekä säveltäjien nimettömyyteen nähden suomen oloissa verrattain taitaviakin säveltäjiä, jos mittapuuna käytetään heidän yleisölle tuntemattomia merkkiteoksiaan, joita minäkään en ole kuullut.

Lue lisää

Minä tuossa tutistuin Tolosen vaikuttavaan sinfoniaan ja Saikkolan sinfoniettaan, mutta Nielsenin tylsän sinfonian kuuntelun jätin kesken.

Anonyymi kirjoitti:

Olen joidenkin suomalaissäveltäjien heikommilta tai jopa täysin kelvottomiltakin vaikuttaneisiin sinfonioihin tutustuttuani, sillä vain mitättömän pieni osa niistä on tallennettu kantanauhalle, tullut osittain siihen tulokseen, että ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Jopa lähes kelvottomalta vaikuttanut sinfonia on elämyshakuisen reseption perusteella useampaan kertaan kuunneltuna alkanut vaikuttaa ainakin joidenkin osien osalta tunteisiin, tahtoon ja affekteihin, niitä kohottaen ja muuttaen toiseen vireeseen, Schopenhaueria siteeraten tämän musiikin metafysiikasta. Mutta mestariteosten lisäksi suomessa on luotu jopa kilpailussa palkittuja sinfonioita, jotka eivät tosiaankaan kuulu korkeimpaan arvoluokitukseen tai laatutasolle suurten klassikkosäveltäjien mestariteosten tavoin, vaan ovat osoittautuneet säveltäjiensä kenties eräiksi heikoimmiksi saavutuksiksi tiettyjen sinfonian osien osalta, jotka eivät edusta olemassa olevasta tallenteesta huolimatta säveltäjiensä merkittävintä antia säveltaiteelle, vaan kuuluvat alempaan liigaan varsin amatöörimäisinä sepustuksina. Sääli, ettei kaikki kvalitatiivisesti merkittävä suomalainen sinfoniakirjallisuus ole löytänyt tietään levylle tai kantanauhalle, mutta yksinomaan jo Erik Fordellin tuotanto on niin käsittämättömän runsas ja monitahoinen, että niin suuren tuotannon taltioiminen olisi äärettömän haastava tehtävä, että on sikäli ymmärrettävää, ettei siitä ole olemassa paria sinfoniaa lukuun ottamatta muita tallenteita, vaikka sitä voinee pitää menetyksenä säveltaiteelle ja musiikin nälkäisille Fordell faneille. Fordellin alkupään sinfoniat eivät antane edustavaa kuvaa säveltäjän koko repertoaarista ja osaamisesta sinfonikkona, vaikka eräs niistä saavutti suuren menestyksen, kun se esitettiin aikoinaan eräässä keski suomen kaupungissa. Mutta oli niin tai näin, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, pienessä suomessakin on vaikuttanut hämmästyttävän runsas ja kirjava joukko maan kokoluokkaan, pieneen väestömäärään, sekä säveltäjien nimettömyyteen nähden suomen oloissa verrattain taitaviakin säveltäjiä, jos mittapuuna käytetään heidän yleisölle tuntemattomia merkkiteoksiaan, joita minäkään en ole kuullut.

Lue lisää

moi törneä en löytäny youtubesta sen musaa hmm. Harmitus iso, mut osaatko neuvoa miten löytää hänen musaa? En käytä mitään muuta kuin youtubea. Millä haulla hänen musaa löytää. Syötin youtubekenttään "bengt von törne" ja sen jälkeen kun en löytänyt tuolla haulla niin kokeilin "törne" enkä löytänyt.

Anonyymi kirjoitti:

moi törneä en löytäny youtubesta sen musaa hmm. Harmitus iso, mut osaatko neuvoa miten löytää hänen musaa? En käytä mitään muuta kuin youtubea. Millä haulla hänen musaa löytää. Syötin youtubekenttään "bengt von törne" ja sen jälkeen kun en löytänyt tuolla haulla niin kokeilin "törne" enkä löytänyt.

Lue lisää

Törnen musiikkia ei liene levytetty milloinkaan, eikä sitä mm. sen vuoksi löydy tuubistakaan. Mutta Yle areenasta jotakin säveltäjän musiikkia ilmeisesti löytyy. Mutta sen musiikin kauneusarvoista ja emotionaalisesta voimasta selville pääseminen, musiikin kuulijaan tekemää kohottavaa vaikutusta myöten, edellyttää kyllä paitsi vastaanottavaiseen tilaan virittäytymistä, syvällistä eläytymistä, niin myöskin lukuisia kuuntelukertoja, jotta sen syvin olemus ja musiikin omalaatuiset esteettiset kvaliteetit paljastusivat kuulijalle ja tämä tulisi vaikutetuksi syvimpiä myöten, jos mahdollista. Pidin kyllä teoksesta jo ensikuulemalla, mutta musiikin tuottama emotionaalinen vaikutus ei kenties selvinnyt tällöin välittömästi, vaan edellytti lähempää perehtymistä.

Anonyymi kirjoitti:

Törnen musiikkia ei liene levytetty milloinkaan, eikä sitä mm. sen vuoksi löydy tuubistakaan. Mutta Yle areenasta jotakin säveltäjän musiikkia ilmeisesti löytyy. Mutta sen musiikin kauneusarvoista ja emotionaalisesta voimasta selville pääseminen, musiikin kuulijaan tekemää kohottavaa vaikutusta myöten, edellyttää kyllä paitsi vastaanottavaiseen tilaan virittäytymistä, syvällistä eläytymistä, niin myöskin lukuisia kuuntelukertoja, jotta sen syvin olemus ja musiikin omalaatuiset esteettiset kvaliteetit paljastusivat kuulijalle ja tämä tulisi vaikutetuksi syvimpiä myöten, jos mahdollista. Pidin kyllä teoksesta jo ensikuulemalla, mutta musiikin tuottama emotionaalinen vaikutus ei kenties selvinnyt tällöin välittömästi, vaan edellytti lähempää perehtymistä.

Lue lisää

yle areena joo okei kiitos tiedosta nyt bvasta myöhään huomasin tän viestis. Sori. En yleensä yle areenasta ole etsiny musaa, mut paan harkintaan toki.