Vähän matematiikkaa suomen taloudesta

Anonyymi-ap

Suomessa on työllisiä noin 2.5 milj. Tuosta määrästä kun vähentelee työllistämistuetut ja osa-aikaiset, pienituloiset, erilaiset asunto- ja muiden tukien saajat. ja kuntasektorin 650 000. Niin niiden työllisten määrä, joiden palkoista jotain valtion kassaan kertyy, taitaa olla lähempänä miljoonaa. Että kyllähän tässä ideologisessa eukonkannossa "kamelin selkä" lujilla on, kun pitää 5.5 milj. ihmisen kansaa, terveydenhoitoa, koulujärjestelmää ja infraa ylläpitää. Lisäksi tukirahoja pitää lähettää Italiaan ja Kreikkaan, Afrikkaan ja Aasiaan, auttaa nepalilaisten naisten musiikkiharrastusta sekä rakentaa Somaliaan äänestyskoppeja, että pääsee pakolaiset kultakäätyneen, tyttönsä ympärileikkaus reissulla valitsemaan Suomen presidenttiä, ettei valta vaan vaihdu ja avustaminen Suomesta lopu.

25

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ollaan silti maailman onnellisin kansa. Kuulemma. Eli kamelin selkään voi huoletta kuormata vielä muutaman korren mm. arvonlisäveroa, kiinteistöveroa ja sähkön hintaa nostamalla. Työllistämisen ja työllistymisen helpottamisella ei ole kiirettä tai jos olisikin, ay-mafia pitää huolen, että saavutetut edut on ja pysyy.

      • Anonyymi

        Laske siihen viellä eläkeläiset mukaan. Suomen eläkeläiset maksaa veroja. Eläkkeet saadaan eläkeyhtiöistä


      • Anonyymi

        Sota-menot kasvaa - sote-menoista leikataan.


    • Anonyymi

      Älä murehdi turhia.

    • Anonyymi

      Joo, anna hevosen murehtia, kun sillä suuri pää.

      Otetaan me vain nuoria kauniita naisia yliopistosta, johtamaan meitä ja asettamaan meille tavoitteita. Heistä saa asaintuntijoita asiaan kuin asiaan. Varmaa tietämystä, kokemuksella ei niin väliä, kunhan teoriaa riittää.

      Yle näyttää esimerkkiä.

      • Anonyymi

        Ei taida olla valinta, eihän tyhmällä ole varaa muuhun kuin ajattelemattomuuteen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida olla valinta, eihän tyhmällä ole varaa muuhun kuin ajattelemattomuuteen

        Sopii vaasalaisiin tuo analyysi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sopii vaasalaisiin tuo analyysi.

        Ei muihin, kuin itseesi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei muihin, kuin itseesi.

        Vaasalaisiin sopii. Jo äänestyskäyttäytymminen sen kertoo.


    • Anonyymi

      Ei huoleta suomi-neitoa, vaikka on 20 astetta pakkasta sillä kusi vielä bähän lämmittää housuissa. Niiniin, aina on selvitty, kyllä tämä tästä, ensimmäinen miljoona on vaikein, ja muita Hitlerin sanonttaja.

    • Anonyymi

      Taitaa tosi olla niin, että koska ongelma on liian suuri ratkaistavaksi ja järjestelmä tulee romahtamaan, niin suljetaan vain silmät ja rukoillaan jeesus pelastaa, että ongelma katoaisi. Katsellaan sillävälin ahdistukseen kissavideoita ja jaksetaan vahingonilon avulla, niinku miehet!

      • Anonyymi

        Juu, maailmaloppua saarnaamme reippaina ja raikkaina....


    • Anonyymi

      Suomi maksaa kehitysapua vuosittain 1,5 mrd + kehitysapulainat 0,5 mrd. Keskituloinen maksaa veroja vuosiansioistaan 10.000 e. Kehitysapu syö 150.000 (200.000) keskituloisen koko verokertymän.
      Kukaan ulkoministeriöstä ei ole koskaan kyennyt selittämään uskottavasti mitä kehitysavulla on saatu aikaiseksi. Kun asiasta kysytään UM:ltä, vastaus tapaa aina olla tyyliä rahaa on käytetty siihen, tähän ja tuohon projektiin niin, näin ja noin. Meriselitys aikaansaamisista jää puuttumaan aina.

      • Anonyymi

        Orpon hallitus onkin leikkaamassa kehitysapua, pakkohan se on tehdä.


      • Anonyymi

        Onhan siitä se hyöty ollut,että väkimäärä on merkittävästi lisääntynyt.
        ja liikaväestö nyt haluaa tulla tänne kun täällä huolehditaan


    • Anonyymi

      Kehitysavun ongelma näyttäisi olevan se, että kun haistavat rahan niin tulevat sen perässä tänne.

      • Anonyymi

        niinkö on?...no, ei kai ole pakko päästää tupaan....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niinkö on?...no, ei kai ole pakko päästää tupaan....

        Jalat leväläähän Suomen neito niitä tänne houkuttelee

        87 percent of American White women have had or fantasize about having sexual relations with African American males

        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/9031018/


    • Anonyymi

      Entä suomen työttömyden valinneet ja kelatuen asiakkuden ,Näitä lisää Suomeen, ei ole velvollisuuksia on vain oikeuksia... ALMA VAATII PERUSPALKKAA KAIKILLE. mistä se otetaan, Jos suomalaisista nuorista suurin osa on työttömiä, taiteilijoita, kirjailijoita jotka ovat vapaita tekemään jos sattuu huvittamaan, sellaiseen aikaan kun itseä huvittaa
      Voisi myös silloin kysyä nämä eleleijät yhteiskunnan muilta ihmisiltä kuka haluaa olla heidän rahoittajansa ??????
      Näitä lisää Suomeen, ei ole velvollisuuksia on vain oikeuksia...
      NYTKIN JUURI TIETO ETTÄ SUOMEN TÄYTYY NOSTAA VEROTUSTA vaikka vielä viime vuonna puhuttiin että veroja vähennetään, KYLLÄHÄN NE VEROT VÄHENNETTIIN KAIKILTA SUURITULOISIMMILTA JA OLUT VEROTUSTA, TOSI JÄRKEVÄÄ

      • Anonyymi

        -elämä on valintoja....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -elämä on valintoja....

        Ei ihminen voi valita sitä mitä häpeää ja haluaa salata.

        Itseensä uskovaiset vapaaseen siihen vapaaseen valintaan uskoo, tiede on kistatta osoittanut sen olevan harhaa. Maailmassa ei tapahdu mitään ilman syytä, ja vaikkei egoisti subjektiivisuudensa takia sitä "valinnan" syytä ymmärrä, ei se tarkoita ettei sitä syytä olisi olemassa.
        https://www.latimes.com/science/story/2023-10-17/stanford-scientist-robert-sapolskys-decades-of-study-led-him-to-conclude-we-dont-have-free-will-determined-book


    • Anonyymi

      Kyllä kamelilta (siis veronmaksajalta) on moraalinen selkäranka mennyt poikki, eikä kukaan haluaisi veroja enää maksaa, vaan kiertää niitä minkä pystyy.

    • Anonyymi

      vaasan kaupungin kothoitaja salmi on entinen koulukiusaaja

    • Anonyymi

      Haluan painottaa tuota väärää tietoa, että eläkkeet ei tulisi valtiolta.
      Kaikki siis kaikki kansaneläkkeet maksetaan valtion kassasta!!!

      • Anonyymi

        Viikko sitten ilmoitettiin taas huippu suurista leikkauksista tähän ensimmäiseen neljännekseen. suomen vihatuin leikkaaja sipilä oli mun mielestä hullu mutta nämä on menneet jo nyt 50% ohi...Sanoin itseni irti ja siirryin työttömien onnelliseen maksuluokkaan,auto isukin nimissä ja rahat ulkomailla(ei niitä montaa tonnia ole)..mutta en ruoki noita liskoja,omani otan mitä olen veroja ja liitonrahoja maksanu..


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe