Pelottava aika

Tämä vaalikamppanja aika on ollut pelottavaa aikaa varsinkin lapsille, lapset reagoineet tosi voimakkaasti kun ovat sivusta kuulleet aikuisten keskusteluja eri paikoissa.4 vuotias tyttäreni nukkui valot päällä ensimmäisen vaalikierrokse tulokseen asti koska oli kuullut että Halla-Aho on fasisti ja fasistit syövät pikkutyttöjä, pelko loppui kun vaalitulos selvisi, nyt vuorostaan pelkää 5 vuotias poikani koska oli televisiossa nähnyt Antonion joka halusi lapsen ja koska Pekan ja Antonion on koko lailla mahdotonta saada lasta muuten kuin sieppaamalla niin poika pelkää että Pekka sieppaa hänet Antoniolle, ihan hirveitä aikoja elämme, olisiko demareilla taktiikkaa ettei lapset pelkäisi.
60719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Eipä tarvitse asiaa ihmetellä, jos jälkeläisillä on yhtä hyvä mielikuvitus, kuin tuntuu olevan kirjoittajalla. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä!

Äänestä
  • Eikä Jussin mahdollinen menestyminen pelottanut sinua, jos ei niin et ole vasemmistolainen .

    Äänestä

  • Sekö onkin mielikuvitusta että Jussi on fasisti, oon sitten pelännyt turhaan, nyt kyllä helpotti.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sekö onkin mielikuvitusta että Jussi on fasisti, oon sitten pelännyt turhaan, nyt kyllä helpotti.

    Kannattaa todella ottaa ne aivot sieltä narikasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannattaa todella ottaa ne aivot sieltä narikasta.

    No ota hyvä ihminen !

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannattaa todella ottaa ne aivot sieltä narikasta.

    Ei fasisteja tarvitse pelätä,suurempi uhka on sosialismi,mistä kannattaa olla erossa!

    Äänestä

Tuntuupa lapsella olevan "esimerkilliset" vanhemmat. Kannattaa varmaan hakea apua koko porukalle.

Äänestä
  • Demareiltako?

    Äänestä

  • Miten niin lapsella, kaksihan niitä on !

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Demareiltako?

    Kirjoituksesta päätellen Kelalta ja mielenterveystoimistosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Miten niin lapsella, kaksihan niitä on !

    Onneksi ei sitten ainakaan vielä enempää.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kirjoituksesta päätellen Kelalta ja mielenterveystoimistosta.

    Paranitko sinä?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Onneksi ei sitten ainakaan vielä enempää.

    Antonio oesi yhestäkin onnellinen

    Äänestä

Ennen lapsia peloteltiin mustalaisilla nyt persuilla.

Äänestä
  • 🤣🤣…..Mustulaiset mamut venäläiset ym ym….Töihin !!!!

    Äänestä

Vasemmiston luoma paniikki sai koko maan sekaisin. 😅😅😅

Äänestä
  • Tänään lehdessä tutkimus jonka mukaan Haavistoa kannatti henkilönä 20 prosenttia häntä äänestäneistä ja 80 prosenttia pelkäsi Jussia. 😅 eli todellinen Haaviston henkilökohtainen kannatus oli reilut 6 prosenttia äänestäneistä, suunnilleen sama kuin vihreiden kannatus.Vaalit ei ollutkaan nyt henkilövaalit vaan henkilön vastustusvaalit.

    Äänestä

  • Sai myös Jussin tippumaan kisasta.
    persuja vedätettiin oikein isän kädestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sai myös Jussin tippumaan kisasta.
    persuja vedätettiin oikein isän kädestä.

    Kyllä se oli työväki ketä veätettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sai myös Jussin tippumaan kisasta.
    persuja vedätettiin oikein isän kädestä.

    Pelkurit pelkäsi!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sai myös Jussin tippumaan kisasta.
    persuja vedätettiin oikein isän kädestä.

    Olisiko niin että vihtaasi on kustu ? 🙈🙈🙈

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Pelkurit pelkäsi!

    Taktikointi ei ole pelkuruutta vaan viisautta hankkiutua siististi ja demokraattisesti eroon henkilöstä joka halutaan pelata ulos pelistä,,,siistiä ja asiallista.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Taktikointi ei ole pelkuruutta vaan viisautta hankkiutua siististi ja demokraattisesti eroon henkilöstä joka halutaan pelata ulos pelistä,,,siistiä ja asiallista.

    Pelkuri selittelee, Haavisto häviää joten taktikointi meni reisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Taktikointi ei ole pelkuruutta vaan viisautta hankkiutua siististi ja demokraattisesti eroon henkilöstä joka halutaan pelata ulos pelistä,,,siistiä ja asiallista.

    Taktikointi on onnistunut jos sen kohde valitaan presidentiksi.

    Äänestä

Kahtokaahan tänään töllöstä kun tulee tunnin nuolemiskilpailu keskustan ja persujen suuntaan, muistakaa varrautua okseastialla.

Äänestä

Haavisto oli taas muuttanut mielipidettään vaalikoneessa edelliseen verrattuna, tietääköhän tuo raukka ees ite mitä mieltä mistäkin asiasta on,

Äänestä

JYTKYTÄ,,,JYTKYTÄ ,,,Halla-aho ulos kisasta.
Nautin tilanteesta.

Äänestä
  • Minä en nauti yhtään, ei nuo 2 ehdokasta lähelläkään minun valintaani, oisin toivonut vähemmän maireita finaaliin.

    Äänestä

  • Orpo se ei lähe ruoskan varresta vaikka rytkytät ihtesi hengiltä , vaikuttaa pääministerinä paljon enämpi ihmisten arkeen kuin resitentti.

    Äänestä

  • Lipi lipi, kato kuinka ehokkaasi pärjää nyt Jussin nuolussa illalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Minä en nauti yhtään, ei nuo 2 ehdokasta lähelläkään minun valintaani, oisin toivonut vähemmän maireita finaaliin.

    Huonoista kaksi vähiten huonoa jatkavat peliä.
    Demokratia on toteutunut kansalaisten tahdon mukaan.

    Äänestä

Persujen kiero taktiikka toimi täydellisesti eikä maalaistollot ole vieläkään huomanneet jättivedätystä, persut tekivät salaisen sopimuksen ennen vaaleja kahden muun porvariehdokkaan kanssa siitä että tehdään Jussista maalitaulu jolloin viherpuna yhdistää voimansa Haaviston taakse ja ainoa todellinen toisella kierroksella Stubille Rehn putoaa pois , kusetus meni täydellisesti maaliin ja kiitokseksi persuille jonka ehdokkaalla ei ollut missään vaiheessa mahdollisuuksia tulla valituksi , Kokoomus kiristää tuntuvasti maahanmuutto politiikkaa ja leikkaa isosti tukia ja höllentää ilmasto tavoitteita, joten ketähän ne oikeasti ovat jotka saivat porvarien virtsasuihkun silmään.

Äänestä

Kelpaa lakkolaisten hillua kuin apinalauma, keskimääräinen korvaus mölyämisestä 100 € päivä, opettajat vissiin pahimpia mölyapinoita koska heidän liitto maksaa agitaattoreille 180€ päivä, täällä saa tehä 2 päivää raskasta työtä että saapi saman kuin parraat apinat.

Äänestä
  • Saattaa tuo hilluminen loppua lopullisesti kun Aleksanteri Suuri ja Petteri Pieni lopettavat rettelöinnit ja ammattiliittojen verovapauden bisneksissä.

    Äänestä

  • Ei ihme, että viisaat vanhemmat kannustavat lapsiaan opiskelemaan.
    Olisi sinunkin aikoinaan kannattanut, ei raskasta työtä, hyvä palkka ja kiva olo.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Saattaa tuo hilluminen loppua lopullisesti kun Aleksanteri Suuri ja Petteri Pieni lopettavat rettelöinnit ja ammattiliittojen verovapauden bisneksissä.

    Hei eivät tee sitä sillä työnantajilla on omat edunvalvontansa ja järjestönsä jotka nauttivat samaa verovapautta.
    Voi hyvinkin olla, että heidän järjestönsä ja säätiönsä nauttivat kymmenkertaisesti näistä eduista kuin ammattiliitot.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Hei eivät tee sitä sillä työnantajilla on omat edunvalvontansa ja järjestönsä jotka nauttivat samaa verovapautta.
    Voi hyvinkin olla, että heidän järjestönsä ja säätiönsä nauttivat kymmenkertaisesti näistä eduista kuin ammattiliitot.

    Elä hupaja, pieniä tekijöitä rahallisesti verrattuna ay liittojen rahamääriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ei ihme, että viisaat vanhemmat kannustavat lapsiaan opiskelemaan.
    Olisi sinunkin aikoinaan kannattanut, ei raskasta työtä, hyvä palkka ja kiva olo.

    Ikinä en oo raskasta työtä tehnyt enkä tee.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Ikinä en oo raskasta työtä tehnyt enkä tee.

    Ja sen myös huomaa

    Äänestä

Kokoomuksella täydellinen hallinta maata koskevissa päätöksissä, ay liike kuolinkouristelee ja viimeisillä voimillaan tekee itsensä naurun alaiseksi, Kekkonen piti Kokoomuksen oppositiossa mahtikäskyillään vuosikymneniä mutta nyt saamme kärsiä nahoissamme porvarien valtaan nousun arjessamme, alkaa itku ja hammasten kiristys.

Äänestä

Eipä uskoisi että kunnan joka saa melkein eniten maassa valtion apua per asukas, asukkaista iso osa ilakoi porvarien menestyksistä, saattaapi nimettäin olla että Petteri poika ja ronski Riitta lyöpi rahahanoja kiinni avustusten suhteen, mistähän sitten ilakoitte .

Äänestä

Rehniä äänestäneistä 94 prosenttia äänesti häntä vain Ollin taidon ja persoonan vuoksi, siinä oisi ollut koko kansan presidentti eikä mikään eliitin käsinukke millainen nyt saadaan,

Äänestä

Miten joku voi saaha 180€ mellakoinnista ?

Äänestä
  • Kun maksaa jäsenmaksua joka palkasta niin siinä on tiettyjä oikeuksia saada palautuksia tiukan paikan tullen.
    Ei loimaan kassa näitä maksa vaikka jäsenmaksua kerääkin ja tyhmemmät luulevat sitä liitoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kun maksaa jäsenmaksua joka palkasta niin siinä on tiettyjä oikeuksia saada palautuksia tiukan paikan tullen.
    Ei loimaan kassa näitä maksa vaikka jäsenmaksua kerääkin ja tyhmemmät luulevat sitä liitoksi.

    No totta kai on mutta että 180€ päivässä !

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kun maksaa jäsenmaksua joka palkasta niin siinä on tiettyjä oikeuksia saada palautuksia tiukan paikan tullen.
    Ei loimaan kassa näitä maksa vaikka jäsenmaksua kerääkin ja tyhmemmät luulevat sitä liitoksi.

    Loimaan kassasta tulee "palautuksia" joka kuukausi kun niin olematon jäsenmaksu.

    Äänestä

Äänestäkää voittajaa muuten menee ääni hukkaan.

Äänestä

Muita kun voittajaa äänestäneet ovat heittäneet äänensä hukkaan koska vain voittajan äänet ratkaisevat vaalit, muut äänestäneet turhia turisteja.

Äänestä

Miksi Suomussalmella ainakin puoli vuotta aaltoillut norovirustauti tms.?
Nyt taas infektio liikkeellä.
Jokunen potilaana KAKSissa, yms..

Ensin sairastuu lapset lievemmin, sitten vanhemmat ja isovanhemmat.

Tauti leviää ilmeisesti tarhalaisten, koululaisten ja kotisairaanhoitajien välityksillä,

Pääsyyt ongelmaan tiedetään, mutta sitä ei saa julkisesti mainita.
Sitä saa mitä tilaa, lakoista huolimatta.

Äänestä
  • Kannatta pestä kädet puolen tunnin välein,,kunnolla saippualla moneen kertaan ja käsi desiä päälle.
    Siten säästyy monelta tarttuvalta taudilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kannatta pestä kädet puolen tunnin välein,,kunnolla saippualla moneen kertaan ja käsi desiä päälle.
    Siten säästyy monelta tarttuvalta taudilta.

    Nerokas ohje?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kannatta pestä kädet puolen tunnin välein,,kunnolla saippualla moneen kertaan ja käsi desiä päälle.
    Siten säästyy monelta tarttuvalta taudilta.

    Ja lopuksi pitkä kusiryyppy.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ja lopuksi pitkä kusiryyppy.

    Sinolia

    Äänestä

Minä pelkään muumeja ja teletappeja.😜

Äänestä
  • Sietääkin pelätä, teletapin on homoja ja muumien mörkö on ihan hirvee.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Sietääkin pelätä, teletapin on homoja ja muumien mörkö on ihan hirvee.

    Minä pelkää, että on....
    Tiedä vaikka olisi laki, joka estää puolustautumisen maan joutuessa hyökkäyksen kohteeksi.
    Onhan laki mahdollistamassa reservistä poistumisenkin. Sitten kansleri tutkii, lausuu ja natsejakin etsitään ja kun viimein on pasmat selvillä niin hyökkääjä on jo Raumalla.
    Ihanuuksien ihmemaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Raumalle joutaakin hyökätä.

    Äänestä

Minusta Pekka näytti vähän jo tiinehtivän, kun istui studiossa haastateltavana.

Äänestä
  • Saattaa olla kyllä Antonion jäliltä vaan ilimaa täynnä.

    Äänestä

Lieneekö Ukrainassa yhtä pelottavaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä vaalikamppanja aika on ollut pelottavaa aikaa varsinkin lapsille, lapset reagoineet tosi voimakkaasti kun ovat sivusta kuulleet aikuisten keskusteluja eri paikoissa.4 vuotias tyttäreni nukkui valot päällä ensimmäisen vaalikierrokse tulokseen asti koska oli kuullut että Halla-Aho on fasisti ja fasistit syövät pikkutyttöjä, pelko loppui kun vaalitulos selvisi, nyt vuorostaan pelkää 5 vuotias poikani koska oli televisiossa nähnyt Antonion joka halusi lapsen ja koska Pekan ja Antonion on koko lailla mahdotonta saada lasta muuten kuin sieppaamalla niin poika pelkää että Pekka sieppaa hänet Antoniolle, ihan hirveitä aikoja elämme, olisiko demareilla taktiikkaa ettei lapset pelkäisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu