On aikoihin eletty!

Kansanedustaja Räsänen kiihkoilee siitä ettei kirkon pitäisi vihkiä samaa sukupuolta olevia mutta samaan aikaan ev.lut kirkossakin mm. pappeina umpilepakoita ja varmaan löytyy umpihinaajiakin.
Sais Rouva Räsänen kohdistaa nämä "puhdistustoimet" myös kirkon henkilökunnan/pappien piiriin.
23437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Suomessa valtion kirkko on poliittinen kerho, johon ei kannata mitään jumalia sekoittaa. Sateenkaarihumppaajat yrittävät soluttautua kirkkoon hakemaan poliittista vaikutusvaltaa. Uskovaisuus ja kirkko ovat toisilleen vieraita käsitteitä.

Äänestä
  • Näin on. Piispaa kiinnosti pääkirjoituksen arvoisesti natottaa sekä koronapiikkejä suositella. Köyhien kurjuutukset eivät isopalkkaista kokkaretta huoleta.
    Harmillista kun kirkkokansa laitetaan viikottain siunailemaan myös nykypäättäjiä. Niiden puolesta pitäisi rukoilla vaikka elämää tuhoavat päätöksillään!
    Jumala, auta kurjuuteen syöstyjä leikkauksien uhreja. Anna hirmuhallinnolla opetus.

    Äänestä

Muuten voidaan todeta että aikoihin on eletty, nyt on 2.2.2024 klo12.27

Äänestä
  • Vain unelmissas onneton

    Äänestä

  • Väärin..kelloja on ollut 12.27.35!

    Äänestä

Kirkko on jo alennustilassa, maallistunut liikaa. Raamattu unohdettu jo aikoja sitten.

Äänestä
  • Naurettavaa koko kirkko touhu vaikka kuinka käyt papin saarnoja kuuntelemassa ja veisaat virsiä ei se Jeesus auta !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Naurettavaa koko kirkko touhu vaikka kuinka käyt papin saarnoja kuuntelemassa ja veisaat virsiä ei se Jeesus auta !!!

    Kyllä auttaa, viime lauantai-aamuna oli ihan hirvittävä krapula, rukoilin että ota hyvä Jeesus pois tämä krapula ja niin vain krapula oli poissa puolen päivän aikaan. Juhlat jatkui Kapernaumissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Naurettavaa koko kirkko touhu vaikka kuinka käyt papin saarnoja kuuntelemassa ja veisaat virsiä ei se Jeesus auta !!!

    Valitettavasti just tuolta tuntuu. Rikkaita se auttaa, on tehnyt sitä kautta aikain. Köyhistä ja heikossa asemassa olevista viis veisaa. Osoittaisipa väitteen olevan väärä.

    Äänestä

Pois kaikki uskonnot tästä nykymaailmasta.
Tai ainakin ne kaikki kolme lähi idän aavikoita tullutta roskaa.

Äänestä
  • Jokainen uskoo ken tahtoo

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Jokainen uskoo ken tahtoo

    En usko sun juttuja

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    En usko sun juttuja

    Piilopuppeli kilahti

    Äänestä

  • Linkitystä kääkk

    Äänestä

Mihin ihmiset uskoivat ennen kuvitellun jeesuksen aikaa?Itseensä?

Äänestä
  • Olivat pakanoita.

    Äänestä

  • Voi Pyhä Sylvi! Ennen Jeesusta uskoivat Jumalaan!
    Niin...Jumalan poika? Eikös Maria tullut tiineeksi noin vain, tsup! Maria ei siis ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä kenenkään miehen kanssa, hän vain tuli tiineeksi ja syntyi Jeesuslapsi. Wau voiko nykyään naiset tulla tiineeksi tuosta noin vain baari illan jälkeen vaikka kukaan letku ei lähde mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Voi Pyhä Sylvi! Ennen Jeesusta uskoivat Jumalaan!
    Niin...Jumalan poika? Eikös Maria tullut tiineeksi noin vain, tsup! Maria ei siis ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä kenenkään miehen kanssa, hän vain tuli tiineeksi ja syntyi Jeesuslapsi. Wau voiko nykyään naiset tulla tiineeksi tuosta noin vain baari illan jälkeen vaikka kukaan letku ei lähde mukaan.

    Oli kertalämmitteinen se latinki.

    Äänestä

Kylä pitäs kirkko puhistaa räsäsistä ja muista rusinoista. Ei papanoita. Kirkko on piettävä siistinä. Hallel lujaa.

Äänestä

Fanatistit lahkot ne vasta on petofiilejä hyi! hyi! Lapsia ja nuoria piinaavat ja kaltoin kohtelevat. Sellaiset ulos ja äkkiä kirkosta.

Äänestä
  • Mitäs kohtelet hähähää

    Äänestä

Minä näin lapsena kun pappi pani suntiota sakastissa. Suntio oli nainen. Sen koommin en ole kirkkoon mennyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansanedustaja Räsänen kiihkoilee siitä ettei kirkon pitäisi vihkiä samaa sukupuolta olevia mutta samaan aikaan ev.lut kirkossakin mm. pappeina umpilepakoita ja varmaan löytyy umpihinaajiakin.
Sais Rouva Räsänen kohdistaa nämä "puhdistustoimet" myös kirkon henkilökunnan/pappien piiriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu