Gender ja lesbous tai wlw (woman loving woman)

Anonyymi-ap

Tämä on siis ongelmani sukupuoli-identiteetti eli genderin ja sukupuolen moninaisuuden suhteen. Mh lesbona voi enää edes kuvitella harrastavani seksiä yhdenkään miehen kanssa, joten koen tällaiset määritelmät seksuaalisuuteen liittyen traumatisoivina. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole valittavissa oleva asia. Ja seksi suuntautumista vastaan olevan henkilön kanssa voi olla traumatisoivaa. Seksuaalihistoriani on traumaattinen. Niin kuin monet ex-prostituoidutkin kokevat post-traumaattista stressiä seksin myynnistä, vaikka consensuaalisuuden rikkeitä ja raiskauksia ei olisikaan tapahtunut. Gender-tarina tuntuu kamalalta: enkö edes nyt vihdoin oman suuntautumiseni ymmärrettyäni saa haluta VAIN naisia ja kategorisesti sulkea seksuaalisuuteni ulkopuolelle kaikenlaiset miehet?

"Moninaiseen sukupuoleen (englanniksi genderiin) uskovat ovat siis sitä mieltä, että lesbotkin viehättyvät peniksistä. Mikäli peniksellisen ”sisäinen ymmärrys” sukupuolestaan on naiseus, tällä ”logiikalla” myös hän voi olla lesbo. Etenkin jälkimmäisellä toteamuksella on kuitenkin hälyttäviä vaikutuksia reaalimaailmaan, eli siihen, missä lesbot edelleenkään eivät peniksistä välitä. Lesbot ovatkin nykytermistön mukaan genitaalifetisistejä (sillä heidän seksuaalinen suuntautumisensa ei salli heidän viehättyvän mieskehoista). Genderretoriikan mukaan he ainoastaan preferoivat tietyn sukupuolen edustajia, aivan kuin heidän seksuaalisuutensa olisi jokin valittavissa oleva asia – vähän samaan tyyliin, kuin jotkut pitävät kahvistaan mustana, ja jotkut suosivat maitokahvia. Kumpaankin voi ihan vain totuttautua, ja päästä täten oudoista, ahdasmielisistä preferensseistään eroon!"

https://feminanongrata.wordpress.com/2021/03/13/kaikki-poytaan-tanaan-syomme-sanasoppaa-osa-2/

5

811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En voi hyväksyä gender-identiteettiä ajavaa järjestöä. Siksi HBL-liitto!

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        🔞 ­N­y­­m­­f­­o­­m­­­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18247498

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Tämä genitaalifetismi-tarina on todellisuutta jo YK:n tasolla, ja kohta maailmanlaajuisesti lesbot ovat vain genitaalifetisistejä, ei lesboja. Olen kyllä mieluummin sellainenkin kuin kosken miehiin, mutta oletteko te? Joka tapauksessa gendertarina johtaa lesbouden uudelleenmäärittelyyn. Asia voisi kiinnostaa itsensä lesboksi määrittelevää.

      "Todellisuudessa tällaisella kielenkäytöllä ollaan jo jyräämässä niin vakavasti seksuaalivähemmistöjen itsemääräämisen ja oikeuksien päältä, että hirvittää. Näennäisen edistyksellinen genderliikehdintä käytännössä kieltää aivan avoimesti seksuaalisen suuntautumisen olemassaolon – jo siinä kohdin, kun ajatellaan, että sukupuoli ei olisi biologiaa.

      Tämän retoriikan mukaan aivan kuka tahansa, joka ei viehäty molemmista sukupuolista, on siis genitaalifetisisti, mutta haluan nostaa tässä jälleen esille lesbot. He kohtaavat tällä hetkellä genderpöhinästä johtuen häijyintä kiusaamista, raiskausretoriikkaa ja vaientamista sekä internetissä että tosielämässä."

      Tästä syystä LHB-liitto.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Rehellisesti harva miehen vartaloon syntynyt menee naisesta koskaan. Viehättävästä naisesta. Kaikki miehiseen olemukseen liittyvä, myös ääni, on minulle epäviehättävää, asia joka ei tule muuttumaan setan ja transporukoiden jauhamisesta huolimatta. Se että heille sukupuoli ei liity fyysiseen olemukseen ja biologiaan, ikään kuin millään tavalla, ja ruumiillinen todellisuus kielletään, ei tarkoita etteikö minulle merkitsisi. Myös sukupuolisesti siinä välissä roikkuva ei vain viehätä. He voivat hakea seuransa bi/pan naisista, mikäli naisseuraa haluavat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      96
      2149
    2. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      129
      1398
    3. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      23
      1360
    4. Juniorivalmennus Jokereissa..

      Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau
      Nuorten jääkiekko
      29
      1308
    5. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      68
      1223
    6. Introverttinä osastolla

      Yhdellä lääkäritapaamisella hoitaja valitti lääkärille etten tee mitään muuta kuin makaan ja ulkoilen. Kävin kuitenkin s
      337
      1038
    7. Toivotko, että

      hän tulisi juttelemaan sinulle, vai lähestytkö mieluummin itse?
      Ikävä
      89
      965
    8. Seksikkäin asu mikä päällä olet nähnyt kaivattusi ?

      Seksikkäin asu mikä yllä olet nähnyt kaivattusi ?
      Ikävä
      56
      914
    9. 122
      787
    10. VIELÄKIN NAURATTAA

      Seurustelua haluais. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      82
      786
    Aihe