Quild Wars

Rupesin tässä etsiskelemään kesäkuuksi "tekemistä" ja törmäsin tuohon QW peliin. Pidän roolipeleistä, muttei niistä kuitenkaan ole hirveän paljon kokemuksia.

Sopiiko tuo Quild Wars "melkein aloittelijoille"
4379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarkotat varmaan GUILD WARS. No se on todella hyvä peli. Itse ostin vähänaikaa sitten ja olen pelaillut sitä todella paljon. Peli ei ainakaan alussa ole vaikea. Itse olen kuollut vain pari kertaa ja silloinkin suoritin tehtävää. Ainoa huonopuoli on se, että alussa voi tehdä tiimin (ei killan!!!) vain yhden henkilön kanssa. Myöhemmin kuitenkin useamman tyypinkin kaa.

Äänestä

Alussa peli ei ole mitenkään vaikea, mutta eteenpäin mennessä peli vaikeutuu huomattavasti. Tai vaikutuu siinä mielessä, että yksin ei enää pärjää vaan pitää liikkua ryhmässä. Ryhmiin pääsee yleensä suht helposti sillä kaikkien etu on että toimitaan yhteystyössä.

Itse tein eilen pari tehtävää neljän hengen porukassa, minun rangerini, yksi soturi, kaksi munkkia. Soturin ja toisen munkin pelaajat olivat hollantilaisia ja toisen munkin pelaaja ruotsalainen. yhteistyö oli saumatonta ja kaverit mukavia ja kohteliaita.

Asiallista porukkaa on tullut vastaan ja peeloilijoita ei ainakaan hirveästi näyttäisi olevan.

Kannattava oston ainakin omasta mielestäni.

Äänestä
  • Kiitti teijän molempien vastauksista. Niin tosiaan siis Guild Wars. Hävettää kirjottaakkin se väärin. Vielä olisi yksi kysymys, miten siinä menee se kamerakulma? Seuraako se jostain kilometrin päästä, vai saako sitä itte säätää?

    Kuulostaa mahtavalta, melkein kaikki on tykänny, voi olla että viim. perjantaina olen onnellinen Guild Warssin omistaja. ^_^

    Äänestä

  • Mimmu kirjoitti:

    Kiitti teijän molempien vastauksista. Niin tosiaan siis Guild Wars. Hävettää kirjottaakkin se väärin. Vielä olisi yksi kysymys, miten siinä menee se kamerakulma? Seuraako se jostain kilometrin päästä, vai saako sitä itte säätää?

    Kuulostaa mahtavalta, melkein kaikki on tykänny, voi olla että viim. perjantaina olen onnellinen Guild Warssin omistaja. ^_^

    Kameran voi itse säätää, mistä kuvakulmasta peli näkyy. Itselläni ei ole kamera ongelmia ollut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mimmu kirjoitti:

Rupesin tässä etsiskelemään kesäkuuksi "tekemistä" ja törmäsin tuohon QW peliin. Pidän roolipeleistä, muttei niistä kuitenkaan ole hirveän paljon kokemuksia.

Sopiiko tuo Quild Wars "melkein aloittelijoille"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu