PEILISALIPELLE.

Anonyymi-ap

Appelsiinikainaloille kuten 2010 omakohtaisestikin tietää, on ominaisia piirteitä, jotka hyvin yhtenäisiä henkilöille joille rauta on nöyrää ja jotka nimenomaan aiheestaan tavalla tai toisella tahtoo muille ihmisille sanomaa jakaa.

Vaikka on hermoheikko, niin pyrkii luomaan itsestään lempeää joka ei kärpästäkään tapa.
Ruoka- ja juomamäärät on kuin syöttöporsaalla paksusuoli aina täynnä töhnää ulos tuloillaan kun toisesta päästä tungetaan lisää mahalaukkuun jne.
Kaikkien syötävien ja juotavien sisällöt on opiskeltu ja sen mukaan myös ajoitetaan oikea hetki koska mitäkin jälleen laitetaan suolistokiertoon.
Energiantarve / kulutus on runsasta pienimmästäkin lihaksen liikkeestä, joten aina on varautunut vähintäänkin välipalapatukoiden olevan saatavilla.
Nestehukka on runsas johtuen ihon pinta-alan ollen normaaliin ihmiseen verrattuna tuplat, joten mikäli lähtee viettämään aikaa paikkaan jossa ei ole seiskaa eikä edes paloposteja, niin reppuun täytyy varata vesikanisteri.

Kyse ei ole yksinomaan kehon muodosta, rakenteesta ja äärettömästä voimasta räjähtävällä nopeudella, vaan on muitakin yhtäläisyyksiä, joista peilisalien peilit on mielihyvää tuottavia kun niistä näkee itsensä.

Myös ongelmana on paljolti kyvyttömyys kestäviin parisuhteisiin kun ei löydy kumppania joka tahtoo elää ihmisen kanssa jolla addikti rakastaa enemmän omaa kehoaan kuin kumppaninsa ja kehon ylläpitämisen johdosta kehoa koskevat ajanvietot on ensisijaisia ja päivittäin ja ruokailuajat ja niiden sisällöt on arkisin kellotettu.

Vaatetuksenkin hankinta tuottaa joskus ongelmia, kun hieman tasokkaammat vaatteet tulee tilata räätäliltä jolla varastossa riittävästi kangasta ja t-paidoista täytyy leikata hiansuut saksilla, että hauikset mahtuu.

Vaikuttaa jopa ajoneuvovalintoihin rättisitikat ja optimistijollat ei tule kyseeseen, eikä mobediin ei mahdu mukaan kumppani.
Yleisissä kulkuneuvoissa täytyy käyttää kahdelle ihmiselle tarkoitettuja istuimia.

Mutta kaikki on sen arvoista koska tietää että ihmiset näkee saman kuin pelle itse peilisalissa.

9

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Melkoinen kooste. Keititkö tuota sekavaa puuroa 12 tuntia ja julkaisit sen sitten Savon yömarkkinoilla puolen yön aikaan? Saiko illuusiovaimo myytyä yhtään painosta?

      On tietenkin hienoa että minulla on noinkin fanaattinen ihailija, joka vääntää vaatimattomasta persoonastani jotakin elämää suurempaa, mutta en välitä moisesta.

      Olen normaalivartaloinen ja painan 80 kiloa. En ole koskaan bodannut, voimailua kokeilin 2008-2011 ja silloin oli sitä massaakin reippaaseen ylipainoon saakka. Muutoin olen aina ollut normaalivartaloinen.

      Urheiluharrastuksissa on välttämätöntä tietää mitä syö, milloin ja kuinka paljon, mitä se sisältää ja mitä se tekee vireystilalle, kropalle jne.

      Fyysisisten töiden aikaan ja niiden jälkeenkin söin vuosia aivan väärin. Liian harvoin ja liikaa kerralla. Silloin se ei näkynyt kropassa kun oli nuori ja kulutus oli valtaisaa.

      Jos olisin tiennyt ravinnosta siinä 13 - 35 vuotiaana sen mitä tiedän nyt, niin kenties olisi tullut parempaa menestystä, vähemmän vaivoja, tulehduksia ja loukkaantumisia.

      Sitä tietoa alkoi tulemaan vasta milleniumin paikkeilla ja netin myötä. Sitä ennen sitä pidettiin hölynpölynä ja homojen hommana edes puhua ravintosisällöstä.

      Salimarkut veti 90- luvulla venäläisiä hormoneja, perunaa, kananmunia ja lihaa hirveitä määriä. Samaten kiekkomiehet. Isoimmat vetää edelleen, mutta hormonit on parempia, treenimäärät pienempiä.

      Ei ole ollut 10 vuoteen tavoitetta enää kerätä massaa. Tasaisesti on paino tullut alas vajaasta satkusta 80 kiloon. Rasvaprosentti on kuitenkin jotakin 14% eli ihan terveen kirjoissa ollaan.

      Kun pituutta on reilusti, tällainen 80 kiloinen on ruipelo. Kerro hieman omasta urheilutaustastasi? Ketkä olivat seuratovereita Karatessa? Sinulla kun on niitä danejakin niin monta mustassa vyössä että et ole saanut niitä edes laskettua.

      Minulle riittää hyvä kunto. Että ei nenä tuhise kun touhuaa kasvimaalla ja aamulenkit sujuu paremmin kuin 95% nuorista miehistä.

      Hyvä kunto on hyvinvointia ja onhan se mukavaa kun voi peuhata lasten kanssa ilman ongelmia eikä tarvi pyörätuolista tiuskia heille ja nimitellä pennuiksi tai kakaroiksi, kuten sinä teet.

      2010

      • Anonyymi

        Näinhän aloittaja mainitsi aloituksessaan: tavalla tai toisella tahtoo muille ihmisille sanomaa jakaa.


      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        😍 ­N­y­­­m­­f­­­o­m­­­a­­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18251953

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Rakastettu perheenisä kaipailee rakastaan chiang main yössä.

      • Anonyymi

        Aamulenkki tai muutamat treenit viikossa, ihan mitkä vaan, ei tee kenestäkään liikunta-addiktia. On se liikunta aika paljon parempi vaihtoehto kuin syöppö, sohvaperuna, pessimisti, laiskalasse, perverssi, ketjupolttaja, sarjakuristaja, narkomaani tai alkoholisti.
        Kaikki nuo näkyy ulkonäössä ja olemuksessa, mutta vain liikunta positiivisessa mielessä.


    • Anonyymi

      Ei sinun pallomahasi pienene eikä myöskään pälvikaljusi pakene vaikka kuinka peilailet itseäsi. Mottosi taitaa olla kumpimeistä on kauniinpi minä vai peilikuvani.

    • Anonyymi

      Salilla käy nykyään valitettavasti paljon näitä itsensä peilaajia, jotka tulee vain peilaamaan ja ottamaan itsestään selfiekuvia.
      Heistä on voimailun harrastajillekin harmia.
      Peilit on silti välttämättömiä todellisille kuntoilijoille ja alan harrastajille. Vain katsomalla omaa suoritusta peilistä voi varmistaa että liike tulee tehtyä oikein ja oikeassa asennossa. Tämä auttaa välttymään loukkaantumisilta ja pysyviltä vammoilta.

      • Anonyymi

        Kerro millä saleilla ja milloin olet näitä havaintojasi käynyt tekemässä? Myrkytettiinkö sinut sielläkin?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      55
      3650
    2. 41
      3080
    3. Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia

      Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on
      Maailman menoa
      151
      2914
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      72
      2363
    5. Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään

      "Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s
      Yleistä autoilusta
      58
      1869
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      112
      1698
    7. Mitä tarkalleen tunnet

      Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai
      Ikävä
      68
      1140
    8. Kaivattusi ominaistuoksu?

      Itse vastaan juustonaksu 😅
      Ikävä
      82
      1111
    9. Nainen, koska nähtiin viimeksi

      Mikä päivä? Tarkemminkin voit kohtaamistamme kuvailla. 🤗
      Ikävä
      51
      1086
    10. Miten tällaista voi tapahtua

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaksi-kuollut-liikenteessa-virroilla/9241442 Miksi tällainen on tapahtunut?
      Virrat
      43
      1004
    Aihe