Moikka. Haluaisin kuulla mielipiteitä siitä, että minkälaisia ihmisiä sosiaalityötä lukevat/sosiaalityötä tekevät ovat? Kiinnostaisi aika paljon yleisesti sosiaalitieteet, mutta sitten kun mietin tarkemmin mikä niissä kinnostaisi, se teoria vai itse käytäntö, niin kuin esim. sosiaalityö.. (Sekavaa, eikö?)
Jos alkaisinkin kunnolla valmistautumaan ensi kevään sosiaalityön pääsykokeeseen, kävisin ehkä avointa yliopistoa ym. niin sitten herääkin seuraava kysymys mieleen: Sovinko alalle? Olen persoonana melko suorasanainen ja nähnyt sen verran ties mitä päihteiden käyttöä, enkä oikein enää jaksa tuntea sympatiaa ties mitä "sossupummeja" kohtaan. Silti lähes päivittäin mietiskelen näitä "sosiaaliturvajuttuja" ja haluaisin toisaalta osata juuri tässä alalla. Vaikeaa... Jos joku edes ymmärtäisi vähän mitä yritän selittää niin olisi mukavaa jos kommentoisi :)
Jos alkaisinkin kunnolla valmistautumaan ensi kevään sosiaalityön pääsykokeeseen, kävisin ehkä avointa yliopistoa ym. niin sitten herääkin seuraava kysymys mieleen: Sovinko alalle? Olen persoonana melko suorasanainen ja nähnyt sen verran ties mitä päihteiden käyttöä, enkä oikein enää jaksa tuntea sympatiaa ties mitä "sossupummeja" kohtaan. Silti lähes päivittäin mietiskelen näitä "sosiaaliturvajuttuja" ja haluaisin toisaalta osata juuri tässä alalla. Vaikeaa... Jos joku edes ymmärtäisi vähän mitä yritän selittää niin olisi mukavaa jos kommentoisi :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen lukenut itse sosiaalityötä yliopistossa neljä vuotta. Mielestäni sosiaalityöhön juuri tarvitaan suorasanaisia tyyppejä! Ei voi vaikeiden asioiden edessä jäädä hissuttelemaan, että voivoi vaan asioista pitää voida puhua. Tietenkin on hyvä oppia, miten niitä asioita kannattaa ottaa esille. Tiettyä hienotunteisuutta ja empatiaa on hyvä olla. Ja sosiaalityötä voi tehdä monissa paikoissa (sairaalat, aluetoimistot, vammaistyö, poliisilaitos, perheneuvola, koulukuraattori, opetus jne...) Itse en ole kovinkaan räväkkä luonne, mutta välillä tuntuu, että siitä olisi hyötyä. Tässä sitä opetellaan koko ajan :) Onnea vaan ammatinvalintaan!
itse opiskelen sosiaali ja terveysalan opistossa nyt toista vuotta.
sosiaali ja terveys-alan työntekijän täytyy olla sosiaalinen,iloinen.täytyy osata "hypätä tilanteesta toiseen". tilanteita voi olla ääripäästä toiseen. täytyy osata olla tekemisisissä erilaisten ihmisten kanssa.
halu auttaa ihmisiä täytyy olla aitoa.muuten työstä ei tule mitään :)
enpä oikein osaa muuta sanoa..työ on tosi rankkaa..
minä ainakin olen hiukan liiankin empaattinen ihminen,ja nyt on jo kerennyt nähdä vaikka mitä.pitäisi osata pitää työ ja yksityiselämä erillään,vaikka se aika vaikeaa voi ollakkin...
mutta se tunne,että olet auttanut jotain ihmistä on upea..esim.minä sain erään nuoren tytön raitistumaan täysin...
tyttö oli alkoholisti ja narkomaani ja oli jo lopettamassa elämänsä lyhyeen..
myöhemmin tämä tyttö tuli kadulla vastaan ja kiitti minua henkilökohtaisesti.sanoi että elää elämänsä onnellisisnta aikaa.
Tunne oli sanoinkuvaamaton. :)!
mutta ehkä minä en nyt sitten lässytä enempää...
Rohkeasti vain sosiaali-alalle..meitä tarvitaan aina:)
Niin no, tuo on yksi tapa tehdä tätä työtä -aika kuluttava tosin. Noin yliempaattisena ei rajan veto työn ja vapaa-ajan välille voi onnistua, eli työt kannetaan kotiin. Jos edessä on pitkäkin työhistoria, kohtaa burn out ja uupumus ennen pitkää. Toisaalta työ opettaa, jahka valmistut...
miten koette huostaanoton ? Oletteko seuranneet huostaanotetun lapsen elämää eteenpäin,miten on onnistunut elämässään ?
Näiden piirteiden lisäksi sosiaalityöntekijöille ominainen piirre on yksinkertaisuus. Jos siis täytät em. kriteerit, olet mitä sopivin opiskelemaan "sosiaalityön rautaiseksi ammattilaiseksi".
...
Sosiaalityöntekijöistä on jo nyt huutava pula, joten hyvät työllistymismahdollisuudet sinulla ainakin olisi. Opiskelemme paljon myös oikeustiedettä, sillä lakeja soveltaakseen ei riitä pelkkä pykälien tuntemus, vaan pitäisi tuntea oikeuskäytäntöä ja lain valmistelua, "lain henkeä", esim. mikä on ollut jonkun valiokunnan kannanotto johonkin asiaan. Kertoisin sinulle mieluusti työolosuhteista, jotka eivät päätä huimaa. Sosiaalitoimistoissa työ on kiireistä, henkilökunta vaihtuu jatkuvasti ja usein on niin, että suurimpana esteenä asioiden toimimattomuudelle on brezhneviläinen hallintokulttuuri. Se taas johtuu siitä, että organisaation johtopaikoilla ei useinkaan ole SOSIAALITYÖN ammattilaisia, vaan ihan muiden alojen koheltajia. Tähän on tosin tulossa muutos, sillä uusi kelpoisuuslaki tulee voimaan 1.8.2005. Palkka alkaa tällä hetkellä suurimpien kaupunkien eriytetyssä sosiaalityössä olla 2100-2200 e, mikä on edelleen alle suomalaisten keskipalkan (2400e), mutta eteenpäin on menty. Pikkukunnan sosiaalisihteerinä ansaitsisit huomattavasti enemmän, mutta silloin joutuisit tekemään aika laaja-alaista sosiaalityötä ja hallitsemaan vähän kaikkea. Nyt onneksi alallamme uskalletaan jo pyytää palkkaa, aina 3000 euroon asti!
Untuvikkona sosiaalityön opiskelijana sitä aina luuli, että se auttamishalu on tärkein alalle valikoitumisen kriteeri. Todellisuudessa työ on paljon raadollisempaa, ja tulet huomaamaan joka tapauksessa olevasi liian kiltti. Asiakkaille kun pitää sanoa jyrkästi ja armottomastikin, ja "lukea lakia". Koska itse pidän oikeustieteestä, olen tosin tyytyväinen, että voin tehdä lainmukaisia päätöksiä ja perustella niitä ihan oikeilla pykälillä enkä "musta tuntuu-mutufiiliksillä".
Olin nuorena useita vuosia sosiaalityössä, myös esimiestehtävissä ja sosiaalijohtajana. Sitten minulla oli tilaisuus lähteä alalta, minkä myös tein. Palata alalle ei onneksi ole tarvinnut.
Mielikuvani sosiaalityöntekjöistä, myös nykyisistä on, että "viihtyäkseen" alalla täytyy olla tavattoman nyhverö ja nöyrä. Ei saa odottaa mitään tuloksia työstä. Ja ei saa koskaan sanoa ääneen, mitä todella ajattelee asiakkaista, auttamismenetelmistä ja sosiaalilainsäädännöstä.
Mielestäni on lukuisia tekijöitä, jotka työntävät pois alalta. Sen sijaan en keksi yhtään, mikä puolestaan vetäisi alalle. Kannattaa todella miettiä muita vaihtoehtoja.