Mitä fiiliksiä tän päivän kokeesta? Mielestäni melkoisesti sovellusta, aika vähän kirjan tietoja tarvittiin suoranaisesti.
valtio-oppi/TRE
preston
6543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No jo oli kyllä koe! Kirjan tiedot tuntuivat vain olevan jonkinlaissa täydentäjän roolissa. Kirjan tietoja ei kovin paljoa tarvittu. Minusta myös tekoaikaa kokeelle oli todellakin liian vähän tai sitten se koe oli vain liian pitkä. Jäikö muille tämmönen maku?
Sitä viimeistä tehtävää, eli kakkosaineiston seiska-tehtävää kyllä voisin vähän miettiä uudelleen. Jäi pikkusen hämärään.
Helkatin pluriversumi.
Ajasta ei tullut kyllä pulaa. Itse samastin pluriversumin ja nettipolitiikan ja universumin ja rutiinipolitiikan.
mun mielestä koe oli kohtuullisen vaikea, mutta mulle ainakin sopii tuollaiset soveltavat tehtävät, joissa itse pitää ajatella. hyvä, ettei koe ollut mikään ulkoaoppimisen testaus, kuten esim. oikkiksen kokeet. mun mielestä kokeen perusteella on selvää, että valtio-oppiin ei haeta mitään "hauki on kala"-lukijoita vaan sellaisia, jotka uskaltaa itse ajatella ja se on hyvä.
koe oli työläs ja pitkä, mutta ehdein juuri ja juuri tekemään sen. kokeen jälkeen olin kuulevinani, että joku haukkui kovaäänisesti kokeen tekijöitä, mutta mun mielestä esim. aineistokoe oli mielenkiintoinen, vaikka se pluriversumi-juttu oli vaikea. Toisaalta sekin ratkesi niin, että kunhan sen pluriversumi-jutun luki muutaman kertaa, niin sen tajusi paremmin. Mä olen ihan luottavaisin mielin, että pääsen sisään. Luin kirjan 5 kertaa läpi ja tein muistiinpanot. Lisäksi harjoittelin vanhoja pääsykoekysymyksiä, mistä oli paljon hyötyä. Pääsykoekirja oli mun mielestä helppo, mutta kysymykset vaikeita, sillä niitä piti oikeasti miettiä.
Mitä mieltä olitte muuten siitä lehtiaineistosta?
Minähän se olin, joka mainitsin kokeen pituudesta hieman kriittiseen sävyyn. Tosin kommentti oli PUHTAAN sarkastinen. Minulle kylläkin jäi kuva, ettei se nuori valvoja ymmärtänyt, että tarkoitin vitsillä. Toivottavasti ymmärsi. Tämä oli a1:ssä.
Ehkä mietin vastaukseni liian huolella niihin ensimmäisiin, kirjaa koskeviin kysymyksiin ja en tajunnut suunnitella ajankäyttöäni kunnolla, harmittaa. No eipä hätiä mitiä! :)
Huomasitteko, että kokeen valvojat olivat samat jotka olivat artikkelin kirjoittaneet?
Hauska koe, mutta onnea arvostelijoille, kun lähtevät setvimään aineistovastauksia.
mä olin kokeen jälkeen ihan puhki, tosin muuten ok ja helpottunut kun rutistus ohitse. panostin täysillä kokeeseen, sillä haluan päästä sisälle. kuka jurpo oli muuten päättänyt, että koepäivä oli heti lakkiaisten jälkeen. piti ottaa ottaa lauantaina aika iisisti ennen koetta kun piti sunnuntaina tehdä vielä viimeinen kertaus. vaikee koe ja en ole ihan varma, että ymmärsinkö kaikkia kysymyksiä. soveltavia oli paljon, mutta piti olla myös kirjan tiedot hallussa. se lippukysymys oli ihan jännä ja lehtiaineiston olin sattumalta aikaisemmin lukenut aamulehdestä