Valtion menot lisääntyivät viime vuonna 5,3 miljardia euroa kun verrataan vuosien 2022 ja 2023 viimeisen lisätalousarvion jälkeisiä lukuja keskenään.
Suurimmat lisäykset olivat puolustusministeriön hallinnonalalla (1,9 miljardia), valtionvelan koroissa (1,5 mrd) ja valtiovarainministeriön hallinnonalalla (1,2 mrd).
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan lisäys oli 0,3 mrd, vaikka sote-menot siirrettiin kunnilta valtiolle.
Sote-muutos on budjetoitu valtiovarainministeriöön. Kuntien verotuloista suuri osa siirrettiin valtiolle. Valtion verotulot lisääntyivät 2023 13,2 miljardia euroa.
Hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän rahoitus kasvatti valtion menoja 19,1 mrd euroa, mutta samalla poistui kuntien tukeminen 7,1 mrd. Kuntien järjestämistä sosiaali- ja terveyshuoltomenoista valtio säästi 0,15 miljardia. Valtio nettosi sote-uudistuksesta miljardi euroa.
Sitten on eri asia, että hyvinvointialueilla alkoivat hullut päivät. Organisaatioportaita lisättiin ja niihin kaikkiin korkeapalkkaiset johtajat ja päälliköt. Rahaa tuhlattiin hullun lailla. SOTE-menoihin on tälle vuodelle budjetoitu 24,6 miljardia eli 5,5 mrd lisää. Se ei tule riittämään.
Vuonna 2022 valtion talousarviossa oli budjetoitu 10,2 miljardia euroa työllisyyden ja elinkeinoelämän tukemiseen. Nämä rahat varattiin lainoihin ja takauksiin sähkön johdannaismarkkinoilla toimiville yhtiöille (lähinnä Fortumille). 2023 tukiin varattiin 0,8 mrd eli valtion menoihin syntyi 9,3 mrd euron ”säästö”.
Valtion ”säästyneet” rahat käytettiin alueiden sote-menojen rahoittamiseen sekä Ukrainan sodan takia puolustusmenoihin ja korkojen nousun takia valtionvelan korkoihin. Ne tulevat tänä vuonna yli kaksinkertaistumaan 3,2 miljardiin euroon.
Mitä pitäisi tehdä? Aloittaisin lopettamalla kehitysavun kokonaan sekä lopettamalla humanitaarisen maahanmuuton ja sen aiheuttamat perheiden yhdistämiset myös kokonaan. Työperäisen maahanmuuton keplottelun lopettaisin hallituksen kaavailemalla 3 kk säännöllä, jolla huijarit saataisiin nopeasti pois maasta. Kieltäytyisin maksamasta Sanna Marinin neuvottelemia elvytysmiljardeja ja niiden korkoja selittämällä EU:lle, että ”meillä oli väärä tieto” (Haaviston Caruna-selitys) ja että olemme EU:n köyhälistöä.
Verotusta en kiristäisi, koska se vain lisäisi tuhoa. Sen sijaan keventäisin etenkin yksinyrittäjien ja PK-yritysten byrokratiaa kovalla kädellä. Ja aloittaisin julkisen sektorin suuren saneerauksen, mikä ei tarkoita poliisin, opettajien eikä sairaanhoitajien määrän vähentämistä.
Ja kieltäisin poliittiset lakot. Koska ne vain lisäävät Suomen syöksykierrettä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.