Katselen tallenteistani tätä suomalais-ruotsalaista elokuvaa.
En juuri koskaan itke elokuvia, mutta nyt tuli itkunpurskaus tilanteessa kun sodan päätyttyä Eero-poika pakotettiinkin palaamaan Suomeen, takaisin itsekkään ja typerän äitinsä helmoihin.
Ruotsalainen "Mamma Signe" lähti itkien juoksemaan Eeroa vievän auton perään.
Elokuva kertoo Ruotsin Skåneen lähetetystä sotalapsesta, käsittääkseni tämä on Heikki Hietamiehen omaelämäkertaa.
Äideistä parhain (2005)
5
334
Vastaukset 5
- Anonyymi
Itku on syytä tulla, kun ajattelee koko tapahtumaa, että lähetetään lapset juuriltaan täysin uuteen kieli- ja kultuuri ympäristöön.
Niitä lapsia jaettiin sielä, jopa kahden miehen talouksiin, joissa lopputulos katastrofi.
Suomalaisia alueita oli vielä Ruotsissa mutta niihin ei näitä suomalaislapsia sijoitettu. Syytä voi vain arvella, että ei loukata naapurikansan tunteita.
Voisi kärkevästi sanoa, että vastaavassa tilanteessa ruotsalaislapset sijoitettaisiin vastaavalle kielialueelle. Todella koskettava elokuva minustakin, aina katselen kun se tulee ohjelmistoon.
Tietysti aina ei mennyt noin: että lapseen kiinnyttiin, kohdeltiin kuin omana.
Lankoni oli sotalapsena, Skånessa hänkin, ja vielä vanhana miehenä hän muisteli sijoitusperheettään. Yhdeksänvuotiaana joutui jäämään kotimieheksi karjan vuoksi kun isäntäväki lähti kyläilemään. Kun tienasi "omaa rahaa" käpyjen keruulla ne piti luovuttaa isäntäväelle. Itku tulee tuostakin kohtelusta ja kyllä se jäljen jätti.
Työn tekemisen kuitenkin oppi ja siitä tuli se luottamus, mikä teki jatkon mahdolliseksi.- Anonyymi
Laila Kinnunen oli Skånessa sotalapsena, ja hänellä oli hyvät muistot sijaisvanhemmista.
Muistan nähneeni filmin, kun hän kävi tapaamassa heitä Ruotsissa- Anonyymi
Ensimmäinen mieheni oli sotalapsi.
Ruotsissa ei ole enää kuin vain yksi sotalapsi-yhdistys. - Anonyymi
Kaikilla ei ole hyviä muistoja.
Jos Lailalla oli, niin ei voi yleistää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591511- 261124
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605- 4592
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 43571
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 18522
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 41508