osmo soininvaaran ja osmo lampisen kirja Suomi 1980-luvulla;pehmeän kehityksen tie

Anonyymi-ap

En suosittele niille jotka inhoaa hieman analyyttistä ja puisevan tylsää tekstiä. Sellaista tässä kirjassa nimittäin. Olisin kaivannut kirjoittamistekniikassa enemmän rytmittämistä ja monipuolisempaakin otetta. Annan kirjalle 3/5 eli ihan jees-tasoa muttei enempää eikä vähempää. Soininvaara luo yhdessä lampisen kanssa aika-ajoin hyviä näkemyksiä mutta välillä tuntuu että ollaan hieman kujalla tai jotain sinne päin että mitenköhän lienee semmonen poliittinen kuvio kuin kaupunkirakentamisen laita että kun he kritisoi sitä että ei voi rakentaa kaupunkia liikaa koska rahaa ei kasva puussa niin kuitenkin jos kokonaan sen rakentamisen lopettaa, se johtaisi ennen pitkää köyhyyteen ja kurjuuteen. Kuitenkin ihan teräväkin näkemys, tai osittain, koska on toki totta että rahaa ei kasva puussa. Yltiöpäisiä investointeja ainaki vältellä. Joo joo. Mut tossa pientä kritiikkiä annan kuitenkin, mut en ihan hiffannut mitä tarkkaan ottaen he tarkoittivat eli tarkoittivatko lähinnä isompaa kustannusten minimointia, en muista ja on aikaa kun luin kirjan. Kirjassa käy ilmi että soininvaara ainakin on oikeistolainen vihreä poliitikko.

0

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

        Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
        Haapavesi
        110
        2413
      2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

        Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
        Ikävä
        84
        2101
      3. Tiedätkö et olet

        Ärsyttävän hyvännäköinen.
        Ikävä
        56
        1667
      4. Nyt tiedän

        Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
        Sysmä
        58
        1612
      5. Oletko mokannut?

        Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
        Ikävä
        155
        1560
      6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

        "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
        Perussuomalaiset
        46
        1466
      7. Oletko ymmärtänyt

        Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
        Ikävä
        150
        1413
      8. Ottaisitko miten

        Kaivattusi?
        Ikävä
        112
        1190
      9. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

        Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
        Puolanka
        26
        1186
      10. Paraneeko ilmapiiri nyt?

        Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
        Hyrynsalmi
        26
        1148
      Aihe