Suzanne Innes-Stubb on presidentinvaalien ratkaisija

Äänestäjät tekevät äänestyspäätöksensä nyt sen perusteella millainen on tulevan presidentin puoliso, ei itse presidentti.
Enemmistö äänestäjistä haluaa presidenttipariskunnan joka on tasavahva ja perinteisiä arvoja kunnioittava pari edustamaan Suomea maailmalla.
57631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Voi olla, että Stubb vetää pitemmän korren, vaimonsa on enklantilainen ja juristi.
Kohtapa nähdään.
Itse olisin valinnut Rehnin.

En kumpaakaan näistä kahdesta.

Äänestä
  • Illalla jännää, tasaista on. Rehn oli kai liian perinteinen ehdokas, muuten ehkä paras.

    Äänestä

Rehnin olisin valinnut minäkin. Toista nyt kuitenkin äänestin, vaikka aikomuksena oli leimauttaa tyhjä lippu.

Äänestä
  • Rehn sopii Maaseudun tulevaisuuden toimittajaksi tai Motonettiin sytytystulppia ja virranjakajankansia myymään, mutta siinä ne hänen eväänsä olivat.

    Äänestä

  • Turkulaiset tiätää...:-)

    Äänestä

Ei voi sanoa, että puolison perusteella pressa valitaan. Jos se jollekin merkkaa
jotain, toiselle taas ei. Ei Stubbin puoliso niin ihmeellinen ole
eikä kaikkein kauneinkaan. En ihastuisi sen näköiseen ihmiseen,
vaikkei ulkonäkö merkkaakaan :))))))))

Äänestä
  • Mieluummin tavallinen pariskunta kuitenkin, näin mietin.

    Äänestä

  • Tuntisin myötähäpeää jos Antoniosta tulisi maan Äiti.

    Äänestä

  • Kyllä hänessä saattaa jotain ihmeellistä olla, koska vetää parempaa palkkaa kuin mitä presidentti saa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tuntisin myötähäpeää jos Antoniosta tulisi maan Äiti.

    Haaviston kolmas yritys päästä presidentiksi, toivottavasti viimeinenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Haaviston kolmas yritys päästä presidentiksi, toivottavasti viimeinenkin.

    Pekka pettänyt Anttoonin nyt jo kolme kertaa. D

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Haaviston kolmas yritys päästä presidentiksi, toivottavasti viimeinenkin.

    Tuskin hän sitten enää 72 vuotiaana yrittää tyrkyttää itseään presidentiksi.
    Tai mistä sen tietää.

    Äänestä

-kumman pariskunnan voisi mieluummin valita edustamaan Suomea; Stubbin vai Haaviston?...
äijä-

Äänestä

Minä en valitse noista kumpaakaan. Jätän tämän kakkoskierroksen täysin väliin.

Sekä Stubb että Haavisto olisivat molemmat erikseen negatiivisia valintoja, tosin eri syistä. Isänmaallisena ja kansallismielisenä suomalaisena pidän molempia nk. poliittisina vihollisinani. Heidän lävitseen on ollut helppo nähdä.

- Stubbin ainoa "puolustus" on se, että hän on vahva johtaja. Mutta tuossa piilee myös vaara. Hän esim. puhuu haluavansa Suomen kansainväliseksi maaksi = ei kansallisvaltioksi, vaan osaksi brittiläistä imperiumia.

Stubb ei puhu edes Suomesta Suomena, vaan "Nato-Suomesta", on omin luvin antanut Suomelle miehittäjän uuden, rasistisen nimen. Hän taitaa olla melkoinen "omin luvin"-toimija kaikessa muussakin?

- Haaviston ainoa "hyvä puoli" on hänen hessukkamainen, lähes säälittävän vaarimainen olemuksensa, mutta presidentiltä ei tuollaista selkärangattomuutta odota. Maapallolle riittää yksi Biden Suomen tuhoajana ja maailmansodan sytyttäjänä. Antonio on kyllä herttainen. (Mutta ei hänkään presidenttiainesta. Presidentin rouvana menettelee, ehkä...?)

1Äänestä

LinManim vilttuilun jälkeen eduskunnan puhemiesvaalissa Stubb on varma valittu

LinMan pani muutenkin nurkkaan rupilaispskat ja päälle vielä HaaVistopellet

Äänestä

Subin vaimo ei puhu Suomen kieltä. Kahdesta pahsta siksi kävin äänestämässä ennakkoon numero 10.

Äänestä
  • Ihme ainänsä , sillä katsoin kun häntä saadtateltiin niin kyllä hän suomeksi vastaili

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ihme ainänsä , sillä katsoin kun häntä saadtateltiin niin kyllä hän suomeksi vastaili

    Ei mikään kaunotar, siis tyypillinen ökyrikkaan suvun edustaja...Antonio on sopiva presssan rouva, siksi Haavistoa äänestin jo ennakkoon.

    Äänestä

  • -vaimo puhui yllättävänkin hyvää suomea, tämä kieli on tosi vaikea ulkomaalaisille, hän ei pelkästään toistellut jotain ulkoaopittua, vaan selvästi ajatuksella vastaili...
    äijä-

    1Äänestä

Katsoin Tynkkysen perustelut kumpaa hän äänestää ja miksi.

Samaa mieltä olen Tynkkysen kanssa, kumpi ompi parempi.
Stubbia äänestän.

Äänestä
  • Ei mennyt siis pelkällä mutulla.

    Äänestä

Itse äänestin numero 10. Ihan siitä syystä Subin vaimo ei edellenkään osaa Suomen kieli puhua.Subi on viellä pojan loppi,ei kasvanut aikuiseksi.

Äänestä

Katsoin, kun Aftonbladetissa uutisoitiin Stubbin ja Haaviston käyneen äänestämässä.

Toisessa kuvassa Alex oli vaimonsa kanssa rinnakkain pudottamassa ääniään uurnaan, mutta toisessa kuvassa Pekka yksinään. Eikö Aftonbladet siis ilkiä esitellä Pekan puolisoa, vai onko Antonio äänestänyt jo ennakkoon.

Äänestä
  • Kyllähän Suomessakin tietyt piirit repivät pelihousujaan kun haastattelija telkkarissa uskalsi mainita maan ensimmäisen mahdollisen homoseksuaalisen presidentin uskottavuudesta. Uhriutumisen kulttuuri on kovaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kyllähän Suomessakin tietyt piirit repivät pelihousujaan kun haastattelija telkkarissa uskalsi mainita maan ensimmäisen mahdollisen homoseksuaalisen presidentin uskottavuudesta. Uhriutumisen kulttuuri on kovaa.

    Kyllä varmaan haaviston homous äänestyksessä vaikutti niin suuntaan kuin toiseenkin.

    Kumpia sitten lie ollut enemmän; hänen seksuaalisen suuntautumisensa vastustajia vai niitä sateenkaarilaisia, jotka äänestivät häntä pelkästään hänen seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi ja olisivat mielellään nähneet juuri homoseksuaalisen Suomen presidenttinä (kun ei ketään transuakaan ollut ehdolla).

    Äänestä

  • Suomessa on tapana mennä leimauttamaan äänestysliput peräkkäin, ei rinnakkain
    Tietysti tuo tyyli helpotti valokuvaajien työtä.

    Pekka Haavisto kävi äänestämässä yksin.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Kyllä olis pitänyt,Aftonbladet kun on täysin demari lehti.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Kyllä varmaan haaviston homous äänestyksessä vaikutti niin suuntaan kuin toiseenkin.

    Kumpia sitten lie ollut enemmän; hänen seksuaalisen suuntautumisensa vastustajia vai niitä sateenkaarilaisia, jotka äänestivät häntä pelkästään hänen seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi ja olisivat mielellään nähneet juuri homoseksuaalisen Suomen presidenttinä (kun ei ketään transuakaan ollut ehdolla).

    Äänimäärän perusteella Suomi on homottunut vai oliko mielenosoitus nykyhallitukselle? Ehkä sekä että. Sukupuolisuuden korostaminen, (homous) varsinkin miespuolisten kohdalla, mainitaan ja vaikuttaa vain tuovan suosiota ja ihailua näille. On inhoa, on hyväksyntää, samantekevää, eläkööt omiensa parissa. Nämä vaalit olivat suunnannäyttö tuleviin aikoihin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Äänimäärän perusteella Suomi on homottunut vai oliko mielenosoitus nykyhallitukselle? Ehkä sekä että. Sukupuolisuuden korostaminen, (homous) varsinkin miespuolisten kohdalla, mainitaan ja vaikuttaa vain tuovan suosiota ja ihailua näille. On inhoa, on hyväksyntää, samantekevää, eläkööt omiensa parissa. Nämä vaalit olivat suunnannäyttö tuleviin aikoihin.

    Kyllä aika lailla on ylikorostettu mm. tv-sarjoissa juuri vähemmistöseksuaalisten osuutta, joku Salatut Elämät katsoja saattaa uskoa et 20-30% kaikista ihmisistä on muita kuin heteroja.

    Äänestä

Onko IINES nyt sitten pressa ?

Äänestä
  • Mieti sitä.

    Äänestä

Möläyttelijä Stubb alkaa nyt "esittää" Suomen presidenttiä.

Äänestä
  • Varmaan tulee hyvä presidentti hänestäkin .

    Äänestä

  • On kai Alexkin joskus töpännyt, mut heittäköön ensimmäisen kiven se, joka ei koskaan ole mokannut...

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    On kai Alexkin joskus töpännyt, mut heittäköön ensimmäisen kiven se, joka ei koskaan ole mokannut...

    Stubb on edustanut Suomea typeriä mokia tehdessään.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Stubb on edustanut Suomea typeriä mokia tehdessään.

    Joo, "hienosti" on Stubb kiinnostunut asioista ja Suomen edustamisesta.
    Stubb täräytti Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä ”vittu mitä paskaa, ei voisi vähempää kiinnostaa”, kun ei huomannut, että mikki oli vielä auki.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Joo, "hienosti" on Stubb kiinnostunut asioista ja Suomen edustamisesta.
    Stubb täräytti Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä ”vittu mitä paskaa, ei voisi vähempää kiinnostaa”, kun ei huomannut, että mikki oli vielä auki.

    Oletko virheetön itse?

    Äänestä

  • Englanninkielentaitonsa ihailtavaa, ei mitään rallienglantia vaan sujuvaa, mitä tehtävässään tulee tarvitsemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Englanninkielentaitonsa ihailtavaa, ei mitään rallienglantia vaan sujuvaa, mitä tehtävässään tulee tarvitsemaan.

    Mainiota kommunikointia.

    Äänestä

Sehän nyt on selvä peli, ei miesparturi voi millään ilveellä kaunista lakinaista voittaa.

Äänestä

STUBIN
VAIMO VAIKUTTAA FIKSULTA
ihan sympaattisen näkönen
paljon fiksumman näkönen kuin Haukio on / oli,
Haukio oli jotenki jäykkä, ei kovinkaan älykkään oloinen
STUBIN vaimon ensi vaikutelma on ÄLYKÄS FIKSU esiintymiskelpoinen
oikein HYVÄ Suomen presidentin vaimoksi,
loistava yksilö !

mielipide !

Äänestä
  • Nyt kuulin hänen ensimmäisen kerran puhuvan suomeakin, kun on jäänyt väliin ne ehdokkaitten puolisoitten haastattelut.
    Kyllä hän ihan siinä puhui suomea kuin mitä Ruotsin kuningatar ruotsia.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Nyt kuulin hänen ensimmäisen kerran puhuvan suomeakin, kun on jäänyt väliin ne ehdokkaitten puolisoitten haastattelut.
    Kyllä hän ihan siinä puhui suomea kuin mitä Ruotsin kuningatar ruotsia.

    Hehe, osuva, terävä huomio ja vertaus.

    Äänestä

Mitä tämä tällainen on, kun Suomen presidenttiehdokailla ei ole suomalaisia puolisoita? Eikö tämä kerro jo jotain miten suomalaisuutta arvostetaan Suomessa.
Pitäisi löytyä enemmän isänmaallisuutta.

Tämäkin on sitä kulttuurimarxilaisuutta, Haaviston osalta.
Toisella ehdokkaalla on puoliso kuten ennen määriteltiin, ja toisella on "puoliso".
Miten teidän ikäisenne sujuvasti lähtevät mukaan sairaan nykymaailman aatteisiin?
Minä olen 60+ vuotiasisiin kuuluva, mutta en yleensä sinne kirjoittele mitään. Nyt oli 70+ keskusteluryhmä tyrkyllä.

Äänestä
  • 23:44
    Oletko syntynyt vanhana? Keskiaikaisena?
    Jaana Pelkonen on ilmaissut kantansa hyvin.
    Tämähän alkaa kaikinmuodoin muistuttaa Junttilandiaa asenteissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    23:44
    Oletko syntynyt vanhana? Keskiaikaisena?
    Jaana Pelkonen on ilmaissut kantansa hyvin.
    Tämähän alkaa kaikinmuodoin muistuttaa Junttilandiaa asenteissa.

    Mitä uutta homoparien muhinoissa maailmaan syntyy ?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Mitä uutta homoparien muhinoissa maailmaan syntyy ?

    10:22
    Onko sinulla kokemusta? Minulla ei.
    Että tuommoinen ajatuksenjuoksu.

    Äänestä

-on kivaa kun presidentti on nuorempi kuin allekirjoittanut, tästä on hyvä jatkaa...
äijä-

1Äänestä
  • Joo
    ja hänen vaimonsa todella fiksu sympaattinen iloinen,
    tulipa mielyttävä vaikutelma hänen vaimonsa persoonallisuudesta,
    fiksu sivistyny hyvin eiintymiskelpoinen edustamaan Suomea Presidentin rinnalla maailmalla !

    Todellakin, tervetuloa Suomeen !

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Joo
    ja hänen vaimonsa todella fiksu sympaattinen iloinen,
    tulipa mielyttävä vaikutelma hänen vaimonsa persoonallisuudesta,
    fiksu sivistyny hyvin eiintymiskelpoinen edustamaan Suomea Presidentin rinnalla maailmalla !

    Todellakin, tervetuloa Suomeen !

    Joop, Ant-tooni olisi ollut liian arvaamaton, risteilylläkin pahoinpiteli naista, vaikka aina on opetettu että naista EI LYÖDÄ !

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Joop, Ant-tooni olisi ollut liian arvaamaton, risteilylläkin pahoinpiteli naista, vaikka aina on opetettu että naista EI LYÖDÄ !

    Ohoh.

    Äänestä

Hienoa että Suomeen saadaan edustava presidenttipari.

1Äänestä
  • Samaa mieltä. Hyvä näin.

    1Äänestä

Yllättävän tiukalle meni, kaikkien aikojen pienin ero äänissä toisen kierroksen jälkeen. Rehnin ja Halla-ahon äänestäjät tais äänestää tyhjää.

Äänestä

Enpä ajattele noin. Hän ei osaa edes sujuvaa suomen kieltä.

Äänestä
  • Eihän tätä kieltä osaa kaikki suomalaisetkaan!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Äänestäjät tekevät äänestyspäätöksensä nyt sen perusteella millainen on tulevan presidentin puoliso, ei itse presidentti.
Enemmistö äänestäjistä haluaa presidenttipariskunnan joka on tasavahva ja perinteisiä arvoja kunnioittava pari edustamaan Suomea maailmalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu