saagoista

Olen viime aikoina ollut kieroutuneen kiinnostunut Islannista ja haluan tietää kaiken kyseisestä maasta.Päädyinkin Islantia koskeville sivuille jossa oli huikeat kirjalistat Islantilaista kirjallisuutta.Islannissahan julkaistaan eniten kirjallisuutta kuin missään muussa pohjoismaassa jos verrataan väestöön.
Noh koska olen aikeissa joskus vuosien päästä muuttaa kyseiseen maahan päätin aloittaa alusta eli Saagoista.

Suomeksi saatavissahan on seuraavat saagat: Kuningassaagat/SnorriSturlusson, Veriveljien saaga, Viininmaan saaga, Lohilaaksolaisten saaga, Poltetun Njallin saaga ja Egillin, Kalju-Grimrinpojan saaga, Grettirin saaga ja Gísli Súrinpojan saaga.

Onko kukaan lukenut kyseisiä saagoja ja mitä pidit niistä?

Voisitko suositella minulle jotain muuta luettavaa joka liittyisi Islantiin.
kaikki ehdotukset otetaan vastaan=)
3285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Halldor Kiljan Laxnessin kirjat tietenkin, kuten "Islannin kello" ja "Salka Valka".

Itseeni teki vaikutuksen kyllä tuo Poltetun Njallin saaga arkaaisella tyylillään. Snorri on varhaisimmilta osiltaan valaiseva myös Suomen historiaa, mikä tuli itselleni yllätyksenä. Snorri tosin kertoo lähinnä norjalaisista.

Äänestä

Itse olen lukenut vain Eddaa, ja siitäkin vain noita jumalrunoja, sankarirunot kun eivät olleet alennuksessa yhtäaikaa jumalrunojen kanssa.

Edda on monessa mielessä mielenkiintoinen. Sen pantheon on jopa kiinnostavampi kuin kreikkalainen vastineensa ja suoraviivaisempi kerronta tekee siitä helpommin lähestyttävää kuin vaikkapa Metamorfooseista tai Iliaasta. Jumalperhe toilailee ehkä astetta huuruisemmissa tunnelmissa kuin olympolaiset, mikä ei anna edelleenkään kovin positiivista kuvaa jumalia (vielä)huonommista ihmisistä.

Teologiselta kannalta varsinkin Maailmanpuu - myytti Eddassa on yllättävän monimutkainen ja osoittaa paljon kehittyneempää ajattelua kuin mitä pikaisesti viikinkien ryöstä & tuhoa - kulttuuria vasten ajattelisi. En tosin sano etteikö viikinkien kulttuuri olisi pidemmän päälle ollut vähän muutakin..

Pikakurssin Eddaan saa Peter Madsenin todella hienon Valhalla - sarjiksen avulla. Jos ei huvita kuunnella koko Nibelung-oopperan 25 tuntia(tjsp), siitäkin on tarjolla hyvä sarjisversio DC:n julkaisemana ja siitä jos jostain saa irti vaikka mitä.

http://www.expresspublishing.com/ring/Images/RingCov.gif

Äänestä

likeltä keväällä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nupparilutea kirjoitti:

Olen viime aikoina ollut kieroutuneen kiinnostunut Islannista ja haluan tietää kaiken kyseisestä maasta.Päädyinkin Islantia koskeville sivuille jossa oli huikeat kirjalistat Islantilaista kirjallisuutta.Islannissahan julkaistaan eniten kirjallisuutta kuin missään muussa pohjoismaassa jos verrataan väestöön.
Noh koska olen aikeissa joskus vuosien päästä muuttaa kyseiseen maahan päätin aloittaa alusta eli Saagoista.

Suomeksi saatavissahan on seuraavat saagat: Kuningassaagat/SnorriSturlusson, Veriveljien saaga, Viininmaan saaga, Lohilaaksolaisten saaga, Poltetun Njallin saaga ja Egillin, Kalju-Grimrinpojan saaga, Grettirin saaga ja Gísli Súrinpojan saaga.

Onko kukaan lukenut kyseisiä saagoja ja mitä pidit niistä?

Voisitko suositella minulle jotain muuta luettavaa joka liittyisi Islantiin.
kaikki ehdotukset otetaan vastaan=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu