Onko kellään kokemuksia PU-VAP OY ( Putaan vienti- Ja asennuspalvelu Oy) toiminnasta. Laskujen maksaminen tuntuu olevan nykyään vaikeaa kun ei saa rahojaan. Onko menossa nurin ja kannattaako edes laittaa perintään.
PU-VAP OY kokemuksia laskujen maksamisesta
69
3369
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä perintä jos ei nyt taloudellisesti kannata niin tuo ainakin julkisuutta jos ei maksa perintää. Tietty saatavan pitää olla riidaton.
Trattalistat on öljy-yhtiöissä tärkeää tiedon välitystä.
Työlästä sitten tankata aakkosbaarin käteisautomaatista.
Jos rahat on loppu niin et sinä eikä kukaan muukaan saa omiaan. Välissä ovat verottaja ja vakuutusyhtiöt. - Anonyymi
Uskoisin, että nyt kaikki onnistuu kun kerroit siitä tällä.
- Anonyymi
Tarkoitatko että kirjoitukseni oli samalla uhkaus ja varoitus. Olen muutamassa huonosti maksaneessa välitysfirmassa ajanut. Pari viikkoa eräpäivästä ja lasku maksamatta. Marssin toimistolle. Jos ei päästetä sisään niin karhukirje luukkuun kirjattuna. Kaksi viikkoa ja jos ei rahaa näy niin sitten perintätoimistoon yhteys. Siitä lähtee asiat rullaamaan. Omaksi osuudekseni jää seurata tilanteen kehittymistä.
Kolme toimeksiantajaa konkkaan tällä konstilla. Ja samalla nimet varoitukseksi muille.
Kaupustelurekisteri on julkista tietoa. - Anonyymi
Avasin verokannan niin osamaksulla verot eli alveilla eletään.
- Anonyymi
No joustoa on sitten muilla velkojilla ja työntekijöillä. Jos eivät ole vuokralla. Siinä viitekehys kun myöntää ostovelkaa. Dieselkorttien litrarajoituksista/päivä en sitten enempää mainitsekaan.
- Anonyymi
Eipä taida kyseisellä yhtiöllä olla mitään perinnässä eikä ole nurinkaan menossa. Ei vaikka on kokenut satojentuhansien eurojen vahingot toisten yritysmaailmassa pyörivien/pyörineiden toiminnan vuoksi. Laaja rikostutkinta meneillään. Tämä aloittajan mollaama yritys yhtenä asianomistajista.
- Anonyymi
Puvapin kannattaa lopettaa se I-Logisticsin rikostutkinta ja alkaa tehdä töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puvapin kannattaa lopettaa se I-Logisticsin rikostutkinta ja alkaa tehdä töitä.
Eikös ne aja nykyisin Dachserit ja Fennoroadit Savo-Karjalaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puvapin kannattaa lopettaa se I-Logisticsin rikostutkinta ja alkaa tehdä töitä.
Eiköhän se ole ollut poliisi, joka on tutkinnan tehnyt.
- Anonyymi
Rahankierto on ollut yleismaailmallisen tilanteen vuoksi jo pidempään huonoa, ja tällaisia aloituksia tekevän ja lukevan kannattaa yrittää ymmärtää sellainen tosiasia, että jonkun yrityksen ajoittaiset maksuvaikeudet eivät välttämättä kerro sen kyseisen yrityksen toimintatavoista ja liiketoiminnan kannattavuudesta.
Kannattaisi miettiä hetkinen ennen kuin vetää mitään yritystä 'otsikoihin' tuollaisessa mielessä kuin aloittaja on nyt tehnyt. - Anonyymi
On tämän suoritealan yleinen tapa tällä foorumilla.
En tunne nyansseja, mutta kai sen aloituksen pois saa. Tai vaikka koko ketjun. - Anonyymi
Niitä, jotka alalla pitkään ovat oikeasti olleet, on vaikea erehdyttää kauan systemaattisesti. Olemme huomanneet aikoja sitten, että parasta raahata perille vain vakioasiakkaiden paketit. Verkostoituminen alan sisällä on yhtä kuin antaisit euroja suoraan hevosen suuhun.
- Anonyymi
Joko Puuvappi on alkanut maksaa kuskeilla ylityöt vai hakeeko kuskit liiton kautta?
- Anonyymi
Ahdistaako muiden asiat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahdistaako muiden asiat
En ainakaan itse saanut kuskina ylityökorvauksia..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ainakaan itse saanut kuskina ylityökorvauksia..
Ja jatkoit työntekoa silti vai
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jatkoit työntekoa silti vai
En kovin pitkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ainakaan itse saanut kuskina ylityökorvauksia..
Kun et tehnyt ylitöitäkään ,😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun et tehnyt ylitöitäkään ,😂
Ihan riittävästi. Kun joku sairasti niin sai mennä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan riittävästi. Kun joku sairasti niin sai mennä.
Pääsääntöisesti työntekijän vapaaehtoisesti omasta aloitteesta tekemä sovitun tai säännöllisen työajan ylittävä työ ei voi tulla ylityönä korvattavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääsääntöisesti työntekijän vapaaehtoisesti omasta aloitteesta tekemä sovitun tai säännöllisen työajan ylittävä työ ei voi tulla ylityönä korvattavaksi.
Onneksi tulee kun AKT:n jäsenenä otan liittoon yhteyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi tulee kun AKT:n jäsenenä otan liittoon yhteyttä.
Teettääkö työnantaja ylitöitä silloin kun kuljettaja esimerkiksi pyytää saada ajaa enemmän, jotta saa maksettua ulosottovelkansa nopeammin....
- Anonyymi
Kuulemma osa kuskeista on ilmoittamassa Aviin talon toiminnasta ja sehän on sitä myötä lappu luukulle.
- Anonyymi
Olemattomasta voi ilmoitella ihan rauhassa 😂
- Anonyymi
On ihan ymmärrettävää, että sinua syö se, että et saanut parjaamaasi yritystä kaatumaan mukanasi ja ettet saanut siltä lopulta vietyä satojatuhansia euroja kuten sait eräiltä muilta, mutta luuletko, että perättömän tiedon levittäminen parantaa jotenkin omaa asemaasi? Nuole haavasi ja ala tekemään jotakin järkevää.

Onko kivaa?

Ihan kuskina kommentoinut, ylityökorvauksia haetaan josta ilmoitettu Aviin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olemattomasta voi ilmoitella ihan rauhassa 😂
Onko kaikille maksettu ylityöt kuten meilläpäin esim. Ilmari Lehtonen nykyään maksaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan kuskina kommentoinut, ylityökorvauksia haetaan josta ilmoitettu Aviin.
Keksihän uusi juttu. Ei mene läpi tuo höpötyksesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keksihän uusi juttu. Ei mene läpi tuo höpötyksesi.
Onneksi Aviin on ilmoitettu asiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi Aviin on ilmoitettu asiasta.
Ja AVI kertoo sinulle, että työntekijän omasta aloitteestaan vapaaehtoisesti tekemä sovitun tai säännöllisen työajan ylittävä työ ei pääsääntöisesti voi tulla ylityönä korvattavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi Aviin on ilmoitettu asiasta.
Sellainen jolla on oikeasti tuollainen asia, hoitaa sen ihan muualla kuin Suomi24-keskusteluissa. Ensin laskujen maksu, sitten ylityökorvaukset. Mitäpä jos hoitaisit omat asiasi kuntoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja AVI kertoo sinulle, että työntekijän omasta aloitteestaan vapaaehtoisesti tekemä sovitun tai säännöllisen työajan ylittävä työ ei pääsääntöisesti voi tulla ylityönä korvattavaksi.
Kyllä se vaan tulee kun asiasta liittoon ilmoitetaan liittoon kuuluvan työntekijän toimesta. Onneksi "sisäinen palkkalistoilla oleva nimetön luottamusmies" on kannustanut kasvotusten viime kuukaudet kuljettajia liittymään AKT:n riveihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se vaan tulee kun asiasta liittoon ilmoitetaan liittoon kuuluvan työntekijän toimesta. Onneksi "sisäinen palkkalistoilla oleva nimetön luottamusmies" on kannustanut kasvotusten viime kuukaudet kuljettajia liittymään AKT:n riveihin.
Jos jollakin on tuollainen asia, se selvitetään ihan muualla kuin Suomi24-keskusteluissa. Kannattaa aloittaa kertomalla asiastaan työnantajalle tai tokihan sitä voi suoraan liittoonkin valittaa...
- Anonyymi
Kassa tyhjä.
Avasin yrityksen tietokannan ja niin on pitänyt laittaa verot ja eläkevakuutukset maksujärjestelyyn.
Huonompi homma jos rahaa ei ole maksaa niitä ajallaan, mistä sitä ensi viikolla olis enemmän jos ei autojen taksat nouse yön aikaan- Anonyymi
Nyt kannattaa olla kirjoittelematta sellaisesta mistä ei mitään tiedä. NeljättäSATAAtuhatta euroa on tällä yrityksellä saada muilta (nyt ei puhuta konkurssiin menneiden yritysten maksamatta jättämistä euroista - ne on tuon päälle vielä erikseen). Niitä asioita ei täällä käsitellä, joten lopetatko nyt ystävällisesti tämän jauhamisesi.

Katsos, kun yrityshän voi kokea vahinkoa jos luotetaan vääriin ihmisiin. Kuljetusalalla on nopeasti satojakin tuhansia euroja toisten takana. Onneksi usein näitä saadaan perittyä, vaikka prosessit vievät aikaa. Tämä täällä parjaamasi yrityshän sai kaivettua asianajajan avustamana eräältä kieroilijalta lähes 200.000 euroa ennen kuin hän laittoi yrityksensä saattohoitoon... Eräille muille kyseisen kieroilijan huijaamille kävi huonommin, kun uskoivat vempulan tarinoita liian kauan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kannattaa olla kirjoittelematta sellaisesta mistä ei mitään tiedä. NeljättäSATAAtuhatta euroa on tällä yrityksellä saada muilta (nyt ei puhuta konkurssiin menneiden yritysten maksamatta jättämistä euroista - ne on tuon päälle vielä erikseen). Niitä asioita ei täällä käsitellä, joten lopetatko nyt ystävällisesti tämän jauhamisesi.
Kannattaisiko olla OAK:n tasoinen toimija eikä heikompi, niin rahatkin kotiutuisi eräpäivänä.

Siin ei paljon ajatella jos ajetaan tuollaisia piikkejä.
Jos ajetaan jotain 1000€ kuormia ja rahdinmaksajalla ei ole vara maksaa laskuaan, miten sillä olisi seuraavan kuorman jälkeen tai sitä seuraavan.
Tyhmää tehdä itselle kuluja ajamisesta sen takia ettei saa korvausta niistä.
Yksi kuljetusalan perussäännöistä olla ajamatta velaksi.
Ja ajakoon joku muu ne keikat jos niistä ei ole saanut mitään.
Pitempään riittää rahat kun ei aja siinä kohtaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siin ei paljon ajatella jos ajetaan tuollaisia piikkejä.
Jos ajetaan jotain 1000€ kuormia ja rahdinmaksajalla ei ole vara maksaa laskuaan, miten sillä olisi seuraavan kuorman jälkeen tai sitä seuraavan.
Tyhmää tehdä itselle kuluja ajamisesta sen takia ettei saa korvausta niistä.
Yksi kuljetusalan perussäännöistä olla ajamatta velaksi.
Ja ajakoon joku muu ne keikat jos niistä ei ole saanut mitään.
Pitempään riittää rahat kun ei aja siinä kohtaa.Konstit oli monet tällä kyseisellä ajattajalla, eikä koskaan ollut kyse rahanpuutteesta... Samantyyppiset tarinat sai kuulla moni - se selvinnyt jälkikäteen.
Ihan hyvä neuvo olla ajamatta velaksi ja tuohon voisi lisätä myöskin sen, että ei kannata olla liian myötätuntoinen, kun yhteistyökumppani kertoo 'suurista vaikeuksistaan' (ei raha- vaan tragedioista perheessään jne.), vaan peli kannattaa viheltää raa'asti poikki ja sanoa, että valitettavasti ei pystytä sinua auttamaan, yritä pärjäillä... Ei ehkä oikeasti ihan noin helppoa sellaiselle, joka tottunut huolehtimaan myös muista, mutta eiköhän tämä tapaus opettanut vastaisen varalle... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaisiko olla OAK:n tasoinen toimija eikä heikompi, niin rahatkin kotiutuisi eräpäivänä.
Joo, varmasti kannattaisi... Ja suurin osa kuljetusliikkeistähän on, eikö...
- Anonyymi
Seuraavaksi voidaankin kai keskustella yrityksestä, jonka omistaja esimerkiksi ei koskaan päässyt tietokoneelle tekemään maksuja tälle otsikossa mainitulle yritykselle ja monelle muullekaan, koska puoli sukua oli niiiiin vakavasti sairaana tai jopa henkensä menettäneinä, taikka koska "akka" oli niiiiin sairas vaikka oikeasti piti päivittäin vastaanottoaan... Uhkaili jopa im:lla....
- Anonyymi
Aikansa kun kaivetaan, on aika kertoa koko totuus...
- Anonyymi
Huhut markkinoilla kertoo että palkanmaksu ei ole TES niin asiakkaat etsii jo uusia tekijöitä nykyisille Puvapin ajoille.
Ainakin OAK, Laaksonen ja UKK mainittu.- Anonyymi
Huhuja kannattaakin levitellä...
- Anonyymi
Kyllä se on katkeraa, kun kaikki ei menneetkään nurin samassa syssyssä kuin oma yritys... Helpottaako sonnan suoltaminen keskustelupalstalle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se on katkeraa, kun kaikki ei menneetkään nurin samassa syssyssä kuin oma yritys... Helpottaako sonnan suoltaminen keskustelupalstalle?
Ei ole ollut yritystä koskaan mutta ratin takaa asioita ihmettelen.
- Anonyymi
Oliko kuulemma Fennoroad mennyt just sen takia OAK:lle kun Puvapin palkanmaksussa oli hämärää ja siinä meni Puuvapin rahallisesti paras asiakas?
- Anonyymi
Soita Fennoroadille ja kysy niiltä , niin saat varman vastauksen
- Anonyymi
Niinkö, ihanko "kuulemma" on noin tapahtunut :D Kannattaako levitellä täällä kuulopuheita, kun kirjoittajat saadaan kyllä selville...
- Anonyymi
Otsikossa mainitulla yrityksellähän on ulkopuolinen palkanlaskija. Aikamoisia syytöksiä, koska kohdistuvat nyt myös häneen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö, ihanko "kuulemma" on noin tapahtunut :D Kannattaako levitellä täällä kuulopuheita, kun kirjoittajat saadaan kyllä selville...
Kannattaa katsoa Fenno Roadin tiedote. Ei kai se vanha ole?
Oli aika selkeä viesti Puvapin laadusta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otsikossa mainitulla yrityksellähän on ulkopuolinen palkanlaskija. Aikamoisia syytöksiä, koska kohdistuvat nyt myös häneen.
Eihän kukaan syytä ketään mistään. AVI tutkii onko asiat kunnossa. Se on hyvä että näille nykyisille kilpailijoille tulee selväksi onko kaikilla samat säännöt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän kukaan syytä ketään mistään. AVI tutkii onko asiat kunnossa. Se on hyvä että näille nykyisille kilpailijoille tulee selväksi onko kaikilla samat säännöt.
Nimenomaan.
Kun käydään läpi OAK:n, UKK:n, Puvapin ja muiden palkanmaksu todellisten työsuoritteiden mukaan ja ajellaanko autoja vastaan niin sieltähän se selviää, kuka aidosti maksaa ylityöt ja on siten rehellinen kansalainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa katsoa Fenno Roadin tiedote. Ei kai se vanha ole?
Oli aika selkeä viesti Puvapin laadusta?Joku huhu kertoi että Puvap vaihtunut Vuosaaressa kaikilla UKK:n väreihin kun ei kuittaukset kiinnostaneet Puuvapin johtoa vaan ainoastaan ralliautoilu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku huhu kertoi että Puvap vaihtunut Vuosaaressa kaikilla UKK:n väreihin kun ei kuittaukset kiinnostaneet Puuvapin johtoa vaan ainoastaan ralliautoilu
Klo kaheksantoista arki-iltaisin voit mennä kurkistamaan Seilorinkadulle kuulemiesi huhujen todenperäisyyden.
Samalla selviää palkanmaksun yleisin valuutta. Onko se rupla, kruunu vai peräti dollari! Euro se ei ole.
Tämä kaikki yhden pysäyksen taktiikalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän kukaan syytä ketään mistään. AVI tutkii onko asiat kunnossa. Se on hyvä että näille nykyisille kilpailijoille tulee selväksi onko kaikilla samat säännöt.
Se on vain ja ainoastaan hienoa, jos AVI tutkii. Niin sen pitääkin mennä. Pitkään vaan on Pu-Vapilla saatu jo odottaa sitä 'lupaamaasi' AVI:n yhteydenottoa, joka tietysti tulisi, jos joku olisi pielessä tai sellaista edes epäiltäisiin.
Mukavaa pääsiäistä kirjoittelijalle! Tiedustellaanpa pyhien jälkeen, millainen ilmoitus AVI:lle on tehty vai onko tehty minkäänlaista.
- Anonyymi
PU-VAP ❤️❤️❤️
- Anonyymi
Otsikossa mainitusta yrityksestä kirjoittavan viesteissä kannattaa huomata se, että aina on kyse huhusta tai sitten hän laittaa kysymysmerkin esittämiensä väitteiden perään. Tällä kirjoittelija mitä ilmeisimmin petaa sitä, että kun poliisi toteaa kyseessä olevasta yrityksestä esitetyt väitteet perättömiksi, voi hän vedota siihen, että eihän hän varmana tietona mitään esittänytkään... Kirjoittelijan kannattaa lueskella tuomioita tapauksista, joissa on jaettu perätöntä tietoa yrityksestä ja tutkia onko noilla varmisteluilla (kysymysmerkeillä ja huhuiksi sanomisella) vapauttavaa vaikutusta.
- Anonyymi
Kirjoittajia on aika monia ja poliisia kiinnostaa etsiä esimerkiksi Thaimaassa nykyisin asuvia jonkun nettikirjoittelun perusteella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittajia on aika monia ja poliisia kiinnostaa etsiä esimerkiksi Thaimaassa nykyisin asuvia jonkun nettikirjoittelun perusteella?
Tuskinpa Thaimaassa olet. Löydyt kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittajia on aika monia ja poliisia kiinnostaa etsiä esimerkiksi Thaimaassa nykyisin asuvia jonkun nettikirjoittelun perusteella?
Harhasi siis jatkuu yhä. Nyt asut niissä siis Thaimaassa eikä poliisi tavoita sinua sieltä.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittajia on aika monia ja poliisia kiinnostaa etsiä esimerkiksi Thaimaassa nykyisin asuvia jonkun nettikirjoittelun perusteella?
Taitaa tulla kohta kuumat oltavat siellä "Thaimaassa"...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa tulla kohta kuumat oltavat siellä "Thaimaassa"...
Se on jännä miten paljon data kertoo kuka kirjoittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskinpa Thaimaassa olet. Löydyt kyllä.
Lieksasta Thaimaahanko...
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516483Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?384417HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972587- 1351888
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311533Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3891486- 141309
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101263Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76972- 115955