Sedät jaksaa heilua

Anonyymi-ap

Miksi enää ei tehdä kahvikuppeja
jotka eivät tärisisi kädessä?
Miksi enää ei ole portaita
jotka eivät hengästytä?

Miksi enää ei ole ranteita
jossa kelloa ei olisi?
Miksi enää ei tehdä ruokaa
joka ei lihottaisi?

Ennen oli ennen ja nyt on nyt
on tukka päästä lähtenyt
ennen oli ennen ja nyt on nyt.

Miksi enää ei tehdä polkupyöriä
joita olis kevyt polkea?
mihin kävelivät istuvat housut?
mihin vietiin Berliinin muuri?

Miksi kirjojen kirjaimet kutistuivat,
mihin menivät heinäsirkat?
mihin hävisivät himokkaat naiset,
mihin katoavat omaiset?

Ikä tuo tullessaan kaikenlaista. Joitakin noita voi viivästyttää, mutta ei kaikkea eikä loputtomiin. Lapinlahden linnut tuosta kertoi.

Junnu Vainio lähti vain 52 vuotiaana, mutta oli vanhemman oloinen nykymittapuussa. Sydänvika vai alkoholismi?
Irwin lähti vain 46 vuotiaana mutta oli vainaan näköinen jo kymmenen vuotta aiemmin.
Juice sinnitteli 56 vuotiaaksi, oli teholla monet kerrat kun sisuskalut petti.

Matti Pellonpää lähti vain 44 vuotiaana. Suuri persoona ja loistava näyttelijä.

Rauli Badding kuoli viinamyrkytykseen vain 40 vuotiaana.

Matti Nykänen selvisi 56 vuotiaaksi varmaankin urheilutaustansa ansiosta, mutta hänet vei hautaan viinan lisäksi suomalaisten miesten yleisin kuolinsyy, eli lääkäriin ei mennä.

Kikka, Armi Aavikko, Olavi Virta, Cisse Häkkinen, Leo Jokela, "Pätkä", he olivat kaikki päihdeongelmaisia ja kolme heistä lähti oman käden kautta.

Viina. Siinä on suomalaisten suurin viikatemies ja elämän pilaaja, mutta osataan sitä ulkomaillakin.
https://www.stara.fi/2019/04/03/moni-muusikko-menehtyy-liian-nuorena-tassa-34-liian-aikaisin-kuollutta/

Setämies

2

216

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Laitan paremmaksi että laiffillaa vituttaa
      Haloo
      Täältä puhutaan
      Kuuleeko kukaan
      Teen teille mielestäni erikoisen tarjouksen
      Annan teille kaiken minkä omistan
      Annan omakotitaloni, kesähuvilani, molemmat autoni, golf-osakkeeni
      Annan työpaikkani ja eläkesäästöni
      Jos annatte minulle takaisin nuoruuteni
      Roskikseen mä heitän taloushuolet
      UFF: iin viskaan puvuistani puolet
      Murskaksi minuuttiaikataulut
      Eläköön taas vapauslaulu
      Keski-ikä näyttää hyvältä, keski-ikä tuntuu tärkeältä,
      Mutta keski-ikä on todella syvältä
      If you're going to San Fransisco
      Silloin tahdoit rakastella minua
      Kuin kitaraani soitin sinua
      Nyt pakenet mun kuorsausta
      Turhaan hamuan sun takamusta
      Keski-ikä näyttää hyvältä, keski-ikä tuntuu tärkeältä,
      Mutta keski-ikä on todella syvältä
      If you're going to San Fransisco
      Annan teille Nokian osakkeeni
      Annan teille vaimoni ja lapseni
      Annan innovatiiviset työtoverini
      Jos armahdatte minut ja annatte minulle takaisin
      Villin nuoruuteni
      Ho Ho Ho Tši Minh Ho Ho Ho Tši Minh
      Markka lisää maidon hintaan
      Markka lisää maidon hintaan
      Kravatin mä tungen uuniin
      Takaisin taas palaan kommuuniin
      Pälvikaljun vaihdan rastaan
      Kukkaistytöt juoksee vastaan
      Keski-ikä näyttää hyvältä, keski-ikä tuntuu tärkeältä,
      Mutta keski-ikä on todella syvältä
      If you're going to San Fransisco
      Lupaan, että katoan jonnekin itäkeskuksen tienoille
      Enkä enää koskaan tule ihmisten ilmoille
      Ai niin, saisinko mukaani sen vanhan Landolan
      Sen jossa on peace-tarra
      Toisaalta, jos ajattelee niin onhan keski-iässä kyllä hyviäkin puolia
      On on, on on
      Muun muassa tuo, no omakotitalo
      No omakotitalo tietysti ja auto
      Ja siis omistusasunto nimenomaan
      Joo, ei vuokrakasarmissa enää viitti asua
      Ja aika kiva se on antaa kymppi tippiäki
      Nimenomaan joo, köyhille
      Ja kokoliha, kyllä kokolihaa on aina
      On, sisäfile on aina sisäfile
      Ja naiset arvostavat
      Kyllä kyllä valta tuo naisia se on ihan selvä asia
      Ja talvisaikaan on kivempi pitää kenkiä kuin kävellä paljain jaloin
      Nahkaturkki, se on kuulkaa aika kuuma kesällä
      Nuoret on helvetin tyhmiä
      Siis nykyään nuoret on aivan rupusakkia kerta kaikkiaan laiskoja
      Siellä istutaan dibudabudibudabu tietokoneen ääressä
      Menkää nuoret töihin saatana!
      Keski-ikä!
      Keski-ikä!
      Keski-ikä!
      Olen ahne, kuulun ahneeseen ikäluokkaan, se kuuluu mulle
      Se kuuluu nimenomaan
      Haistakaa paska!
      Keski-ikä voittaa rules
      Rahaa on
      Rahaa on
      Rahaa on
      Rahaa on
      Rahaa on
      Rahaa on
      Rahaa on
      Rahaa on




      Mistä saatais teille
      Msitä saatais teille

      • Anonyymi00007

        Ei tarvihe, kun on oma kulta


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      94
      877
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      150
      829
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      63
      698
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      673
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      644
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      542
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      486
    13. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      451
    16. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      441
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      432
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe