Pekka Haavisto haluaa rajoittaa vapaata tiedonvälitystä

Pekka "huonohäviäjä" Haavisto olisi halunnut estää YLEä kertomasta homoudestaan.
Vihreille vapaata tiedonvälitystä on vain heidän valitsemiensa asioiden kertominen.
Saat olla "vapaasti" samaa mieltä vihreän herrakansan kanssa.
7286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pitääköhän tuo väite paikkansa?
Jo vuosikymmenten aikana hän on tuonut esille homoutensa, eikä salailusta ole näkynyt merkkejä?
Tuskimpa se asia olisi jäänyt äänestäjiltä tietämättä, kun puolisokin oli mukana kamppanjassa.

Kohu nousi kun Yle heitti epäilyn hänen seksuaalisen suuntautumisensa vaikutuksesta äänestysvalintaan?
No, se heitto teki tehtävänsä kuten oli suunniteltukin, kohu vaikutti ratkaisevasti.

"Puolueettomana" mediana Ylen kannanotto oli vähintäänkin sopimaton, kun toisen ehdokkaan suuntautumisia ei tuotu esiin tasapuolisesti?

Yleläisten on turha selitellä ratkaisuaan jälkikäteen, he aliarvioivat kansalaisia.
Sensijaan asiasta päättäneiden olisi tehtävä johtopäätökset, heidän ammattitaitonsa ei riitä niin vaativaan tehtävään.

Äänestä

Minusta se, että Yle nosti niin suurella tohinalla Haaviston puolison sukupuolen oli kyllä ihan turha nosto. Koska Haavisto on tunnettu ehdokas, kaikki jo tietävät hänen sukupuolisen suuntautuneisuutensa. Kyllä minullekin tulee mieleen se, että homofoobiset toimittajat halusivat korostaa asiaa ja kehottaa Haaviston vastustajia aktivoitumaan äänestämään.

Se oli vähän samankaltanen asia kuin se, että oman kotikaupunkini sanomalehti varsinaisen äänestyspäivän aamuna ensin julkaisee etusivullaan Stubbin koko sivun mainoksen ja heti seuraavalla sivulla lehden pääkirjoituksessa kehoitettiin erityisesti Keskustan ja Perussuomalaisten kannattajia äänestämään - paljon sen läpinäkyvämmäksi ei Stubbin tukeminen voi tulla. Ymmärtäisin jos pääkirjoituksessa olisi yleisellä tasolla kehoitettu ihmisiä äänestämään, niin se olisi ihan OK. Mutta miksi hitossa oli erikseen mainittava että nimenomaan Keskustan ja Persujen äänestäjien kannattaa käydä äänestämässä? Aivan selvää tausta tukea Stubbille! Tuollaisesta tulee jotenkin paha mieli, ihan kuin peli ei olisikaan reilua, vaan vaikutusvaltaiset tahot käyttävät häikäilemättä vaikutusvaltaansa!

Äänestä

Aivan oikein että homous tuotiin esiin vaalitaistossa.
Se ratkaisi monen äänestäjän valinnan Stupin
puolesta

Äänestä

Mistähän tuo kiinnostuksesi Pekan rakkauselämän yksityiskohtiin voisi kertoa?

Äänestä

Ei tämä Ylen moka ollut kuin yhden toimittajan möläytys.

Äänestä

Siltä se ensin vaikuttikin, hänen esitystapansakin puoltaisi yhden "mulkeron" sooloilua.
Yle kuitenkin puolustautui yrittämällä selittää tapahtunutta tiedon välitykseksi?

Äänestä

Eikö tuo ole normaaliatoimintaa suvakeilta? Heille vapaa tiedonvälitys tarkoittaa heidän oman agendannan julistamista ja jos siihen ei suostu, toimittaja joutuu kuplan hylkäämäksi. Kun homous on "pinnalla", kuten viime vuosina on ollut. Eräät julkikset eivät olisi edes julkiksia, jos he eivät olei ratsastaneet lesboudella tai homoudella. Niitähän pitää saada joka ohjelmaa ja tv sarjaan, että muka tasa-arvo toteutuisi.

Mutta kun tämän erikoisedun tuoma etuus todetaankin olevan pelkkä kupla, niin homoudesta tuleekin rasite ja sen mainitseminen onkin hirveä vääryys.

Homo on homo, lesbo lesbo, be be ja hetero hetero, joista tietääkseni kukaa ei ole päässyt julkikseksi julistamalla " olen hetero ja ylpeä siitä".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pekka "huonohäviäjä" Haavisto olisi halunnut estää YLEä kertomasta homoudestaan.
Vihreille vapaata tiedonvälitystä on vain heidän valitsemiensa asioiden kertominen.
Saat olla "vapaasti" samaa mieltä vihreän herrakansan kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu