Pystyykö velkajärjestelyssä tapahtuneesta velkojien tahallisesta asian pitkittämisestä eli siitä että he hakemalla hakevat jotakin että saisivat järjestelyn kaatumaan jollakin keinoin, tekemään valitusta mihinkään? (järjestely kestäny jo yli 10 vuotta). Entäpä siitä että esim. velkajärjestelijä ei ole työtaakkansa takia hoitanut tehtäväänsä eikä ole ilmoittanut syytä ennen kuin on kysytty? Kenelle valitukset voisi osoittaa? Onko velkajärjestelyssä olevalla mitään oikeutta?
Valitus
velkasaneerausasioista
4496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
???
Eipä tuossa paljoa ole sanomista, useimmiten kun laki kaikin puolin on velkojien puolella eikä valituksella ainakaan mitään käytännön merkitystä ole pahemmin koskaan vaikka "läpi menisi". Todetaan vaan että jaahas tässä on nyt sitten homma mennyt vähän epämääräisesti mutta thats it.
Sanotaan nyt esimerkiksi että työni sivuaa aihetta aika läheisesti ja olen nähnyt yhden onnistuneen valituksen velkajärjestelystä joka johti konkreettisiin toimiin. Siinä nyt olivat nuo ns. vääryydet jo aika silmiinpistäviäkin. Tuo omasi menee siihen kategoriaan joka kuitataan vain ja vähän voidaan toki oikaista jos jotain selvää oikastavaa on.
Valitus kuitenkin kestää yleensä ikuisuuksia maailmalla, voit varautua 1-2 vuoteenkin. Ainahan sellaisen nyt voi laatia mutta kauheaa vaivaa ei välttämättä kannata nähdä. Se olisi melkein oikeusaputoimisto josta voisi KOKEILLA neuvoa kysyä tai juuri paikallinen velkaneuvoja. Tosin tietty hankalaa jos hän itse on tehnyt mahdollisia töppäilyjä, eli onko sitten kauhea innostunut auttamaan,,,
Velallinen on tosi heikoilla. Velkaneuvoja/velkajärjestekijä tuntuu olevan enemmän velkojien puolella varmaan ammattinsa puolesta. Monesti nämä alituisesti vaihtuvat velkäneuvojat ovat olleet täysin tietämättömiä tietyistä asioista ja meillekin erään kommentti oli, että tehkää valitus että hänen työnantajansa näkee kuinka hänellä on töitä. Hyvänen aika. Velkajärjestelyyn hakeutuminen sinällään on jo kamala asia. Sinut luokitellaan III asteen ihmiseksi jonka pankit leimaa sosiaalipummiks yms. Ei ole velkaneuvojallakaan helppoa. Kertokaapa kokemuksia muutki. Jotaki tälle asialle pitäs tehä. Laki sinänsä on hyvä mutta velallista pomputellaan ees takasin eikä kerrota asioita. Miksi niistä jutuista ei voi tehdä vaikka tiedotetta että velallinenki tietäs missä mennään?
Pakkohan sen ois ammattinsa puolesta auttaa. Mutta viivytellähän vois ja vedota töihin....
Kovaa työtä tekevät nämä velkaneuvojat. En haluais heidän osaansa. Nostan heille hattua.