Pää leviää

Menossa huoltajuusoikeudenkäynti.Lapsi asuu äidillä,lapsen isä minun kanssani.Isällä on jo kestämistä mutta nyt alkaa olla voimat minulla lopussa.Lapsen äiti kiusaa,uhkailee,pelottelee ,manipuloi lasta.Lasta lyödään,revitään tukasta,puristetaan kurkusta,jätetään yöksi yksin ym.
Sosiaaliviranomaiset eivät usko meitä kun kerromme nämä asiat,äitiä uskotaan vaikka hän on ollut kauan lastenhuollon asiakkaana lukuisien ongelmiensa vuoksi mm. päihdeongelma.
Nyt alkaa olla omassa olossa tekemistä,en voi ymmärtää että joku voi kohdella omaa lastaan noin julmasti,pelkään että lapsen psyyke ei kestä sitä rääkkiä,oma pää hajoaa kun ei saa enää öisin nukuttua kun pelkää ja suree lapsen puolesta.
Mitenkä ihmiset jaksavat näissä tilanteissa kun on niin voimaton ja turhautunut olo?Kun ei oma järki kykene tajuamaan että joku on niin julma ja itsekäs että on valmis uhraamaan oman lapsensa mielenterveyden,puhumattakaan fyysisistä vammoista.Miten sijaisvanhemmat jaksavat tehdä vaikeaa työtään?
Meillä on hirveä urakka aina joka toinen viikonloppu koittaa saada annettua lapselle syliä,hoivaa ja jotakin tekemistä että se pieni jaksaisi kestää sen ajan milloin ei saa tulla isän luokse.
Nyt on vielä edessä se että äiti on uhannut evätä tapaamiset oikeudenkäynnin ajaksi kokonaan,vetoaa sosiaalityöntekijöihin että me manipuloimme lasta eikä tätä voi näin ollen antaa meille.
Tiedän että lapsen psyyke ei kestä jos hän ei pääse isän ja minun luokse.
On niin pitkä taival edessä,mitä jos tuomarikin menee samaan lankaan kuin sosiaaliviranomaiset jotka uskovat joka sanan mitä äiti sanoo?
Asianajaja on sitä mieltä että isä voittaa huoltajuuden mutta jos niin ei käykkään.
Miksi meillä jotka hoidamme asiamme pitää olla näyttöä joka asiasta mutta sillä äidillä jolla on ongelmia ei tarvitse olla näyttöä mistään,hänen sanansa riittää ja hän syöttää meistä mitä uskomattomampia asioita sosiaaliviranomaisille?Häntä uskotaan,meitä ei.
272929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

periksi, takaisin vaan sinne sossuun vaikka joka päivä! Ja sanontakin on, että paha saa aina palkkansa. Luottakaa siihen että olette oikeassa, jos asia kerran näin on!
Nämä asiat vaan totta tosiaan tahtovat kestää kauan, ennen kuin mitään saadaan aikaiseksi.
Minulla itselläni on melkein vastaava tapaus poikani kohdalla mutta onneksi häntä ei kohdella muuten huonosti, eli elinolosuhteet ovat hyvin tapaamiset eivät vaan toimi ja sekin on lapsen henkistä pahoinpitelyä! Joten kyllä se oikeus joskus koittaa, se on itsestä kiinni kuinka terhakkaasti jaksaa asioita eteenpäin viedä.
Ensimmäiseksi pitää sitä lapsen tapaamissopimusta tarkastella ja lähteä siitä eteenpäin. Toiseksi minun mielestäni pitää tehdä lastensuojeluilmoitus sinne kotiin missä lapsi saa huonoa kohtelua.

Äänestä
  • sanoi sosiaalityöntekijä että 'suhtaudun tähän soittoon tietyllä varauksella koska asut lapsen isän kanssa'.Eli koska olen miehen kanssa yhdessä,se tekee minusta sitten ilmeisesti valehtelijan sossutädin mielestä.

    Äänestä

  • mutta siihen kirjoitti:

    sanoi sosiaalityöntekijä että 'suhtaudun tähän soittoon tietyllä varauksella koska asut lapsen isän kanssa'.Eli koska olen miehen kanssa yhdessä,se tekee minusta sitten ilmeisesti valehtelijan sossutädin mielestä.

    esimies, yleensä sosiaalijohtaja. Jollei vakavasti ota ja hoida työtänsä niin voi tehdä muistutuksen hänen esimiehelleen. Sosiaalityöntekijän on aina lastensuojeluilmoituksen tultua velvollisuus tehdä kotikäynti sinne minne ilmoitus on tehty!

    Äänestä

  • sosiaalityöntekijällä kirjoitti:

    esimies, yleensä sosiaalijohtaja. Jollei vakavasti ota ja hoida työtänsä niin voi tehdä muistutuksen hänen esimiehelleen. Sosiaalityöntekijän on aina lastensuojeluilmoituksen tultua velvollisuus tehdä kotikäynti sinne minne ilmoitus on tehty!

    Ei sosiaalityöntekijällä ole velvollisuutta tehdä kotikäyntiä, vaan selvittää ilmoitus. Ilmoituksen selvittämisestä taas ei ole yksityiskohtaista ohjetta, miten se tulisi tehdä.

    Äänestä

tämä huoltajaisuusoikeudenkäynti on? Haluaako lapsen isä siis muuttaa huoltosopimusta niin että tapaamiset teillä sujuisivat vai haluaako isä, että lapsi asuu teidän kanssanne?

Äänestä
  • Tapaamiset toimii nykyään vaikka äiti yrittää jatkuvasti vähentää niitä soittamalla lastenhuoltoon ja kertomalla että lapsi ei halua tulla tänne.
    Ilmeisesti vain se on pelastanut nämä tapaamiset että päiväkodista on kerrottu miten iloisesti lapsi lähtee isän mukaan ja miten paljon isää kaipaa.

    Äänestä

  • on kyse kirjoitti:

    Tapaamiset toimii nykyään vaikka äiti yrittää jatkuvasti vähentää niitä soittamalla lastenhuoltoon ja kertomalla että lapsi ei halua tulla tänne.
    Ilmeisesti vain se on pelastanut nämä tapaamiset että päiväkodista on kerrottu miten iloisesti lapsi lähtee isän mukaan ja miten paljon isää kaipaa.

    lapsi on, voisiko häneltä jo kysyä mielipidettä missä haluaa asua? Lapseltahan voidaan kysyä vaikka ei olisikaan vielä 12v. ja jos olette varmoja siitä että lapsen nykyisessä kodissa on huonoa kohtelua niin, niin kauan sossuun ilmoituksia että uskovat jos teillä on näyttöä ja lapsi voisi vaikka itse kertoa.

    Äänestä

  • ikäinen kirjoitti:

    Vain jos hän kertoo meistä negatiivisia asioita,ne uskotaan mutta jos kertoo meille äidistä että äiti lyö ja on mustelmia niin se on meidän kuvittelua.

    Äänestä

Varauksella suhtaudun sinuun. Millähän eväillä lasta huoltaisit, kun pääsikin tuntuu repeävän koko ajan. Haet nyt ihan muuta, et ole oikeasti huolissasi lapsesta. Ongelmasi on epävarmuus lapsen isän suhteen.
Nimittäin lapsen huolto ja hoito on isänsä ja äitinsä keskinäinen asia ja kolmannen, eli sinun korvapuusti.

Olet katsonut tämän palstan saadaksesi helposti haluamaasi "tukea". Lasta ei saisi käyttää välineenä aikuisten välillä.

Äänestä
  • ...mustemia niin valokuvaa mustelmat ja anna sossun työntekijälle, ja mahdollisesti videokuvatkaa lapsen puheet .....

    Äänestä

  • todella on.... kirjoitti:

    ...mustemia niin valokuvaa mustelmat ja anna sossun työntekijälle, ja mahdollisesti videokuvatkaa lapsen puheet .....

    on lääkäriltä.Tämän neuvoi meille lastenvalvoja.Oikeudessa ne tulevat esille.
    Lastenhuollon puolella vastaus oli se että ei voida todistaa kummassa paikassa mustelmat ovat tulleet.

    Äänestä

  • empatiakykyä sellaisellekkin lapselle jota ei ole itse synnyttänyt.
    Eikö sinua valvottaisi,pelottaisi ja surettaisi pienen lapsen puolesta kun tietäisit että häntä pidetään öisin yksin,revitään tukasta ja hakataan kepillä jalat mustelmille,lyödään poski mustaksi ja huuli halki?
    Huolella ei ole mitään tekemistä lapsen isän kanssa,hänestä ei tarvitse olla epävarma,vain surullinen kun näkee miten hän kärsii ja itkee joka kerran palauttaessaan lapsen äitinsä luokse.

    Äänestä

  • meillä riittää kirjoitti:

    empatiakykyä sellaisellekkin lapselle jota ei ole itse synnyttänyt.

    tuo sinun alkuperäinen kysymyksesi sitten olikaan?
    Vai odotteletteko nyt sitten vaan sitä päätöstä oikeudesta?
    Oletteko tehneet lastensuojeluilmoituksen kerran vai useasti?
    Miten onko se sosiaalitoimen puolesta sitten tehty vai ei?
    Jos ei, oletteko tehneet muistutuksen työntekijästä esimiehelle (sosiaaliasiamieheltä, netissäkin on) esim. valmiilla lomakkeella?

    Voipihan isä itkeä sitäkin, että on menettänyt rakkaan perheensä, eikä osaa nyt tehdä oikeita asioita palatakseen perheensä luo. On menty huoltajuuskiistoihin, sinä päällepäsmärinä.
    Huomaatko, että olet lapsen vammoista yhtälailla epäiltynä kuin syytät lapsen äitiä. Vammat on voinet tulla teillä.
    On sillä äidillä kestämistä!
    Kai tuo isä nyt sentään mies on eikä raukka, niin kuin sinä tuossa sanot.

    Äänestä

  • epäilijä kirjoitti:

    kirjoittaja tietää heidän tilanteensa, ei sitä tarvitse kenenkään vähätellä!

    Äänestä

  • mikä se kirjoitti:

    tuo sinun alkuperäinen kysymyksesi sitten olikaan?
    Vai odotteletteko nyt sitten vaan sitä päätöstä oikeudesta?
    Oletteko tehneet lastensuojeluilmoituksen kerran vai useasti?
    Miten onko se sosiaalitoimen puolesta sitten tehty vai ei?
    Jos ei, oletteko tehneet muistutuksen työntekijästä esimiehelle (sosiaaliasiamieheltä, netissäkin on) esim. valmiilla lomakkeella?

    kysymyksiini, niin ehkä voisimme keskustella lisää????

    Äänestä

  • vastata kirjoitti:

    kysymyksiini, niin ehkä voisimme keskustella lisää????

    oliko se vaan toteamus perheenne tilanteesta?

    Äänestä

  • itse kirjoitti:

    kirjoittaja tietää heidän tilanteensa, ei sitä tarvitse kenenkään vähätellä!

    painivat samankaltaisten asioiden kanssa kuin mekin.Meillä vain tilanne on se että lapsen oma isä on hakemassa lapsen huoltajuutta ja minä siinä tulen sitten sijaisäidin 'rooliin'.
    Ylipäätään halusin vinkkejä ja tietoa miten voi selvitä itse tilanteessa jossa on aivan voimaton,uskottavuus puuttuu ja on kova hätä lapsesta.
    Mutta unohtakaa koko juttu,anteeksi että vaivasin palstaa tyhmillä jutuillani.

    Äänestä

  • käyvät ihmiset jotka kirjoitti:

    ollut tyhmä, mutta jos olette jo kaikki keinot käyttäneet ja apua ei ole tullut eikä oikeus toteudu niin puhu terapeutille voimattomuudestasi. En ymmärrä, koska et voi asiallisiin kysymyksiin vastata ja et apua ainakaan täältä hae!

    Äänestä

  • käyvät ihmiset jotka kirjoitti:

    painivat samankaltaisten asioiden kanssa kuin mekin.Meillä vain tilanne on se että lapsen oma isä on hakemassa lapsen huoltajuutta ja minä siinä tulen sitten sijaisäidin 'rooliin'.
    Ylipäätään halusin vinkkejä ja tietoa miten voi selvitä itse tilanteessa jossa on aivan voimaton,uskottavuus puuttuu ja on kova hätä lapsesta.
    Mutta unohtakaa koko juttu,anteeksi että vaivasin palstaa tyhmillä jutuillani.

    kysymyksiin, jos haluat jatkaa keskustelua vielä?

    Äänestä

  • käyvät ihmiset jotka kirjoitti:

    painivat samankaltaisten asioiden kanssa kuin mekin.Meillä vain tilanne on se että lapsen oma isä on hakemassa lapsen huoltajuutta ja minä siinä tulen sitten sijaisäidin 'rooliin'.
    Ylipäätään halusin vinkkejä ja tietoa miten voi selvitä itse tilanteessa jossa on aivan voimaton,uskottavuus puuttuu ja on kova hätä lapsesta.
    Mutta unohtakaa koko juttu,anteeksi että vaivasin palstaa tyhmillä jutuillani.

    Ehkäpä uusperheet-puolelta löytyy apua sinulle ja kokemusta vastaavanlaisista tilanteista. Uusperhehän teidänkin perheenne on. Tällä palstalla ei synny asiallista keskustelua. Mielestäni asennoitumisesi on ihan normaali.

    Äänestä

yhteisiä lapsia?

Äänestä

palsta ei kosketa sijaisvanhemmuutta!

Äänestä
  • Mitä sitten jos ei sijaisvanhemmuutta?

    Äänestä

  • Hä? kirjoitti:

    Mitä sitten jos ei sijaisvanhemmuutta?

    On täällä ennenkin joku kivenkovaan väittänyt, ettei tämä ole sijaisvanhempien palsta... niin, ei ehkä enää.

    Äänestä

  • ei ehkä enää kirjoitti:

    On täällä ennenkin joku kivenkovaan väittänyt, ettei tämä ole sijaisvanhempien palsta... niin, ei ehkä enää.

    on sijaisvanhempien palsta, mutta kirjoittaja "pää leviää" on väärällä osastolla kirjoittaessaan ihan muusta kuin sijaisvanhemmuudesta. mutta onko sen sitten niin väliä, kirjoitetaan täällä muutenkin mistä milloinkin!

    Äänestä

  • tämä kirjoitti:

    Sama se mitä kirjoittaa, kunhan kirjoittaa! Vastuu on lukijalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mistä voimia kirjoitti:

Menossa huoltajuusoikeudenkäynti.Lapsi asuu äidillä,lapsen isä minun kanssani.Isällä on jo kestämistä mutta nyt alkaa olla voimat minulla lopussa.Lapsen äiti kiusaa,uhkailee,pelottelee ,manipuloi lasta.Lasta lyödään,revitään tukasta,puristetaan kurkusta,jätetään yöksi yksin ym.
Sosiaaliviranomaiset eivät usko meitä kun kerromme nämä asiat,äitiä uskotaan vaikka hän on ollut kauan lastenhuollon asiakkaana lukuisien ongelmiensa vuoksi mm. päihdeongelma.
Nyt alkaa olla omassa olossa tekemistä,en voi ymmärtää että joku voi kohdella omaa lastaan noin julmasti,pelkään että lapsen psyyke ei kestä sitä rääkkiä,oma pää hajoaa kun ei saa enää öisin nukuttua kun pelkää ja suree lapsen puolesta.
Mitenkä ihmiset jaksavat näissä tilanteissa kun on niin voimaton ja turhautunut olo?Kun ei oma järki kykene tajuamaan että joku on niin julma ja itsekäs että on valmis uhraamaan oman lapsensa mielenterveyden,puhumattakaan fyysisistä vammoista.Miten sijaisvanhemmat jaksavat tehdä vaikeaa työtään?
Meillä on hirveä urakka aina joka toinen viikonloppu koittaa saada annettua lapselle syliä,hoivaa ja jotakin tekemistä että se pieni jaksaisi kestää sen ajan milloin ei saa tulla isän luokse.
Nyt on vielä edessä se että äiti on uhannut evätä tapaamiset oikeudenkäynnin ajaksi kokonaan,vetoaa sosiaalityöntekijöihin että me manipuloimme lasta eikä tätä voi näin ollen antaa meille.
Tiedän että lapsen psyyke ei kestä jos hän ei pääse isän ja minun luokse.
On niin pitkä taival edessä,mitä jos tuomarikin menee samaan lankaan kuin sosiaaliviranomaiset jotka uskovat joka sanan mitä äiti sanoo?
Asianajaja on sitä mieltä että isä voittaa huoltajuuden mutta jos niin ei käykkään.
Miksi meillä jotka hoidamme asiamme pitää olla näyttöä joka asiasta mutta sillä äidillä jolla on ongelmia ei tarvitse olla näyttöä mistään,hänen sanansa riittää ja hän syöttää meistä mitä uskomattomampia asioita sosiaaliviranomaisille?Häntä uskotaan,meitä ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu