Estarit kertovat totuuden, Kyllä kansa tietää. Kaikki eivät ole sosialidemokraattisten valheiden manipuloitavissa.
Poliittisia lakkoja esiintyy, kun SDP on hävinnyt vaalit ja joutunut oppositioon. Ei muulloin.
"Lakko-agitaattorit Tytti Tuppurainen ja Antti Lindtman yllyttävät työläisiä lakkoilemaan ja itse istuvat täydellä palkalla, täysin vastuutonta, miten käy BKT:n." UKK"
"Eivätkö lakkolaiset ymmärrä, että he joutuvat itse maksamaan koko aiheuttamansa miljardin taloudellisen menetyksen. Lopulta aina kuluttaja maksaa kaiken. Tai itselleen kissa kiusaa tekee kun kuppinsa kaataa."
"Demokraattisesti valittu hallitus on vaalituloksen perusteella velvollinen tekemään kaikkensa, jotta Suomen talous kääntyisi kasvuun. Kuitenkin työmarkkinajärjestöt lakoillaan ja lakkouhkauksin pyrkivät sivuttamaan valtiovallan. Tulopolitiikan nimissä talouselämä uhataan tehdä toimintakyvyttömäksi, työ tulee niin kalliiksi palkankorotuksin ja muilla etuuksilla, ettei työtä voida enää järjestää kaikille."
"Kuinkahan monta työpaikkaa ja yritystä tämä ay-liike masinoinnillaan saa aikaiseksi sen jälkeen, kun yritykset tehneet konkursseja. Ja menetetetyillä tuloillako palkataan uusia työntekijöitä. Jotkut puhuvat, että hallitus kyykyttää. Kyllä tässä ay-liike pyrkii kyykyttämään hallitusta aiheuttaen paljon vahinkoa. Eläkeläisen mietteitä."
Ay-liike aloitti lakot. Ay-liikkeen pitää lakot lopettaa.
Lailliselle hallitukselle pitää antaa työrauha ja tuki sen vaikeassa työssään.
Kansan valitsemaa eduskuntaa ei pidä kiristää ja uhkailla. Se ei ole demokratiaa. Siihen ei ole oikeutusta.
Politiikka ei kuulu työpaikoille, eikä työaikaan. Poliittiset lakot eivät ole lakkoja ollenkaan. Ne ovat ay-liikkeen harvojen masinoimaa vahingontekoa ja eduskunnan kiristämistä.
Etelä-Saimaan estareissa on totuus poliittisista lakoista ja niiden oikeutuksesta
27
258
Vastaukset
- Anonyymi
Erinomainen kirjoitus. On vielä järkevästikin ajattelevia ihmisiä, jotka uskaltavat tuoda mielipiteensä selkeästi perusteltuina.
Itse olen ihmetellyt kuinka lakkovahdeilla on valtaa käännyttää työhaluisia ihmisiä menemästä työpaikalleen tienaamaan itse elantonsa..
On vielä työkykyisiä henkilöitä. jotka haluavat ansaita työllään palkkansa, eivätkä halua elää muiden kustannuksella sosiaali tukien varassa.- Anonyymi
Työt eivät ole lakossa. Ammattiliiton aktiviteettiin ei saa pakottaa. Se on laki. Jos lakkovahdit eivät päästä ihmisiä töihin, niin se on viranomaisasia. Poliisit paikalle ja syyte perään. Näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työt eivät ole lakossa. Ammattiliiton aktiviteettiin ei saa pakottaa. Se on laki. Jos lakkovahdit eivät päästä ihmisiä töihin, niin se on viranomaisasia. Poliisit paikalle ja syyte perään. Näin on.
Ay maksujen verovähennys on lopetettava heti, ei yhteiskunnan tarvitse maksaa siitä että sitä yritetään horjuttaa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työt eivät ole lakossa. Ammattiliiton aktiviteettiin ei saa pakottaa. Se on laki. Jos lakkovahdit eivät päästä ihmisiä töihin, niin se on viranomaisasia. Poliisit paikalle ja syyte perään. Näin on.
Jos lakkovahdit estävät töihin menemisen, niin silloin täyttyy vapaudenriisto niminen rikos, joka oikeudettomasti riistää toiselta liikkumisvapauden kuten laki kertoo.
Siitä tuomitaan sakkoa - vankeutta 2 v.
Asiasta voi tehdä rikosilmoituksen, tai soittaa poliisi paikalle ja vaatia, että poliisi tekee siitä rikosilmoituksen virkansa puolesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ay maksujen verovähennys on lopetettava heti, ei yhteiskunnan tarvitse maksaa siitä että sitä yritetään horjuttaa ?
Lakkoilevat ammattiliitot eivät todellakaan ole yleishyödyllisiä. Sen takia osingot verolle.
Liiton jäsenmaksun verovähennystä ei voi perustella mitenkään. Se on epäoikeudenmukainen jäänne. Se ei ole tulonhankkimiskulu, millaisena sitä on aikanaan perusteltu. Sama palkka on liitossa tai ei, minkä takia jäsenmaksu on vapaaehtoinen ammattiliiton tukimaksu. YTK:n jäsenmaksu on eri asia. Pitää kuulua kassaan, että saa ansiosidonnaisen. Liittoon kuuluminen on vapaaehtoista.
- Anonyymi
Suomen hallituksella on mandaatti ja velvollisuus toteuttaa ohjelmaansa, jonka eduskunnan enemmistö on hyväksynyt. Olisi demokratian kannalta kohtalokasta ja vaarallista, jos hallitus taipuisi ulkoparlamentaarisen painostuksen alla.
Käy allekirjoittamassa kansalaisaloite, jos olet samaa mieltä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13148 - Anonyymi
Ehdotettujen muutosten suurin motiivi on hätistellä työtä vieroksuvat ideologisesti työttömät ja muut lusmuilijat töihin. En ymmärrä, miksi töissä käyvä ammattiliiton väki kusee omiin muroihinsa näitä yhteiskunnan elättejä puolustaessaan. Olisiko ammattiliittojen johto peloissaan omasta asemastaan?
Asiat on menneet jo vuosikausia päin p.tä. Koitetaan nyt tehdä jotain ja korjataan sitten jälkikäteen jos sekään ei auta. Vastustamalla kaikkea tehdään vain hallitusten vaihtuessa 360 asteen piruetteja ja jatketaan edelleen samalla todistetulla tuhon tiellä. - Anonyymi
"Jos lakkovahdit estävät töihin menemisen, niin silloin täyttyy vapaudenriisto niminen rikos, joka oikeudettomasti riistää toiselta liikkumisvapauden kuten laki kertoo.
Siitä tuomitaan sakkoa - vankeutta 2 v.
Asiasta voi tehdä rikosilmoituksen, tai soittaa poliisi paikalle ja vaatia, että poliisi tekee siitä rikosilmoituksen virkansa puolesta." - Anonyymi
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mielestä kiistan ratkaisu on nykyisen hallituksen vastuulla.
– Toisin kuin hallitusohjelmassa väitetään, missään muussa Pohjoismaassa ei ole tehty tällaisia heikennyksiä työntekijän oikeuksiin. Työntekijän turva tulee olemaan Pohjoismaiden heikoin. Hallitus on tietoisesti valinnut konfliktin tien.
https://yle.fi/a/74-20074893- Anonyymi
SAKn pitäisi mennä neuvottelemaan muiden kanssa.
Poliittinen lakko tarkoittaa, että jonkun ryhmän ihmiset äänestävät kaksi kertaa.
Ensin vaaleissa, jos tulos ei ole hyvä, niin sitten poliittinen lakko. Näin kaksi kertaa äänestämällä saadaan haluttu tulos.
Näin tekee Ay ja vasemmisto.
- Anonyymi
Tutkimus paljastaa: Selvä enemmistö suomalaisista hyväksyy tammi-helmikuun lakot
SAK:n tilaaman tutkimuksen mukaan kansan enemmistö myös vastustaa hallituksen toimia työmarkkinoiden uudistamiseksi.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010230728.html- Anonyymi
Tutkimustuloksen saa sellaisena kun haluaa. Tuo oli sak:n versio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutkimustuloksen saa sellaisena kun haluaa. Tuo oli sak:n versio.
Paskapuistakin saa sellaisen version kuin haluaa T: PERSUT !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paskapuistakin saa sellaisen version kuin haluaa T: PERSUT !
Tarkoitit kai paskapuheista kun ei noilta persuilta muuta suusta ulos tule ?!
- Anonyymi
Pitävätkö opposition syytökset äänestäjien sumuttamisesta paikkansa?
HS kävi läpi, miten kokoomus ja Ps puhuivat työelämästä ennen vaaleja
Kokoomus ajoi monia työelämän muutoksia ja leikkauksia jo ennen vaaleja.
Perussuomalaiset taas vastusti joitain hallituksessa nyt ajamiaan esityksiä !
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010215673.html - Anonyymi
PERSUT = KUSETTAJIA , TAKINKÄÄNTÄJIÄ !
- Anonyymi
Kremlin roistoväkikin kalpenee persujen valehtelusta.
- Anonyymi
Jep jep ! Kyllä tiedäån etten ainakaan Persuja äänestä seuraavissa vaaleissa ja en ole ainut kuka niin tulee tekemään ton valehtelun ym. takia paskapuolue Persut !
- Anonyymi
Miksi töissä käyvät ammattiliiton jäsenet lakkoilevat ideologisesti työttömien puolesta? Ettekö ymmärrä, että ammattiliiton johtajat tarvitsevat laiskottelijoita.
- Anonyymi
Miksi lakkoilette ideologisesti työttömien puolesta?
- Anonyymi
Kreml, Ryssä ja ammattiliitto kusettaa. Ette kai te tosissaan usko ketään noista huijareista?
- Anonyymi
Niin tai näin, persu pettää varmasti. Toivottavasti persutyöläiset saa lähteä ensimmäisenä.
- Anonyymi
Miten voitais uskoa sua tossa asiassa, koska Natopalstallahan julistetaan kaikki nega uutiset Venäjästä totuudeksi?!
- Anonyymi
Mitä mieltä suomalaiset ovat poliittisista lakoista hallituksen työmarkkinauudistuksia vastaan? Yle kysyi
Kyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista hyväksyy ammattiyhdistysliikkeen lakot hallituksen työmarkkinauudistuksia vastaan. Vastaavasti 35 prosenttia vastaajista ei hyväksy poliittisia lakkoja. Kantaansa ei osannut sanoa 7 prosenttia.
Suomalaisista 63 prosenttia kertoi olevansa tyytymättömiä tai erittäin tyytymättömiä hallituksen toimintaan työmarkkinoiden uudistamisessa. Tyytyväisiä oli 31 prosenttia.
https://yle.fi/a/74-20075005 - Anonyymi
"Kyllä kansa tietää."
Miten ne voi tietää, jos ne tekee kuten muuuutkin, eli käyttäytyvät navetan lehmä taktiikalla? Ne ei edes tiedä elävänsä kivikautta, ja siksi eivät ymmärrä nousta rautakaudelle.
Verratkoon itseään tallieläimiin, sitten kivikauteen, ja sitten, jos uskaltavat, nousta rautakaudelle. - Anonyymi
Ylen teettämän selvityksen mukaan eniten työntekijät vastustavat ensimmäisen sairauspäivän omavastuuta. Sitä vastustaa 34% vastaajista. Muut uudistukset eivät ole niin ikäviä. Vähiten vastustetaan lakkosakkojen korottamista ja paikallista sopimista.
- Anonyymi
Kun saikun eka päivä tulee omavastuulle, niin ekhvan porukka tervehtyy ja työvoimapula helpottaa. Fiilinki töissä paranee, kun kuormitus vähenee ja lusmujen lomailu ei häiritse mieliä eikä kieliä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1404135
- 1241620
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.701416Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831402Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181274Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie481140Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791131- 301096
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601081- 611050