Meillä eron jälkeen isä vaan päätti, ettei tapaa lapsiaan . Hän alkoi kehitellä juttuja, että lastenvalvojat jotain lausuntoja tai päätöksiö antaneet, jotka muka estävät häntä ja sitten hön sanoi, että lähibanhemman velvollisuuksiin kuuluu hänen ja lasten suhteen ylläpito. No eipä ole pitkään aikaan hänestä kuulunut. LUojan kiitos. Ja onnellisestihan siinö lopulta kävi,sillä uusi puolisoni otti huoltajuuden eli isyyden ja lapset kiintyneet häneen, eivätkö kaipaa biol isäänsä, joka muuten jättänyt lasten hiolenpidon täysin muiden vastuulle. Hän ei suostu maksamaan elatusapua. Onneksi ei tarvitse olla hänen kanssa tekemisissä.
Näin meillä
131
1974
Vastaukset
- Anonyymi
Sellasia me miehet ollaan. Ei meitä paljon lapset kiinnosta. Niitä nyt tulee silloin tällöin mutta sitten vaihdetaan pesää ja aloitetaan taas puhtaalta pöydältä. Miehet on miehiä eikä muuksi muutu. Tottakai täytyy esittää että tykkää lapsista jne. Ei sitä pesää muuten irtoa
- Anonyymi
Jaa että olette. Kumma kun minun tuttava piireissä ei sellaisia miehiä ole. He vievät lapsiaan harrastuksiin ja katselevat heidän jalkapallo pelit ja jääkiekkopeli ovat tukemassa , silloin tulee lapsista vahvoja ihmisiä , ja ystävyys isään on aina se tärkein.
Toivottavasti sinä olet yksin, en usko että kukaan itseään kunnioittava nainen edes haluais sinun kanssasi olla.
On siinäkin kumma käsitys elämästä ja perheestä siis ei tykätä lapsistaan vaan teeskennellään tykkäävänsä että saa pesää. No näkee ettei sinulla ole edes koulutusta . Älä tee kakaroita kärsimään tänne maailmaan isästä joka on lapsellisempi kun 14 vuotias poika - Anonyymi
jep asiaa ja horot naukuu onnesta
- Anonyymi
En usko että kukaan isä ajattelee kuten sinä ajattelet. En tunne yhtäkään kelvotonta isää sillä he vievät lapsiaan harrastuksiin ja ottavat myös vanhempain lomaa , joten miltä kumman aikakaudelta sinäkin olet kun luulet että joku esittää aikuisena ihmisenä jotakin.
Kaikki isät joita minä tunnen ottavat saman vastuun omista lapsistaan kun heidän puolisonsakkin ottaa.
Tunnen ainoastaan yhden isän joka ei lapsestaan välittänyt , ja sekin avioliitto päättyi eroon.
- Anonyymi
Oli lasten isä millainen hyvänsä niin hän on heidän isänsä kuitenkin. Ja lasten kannattaa olisi kyllä hyvä asia että he näkisivät että isä ja äiti sulassa sovussa voivat keskustella toistensa kanssa.lapsille ei myöskään saa haukkua sitä vanhempaa joka ei ole paikalla , sillä kun tulevat aikuisiksi niin se biologia tulee olemaan silti tärkeä osa elämää. Vaikka nykyisten puolisosi otti ” isyyden” niin hän ei ole heidän oikea isänsä .
Tiedän mistä puhun, en saanut tavata isääni koskaan eron jälkeen , ja kaipasin salaa äidiltä häntä koko ajan , niin kaunan kun tiesin että hän eli. Aikuiset eivät tiedä minkä katårhun palveluksen tekevät omille lapsilleen omien ongelmiensa vuoksi . Eölä ilman sitä,oikeaa isää on kurjaa , vaikka en koskaan näyttänyt äidilleni miten kaipasin isääni. Ätoisilla on nämäkin asiat nykyisin , kypsät ihmiset erotessaan eivät alkaa olemasta vanhempia lapsilleen eivätkä hauku toisiaan heille, sillä onhan sitä sentään ollut onnellisiin asioita avioliitossa. Koska muksujakin on tehty. . Tuttava pariskunta oli todella fiksuja kun erosivat , pitivät yhteyttä ja lapset saivat olla milloin halusivat kummankin luona , ja eivät painaneet lapsilleen ikäviä valheellisia muistoja heidän mieliin siitä toisesta vanhemmasta Sopu sijaa antaa ja oma itsensä on ja joskus on otettava askel taaksepäin silloin kun on lapsesta kyse. Sitä ei minun vanhempani koskaan tehneet- Anonyymi
Ei ole sovittu älä valehtele Pete - vieraannuttaja äiti ei ole sopinut!!
- Anonyymi
Ei ole sovittu älä valehtele Pete - vieraannuttaja äiti ei ole sopinut mitään!
En ole sekoittanut - tiedän mitä oikeasti tapahtunut vireraannuttaja äidin ja Raision "lastensuojelun" toimesta. Itse sekoilet toisen asioissa oikeudetta! - Anonyymi
Ei ole asiaa- vaan virheellisen tiefon jatkuvaa julkista, oikeudet on tärkeää levitystä, massapostitusta!
- Anonyymi
Lissun exä.😂
- Anonyymi
Onneksi meillä ie koskaan olla päästetty sutturoita lasten lähelle eikä meille kotimme. Olisi kauheeta jos sutturat olisi tulleet meille haukkumaanmeitä, sotkemaan kotimme ja riehuneet. Miksi pitäisi miehen sutturat huolia kotiimme? Eihän he ole mitään meidän elämässä muuta kuin perheenrikkojia ja hulluja jotka rikkoivat lasten perheen, eihän kukaan semmoisten näätienkanssa halua olla tekemisissä.
Olemme erittäin onnekkaita kun mies ei koskaanpäästänyt sutturoita meille, eikä pakottanut meitäkään menemään niitä katsomaan. Lapset olisivat menneet pois tolaltaan emmekä varmasti enää tuntisi heitä jos vastaan tulisivat,niin olisivat sekkopää suttura heidätkin pilanneet että huh huh oikeesti olen onnellinen että mieskin tajusi että sutturat olisi olleet meille niin julmaa seruaa että piti tiukasti poissa meidän elämstä.
Nyt olemme erittäin onnellisia, ja meis senkun suree kun ei lapset halua häntä nähdä eikä mies ole nähnyt laste lapriaakaan, mutta mitäs hylkäsi ja viahtoi perheensä sutturoihin, ihan on oma vika, toki suttura pakotti miehen jättämään perheensä ja lapset.
Lapseni sanookin että olen maailman paras äiti kun suojelin heitä sutturoilta, nyt aikuiset lapset ovat kiitollisia että on yksi ihminen johon luottaa täysin, minä äitinä olen onnellinen.
Meille ei sutturat ole koskaan kuuluneet ja se siitä, ei kuulu meidän perheeseen hyi kauhee ajatuskin että moinen naikkonen tulisi meille ties mitä siitä olisi seurannut. - Anonyymi
Ei ole asiaa- vaan virheellisen tiefon jatkuvaa julkista, oikeudet on tärkeää levitystä, massapostitusta!Ei ole asiaa- vaan virheellisen tiefon jatkuvaa julkista, oikeudet on tärkeää levitystä, massapostitusta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

"Oikeudet on tärkeää levitystä"
--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi meillä ie koskaan olla päästetty sutturoita lasten lähelle eikä meille kotimme. Olisi kauheeta jos sutturat olisi tulleet meille haukkumaanmeitä, sotkemaan kotimme ja riehuneet. Miksi pitäisi miehen sutturat huolia kotiimme? Eihän he ole mitään meidän elämässä muuta kuin perheenrikkojia ja hulluja jotka rikkoivat lasten perheen, eihän kukaan semmoisten näätienkanssa halua olla tekemisissä.
Olemme erittäin onnekkaita kun mies ei koskaanpäästänyt sutturoita meille, eikä pakottanut meitäkään menemään niitä katsomaan. Lapset olisivat menneet pois tolaltaan emmekä varmasti enää tuntisi heitä jos vastaan tulisivat,niin olisivat sekkopää suttura heidätkin pilanneet että huh huh oikeesti olen onnellinen että mieskin tajusi että sutturat olisi olleet meille niin julmaa seruaa että piti tiukasti poissa meidän elämstä.
Nyt olemme erittäin onnellisia, ja meis senkun suree kun ei lapset halua häntä nähdä eikä mies ole nähnyt laste lapriaakaan, mutta mitäs hylkäsi ja viahtoi perheensä sutturoihin, ihan on oma vika, toki suttura pakotti miehen jättämään perheensä ja lapset.
Lapseni sanookin että olen maailman paras äiti kun suojelin heitä sutturoilta, nyt aikuiset lapset ovat kiitollisia että on yksi ihminen johon luottaa täysin, minä äitinä olen onnellinen.
Meille ei sutturat ole koskaan kuuluneet ja se siitä, ei kuulu meidän perheeseen hyi kauhee ajatuskin että moinen naikkonen tulisi meille ties mitä siitä olisi seurannut.Sääliksi käy tuollaista katkeruutta kantavaa ihmistä .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole sovittu älä valehtele Pete - vieraannuttaja äiti ei ole sopinut mitään!
En ole sekoittanut - tiedän mitä oikeasti tapahtunut vireraannuttaja äidin ja Raision "lastensuojelun" toimesta. Itse sekoilet toisen asioissa oikeudetta!Ei sosiaalipalvelun lastenvalvojat voi edes vieraannuttaa, koska he eivät ole asianosia pelkästään vanhempien vastuulle kuuluvissa asioissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole asiaa- vaan virheellisen tiefon jatkuvaa julkista, oikeudet on tärkeää levitystä, massapostitusta!Ei ole asiaa- vaan virheellisen tiefon jatkuvaa julkista, oikeudet on tärkeää levitystä, massapostitusta!
"tiefon"?
- Anonyymi
Ihana win win tilanne teillä ja upeaa kun uusi isä tuli elämääsi. Jotkut ihmiset vaan on sellaisia, ettei heitä.kiinnosta olla vanhempina.
- Anonyymi
Lasten elokuvamaailmassa tapahtuu, kun redditissä käydään keskustelua elokuvantekijä Teemu R n tekemistä lapsiin kohdistuvista seksuaalisista hyväksikäytöistä? Onko mies jollekin tuttu? JP ja murtovaras on guuglen mukaan yksi hänen elokuvistaan.
- Anonyymi
Isät tai äidit tykkäävät jälkeläisistään, tai eivät. Lapset tykkäävät vanhemmistaan, tai eivät.
Ihmiset ovat yksilöitä. - Anonyymi
Minkä takia te kaikki taukit siiderivalaat olette yksinhuoltajia?
- Anonyymi
Siksi, kun olutsika paskamaha kuoli viinaan .
- Anonyymi
Eimkaikki yksinhuoltajat ole mitään siiserivalaita vaan naisia jotka yksin huoltavat lapsensa . Äse on niinkin että jos nuori isä kuolee äkisti niin häntä ei saa hereillä enää koskaan , joten silloin on äidin otettava yksin vastuu lapsista nuorena leskenä ja kasvatettava heidät ilman isää .
Joten tuollaiset siiderivalas jutut on naisten alentamista , sellaisia ei sivistyneet ihmiset edes sanoisi koskaan
- Anonyymi
Tenttupäiviin kyllästyneitä😤
- Anonyymi
Kyllä juttu on että kaksi sosiaalityöntekijää on liikaa yhdessä. Tosi on. Hauskuuttavat vain toisiaan.
- Anonyymi
Miksi Petri kirjoitat- esiinnyt toisena henkilönä ja valehtelet ja väität, ettei Raision perhepalvelut- lsstensuojelu, lastenvalvojat vieraannuttaneet lapsia isästään valehdellessaan tuomioistuimessa perättömässä lausunnossaan 27.5.2008 lasten olosuhteet ja lasten omat lausumat asumisestaan molemmilla vanhemmilleen 50/50 molempien vanhempiensa huollossa
(ei Timo) ja lasten oikealla sukunimellä (ei Timo) ", jos heillä ei kuitenkaan ole valtaa siihen. Oletko vaan jotenkin tyhmä kun et ymmärrä, kuinka ristiin puhut toisen henkilön nimissä oikeudesta vai käytätkö tuota verukkeena, ettei tarvitse tavata omia "lapsiaan"? Ei niitä ole pakko tavata. Jos et halua, niin se on ihan laillista ja oma päätöksesi. Ei sellaisesta mitään rangaistusta anneta.- Anonyymi
Asiaa
- Anonyymi
Kuka on Petri??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on Petri??
S i nä
- Anonyymi
Tuomioistuin siis todennut, että lastenvalvojat antaneet perättömän lausunnon ja menetit mahdollisuuden tavata lapsiasi.
Mitä sieltä elämästäsi paljastui, ettet voinutkaan olla heidän lähellä? Toivottavasti asiaan ei liity mikään lapsiin kohdistuva väkivalta. - Anonyymi
Asianajaja sanoi, ettei sosiaalipalvelun lastenvalvojat voi edes vieraannuttaa, koska he eivät ole asianosia pelkästään vanhempien vastuulle kuuluvissa asioissa. Sitten yhtäkkiä hoksasinkin, että voisin itse ottaa yhteyttä lapsiini. He ovat jo aikuisia ja soitin pojalleni Elmerille, mutta hän ei vastannut. Kokeilen joskus toiste uudelleen....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on Petri??
Petri on Ka rin lemmikkiorava
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
S i nä
Onko petri ja Kari rakastavaisia? Mistä he tuntevat toisensa?

He käyvät samassa autokorjaamossa ja molemmilla kakarat lukiossa? Kari taitaa vaan olla oikea ihminen ja tuo Pete joku hönen mielikuvituskaverinsa? Karilla ei taidanolla kaikki muumit laaksossa?
- Anonyymi
Mutta totuus on sekin että moni äiti on vieraannuttanut lapset kokonaan omasta isästään . Lapsen mieli myrkytetään kun heidän isäänsä haukutaan alati , tiedän yhden tapauksen jossa mies oli hyvin alistettu kun nainen oli mustasukkainen , ja haukkui miestään koko ajan lasten kuullen, ja kun ero tuli niin sitten ei lapsilla ollut mitään mahdollisuutta tavata isäänsä . Tämä isä oli hyvin pidetty mies työpaikallaan ja lastensa kanssa hänellä oli hyvä suhde kunnes katkera äiti katkaisi välit kokonaan .
Myöhemmin tämä mies kuoli suruunsa.
Vanhus äiti aina vaan jaksaa itseään ylistää , ihmiset eivät edes halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan- Anonyymi
Tapaus Lissu.
- Anonyymi
Mun tytön isä ei ole kahteen vuoteen nähnyt tyttöä.
- Anonyymi
Minun tyttäreni isä ei ole myöskään nähnyt lastaan kahdeksaan vuoteen , syy asuu ulkomailla kaukana Thaimaassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun tyttäreni isä ei ole myöskään nähnyt lastaan kahdeksaan vuoteen , syy asuu ulkomailla kaukana Thaimaassa.
Onko lapsesi kaapattu thamaaseen?
- Anonyymi
Lämpimät terveiset täältä Pattayalta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lämpimät terveiset täältä Pattayalta!
Samoin Bangkokista .🌞🌴
- Anonyymi
Minun isäni ei nähnyt minua kun yhden kerran sen jälkeen kun erosi äidistäni ,olin kuusi vuotias
Ja tottakai kaipasin isääni joka oli minun sankarini . Mutta hän lähti tossusankariksi muualle .
Sen yhden kerran jälkeen emme tavanneet koskaan enää , ei ollut minun päätökseni vaan hänen ja hänen toisen vaimonsa . Kuoli aika nuorena , monta kertaa miettinyt että ajattelikona hän minua koskaan edes
- Anonyymi
Ei ollut teillä - identiteetti varkaus on rikos! Älä valehtele Pete!
- Anonyymi
Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele, hanki itse elämä
- Anonyymi
Kyllä ei ollut teillä, usko jo!! Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele, hanki itse elämä!
- Anonyymi
Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele, hanki itse elämä.. Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele, hanki itse elämä!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele, hanki itse elämä.. Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele, hanki itse elämä!!
En yhäkään ole Pete. Erehdyt henkilöstä eli kyllä oli meillä. Harmi, että joku varastanut identiteettisi. Ehkä voisit hankkia uuden identiteetin eli hanki elämä??? Voitko lopettaa häiriköinnin edes?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En yhäkään ole Pete. Erehdyt henkilöstä eli kyllä oli meillä. Harmi, että joku varastanut identiteettisi. Ehkä voisit hankkia uuden identiteetin eli hanki elämä??? Voitko lopettaa häiriköinnin edes?
Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele,
hanki itse elämä.. Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele, hanki itse elämä!!
itse tässä koko ajan häiriköit- Voitko lopettaa häiriköinnin edes? Näin teillä.. - Anonyymi

En erehdy henkilöstä "Pete"!
- Anonyymi
Trollit vaan paranee kevättä kohti 😂😂😂
- Anonyymi
Vaikk ne lapset jo aikuisia niin ne vieläkin inhoaa tuota ex-isää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele,
hanki itse elämä.. Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele, hanki itse elämä!!
itse tässä koko ajan häiriköit- Voitko lopettaa häiriköinnin edes? Näin teillä..yhäkään en ole Pete. Erehdyt henkilöstä eli kyllä oli meillä. Harmi, että joku varastanut identiteettisi. Ehkä voisit hankkia uuden identiteetin eli hanki elämä??? Voitko lopettaa häiriköinnin edes?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yhäkään en ole Pete. Erehdyt henkilöstä eli kyllä oli meillä. Harmi, että joku varastanut identiteettisi. Ehkä voisit hankkia uuden identiteetin eli hanki elämä??? Voitko lopettaa häiriköinnin edes?
Kyllä olet "Pete"!
Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele,
hanki itse elämä.. Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele, hanki itse elämä!!
itse tässä koko ajan häiriköit- Voitko lopettaa häiriköinnin edes? Näin teillä.. - Anonyymi
Tai olisiko sama tyyppi? Joku jing jang dualismi?? Taita kaveri olla ns. hullu
- Anonyymi
Kyllä olet "Pete"!
Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele,
hanki itse elämä.. Olet "Pete" nettivainoaja - älä valehtele, hanki itse elämä!!
itse tässä koko ajan häiriköit- Voitko lopettaa häiriköinnin edes? Näin teillä..Kyllä olet "Pete"!

itse tässä koko ajan häiriköit- Voitko lopettaa häiriköinnin edes? Näin teillä..Mikä lääkitys sinulla on päällä ja kenelle Petelle puhut??
- Anonyymi
141 viesiätiä o poistettu? Aika iso prosentuaalinen osa pkänsän viesteistä poistetaan, mutta nyt puhutaan jo ennätyslukemista
- Anonyymi
141 viesiätiä o poistettu? Aika iso prosentuaalinen osa Skänsän viesteistä poistetaan, mutta nyt puhutaan jo ennätyslukemista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
141 viesiätiä o poistettu? Aika iso prosentuaalinen osa Skänsän viesteistä poistetaan, mutta nyt puhutaan jo ennätyslukemista
141 viesiätiä o poistettu? Aika iso prosentuaalinen osa pkänsän viesteistä poistetaan, mutta nyt puhutaan jo ennätyslukemista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
141 viesiätiä o poistettu? Aika iso prosentuaalinen osa pkänsän viesteistä poistetaan, mutta nyt puhutaan jo ennätyslukemista!
141 viesiätiä o poistettu? Aika iso prosentuaalinen osa Skänsän viesteistä poistetaan, mutta nyt puhutaan jo ennätyslukemista!!
- Anonyymi
Jokohan Kari saanut Citroenin lukot toimimaan??
- Anonyymi
Nyt jo 145 peltokänsän viestiä poistettu!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt jo 145 peltokänsän viestiä poistettu!!
Nyt jo 145 surokänsän viestiä poistettu!!
- Anonyymi
Jokohan Timo ja Tiina saanut Narsismi ja Lapsilukot toimimaan??
- Anonyymi
145 viesiätiä o poistettu? Aika iso prosentuaalinen osa Surokänsän viesteistä poistetaan, mutta nyt puhutaan jo ennätyslukemista!!
- Anonyymi
Karille aivot kampanja alkoi 27.5.2008 - kaikki mukaan!
- Anonyymi
Isä hoiti lapset, työt ja rahat 100%, vieraannuttaja äiti eli surokänsä eli omaa elämäänsä, koska haluaa noudattaa perätöntä lausuntoa ja shoppailla vanhempiensa rahoilla
- Anonyymi
Petrille aivot kampanja alkoi 27.5.2008 - kaikki mukaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Petrille aivot kampanja alkoi 27.5.2008 - kaikki mukaan!
Karille aivot kampanja alkoi jo 27.5.2008 -kaikki mukaan.

Karille uudet aivot -kampanja alkoi jo 27.5.2008 - vielä ehtii mukaan!
- Anonyymi
Äityliini hoiti lapset, työt ja rahat 100%, vieraannuttaja isä eli peltokänsä eleli omaa elämäänsä, koska haluaa noudattaa perätöntä lausuntoa ja shoppailla vanhempiensa rahoilla...
- Anonyymi
Jo 145 peltokänsän viestiä poistettu!!!
- Anonyymi
Jo 145 Surokänsän viestiä poistettu!!!
- Anonyymi
Timolla ei ole mitään lapsia ja lapsilla ei ole oman isänsä sukunimi,
ja arvaapas mitä, se ei ole mikään Surokänsä.
Luojan kiitos, että Karin lapset eivät koskaan ottaneet "uuden isänsä" Timoa huoltajakseen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 2017 lainvoimIsella päätöksellä... - Anonyymi

Luojan kiitos, että Karin lapset eivät koskaan ottaneet "uuden isänsä" Timoa huoltajakseen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 2017 lainvoimIsella päätöksellä...
Miksi Petri kirjoitat- esiinnyt toisena henkilönä ja valehtelet ja väität, ettei Raision perhepalvelut- lsstensuojelu, lastenvalvojat vieraannuttaneet lapsia isästään valehdellessaan tuomioistuimessa perättömässä lausunnossaan 27.5.2008 lasten olosuhteet ja lasten omat lausumat asumisestaan molemmilla vanhemmilleen 50/50 molempien vanhempiensa huollossa
(ei Timo) ja lasten oikealla sukunimellä (ei Timo) ", jos heillä ei kuitenkaan ole valtaa siihen. Oletko vaan jotenkin tyhmä kun et ymmärrä, kuinka ristiin puhut toisen henkilön nimissä oikeudesta vai käytätkö tuota verukkeena, ettei tarvitse tavata omia "lapsiaan"? Ei niitä ole pakko tavata. Jos et halua, niin se on ihan laillista ja oma päätöksesi. Ei sellaisesta mitään rangaistusta anneta.- Anonyymi
Tutkijat havaitsivat, että runsasrasvainen ruokavalio vaurioittaa aivojen verisuonia, mikä taas heikentää hapen kulkua aivosoluihin ja johtaa huonompaan aivoterveyteen.
- Anonyymi
Timolla ei ole mitään lapsia ja lapsilla ei ole oman isänsä sukunimi,
ja arvaapas mitä, se ei ole mikään Surokänsä.
Luojan kiitos, että Karin lapset eivät koskaan ottaneet "uuden isänsä" Timoa huoltajakseen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 2017 lainvoimIsella päätöksellä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Timolla ei ole mitään lapsia ja lapsilla ei ole oman isänsä sukunimi,
ja arvaapas mitä, se ei ole mikään Surokänsä.
Luojan kiitos, että Karin lapset eivät koskaan ottaneet "uuden isänsä" Timoa huoltajakseen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 2017 lainvoimIsella päätöksellä...Eikö he ottaneet sen uuden isän sukunimeä käyttöön, vai siis onko heillä sittenkin vielä se ex-isän sukunimi?
- Anonyymi
Teillä eron jälkeen Pete vaan päätti, ettei tapaa lapsiaan . Hän alkoi kehitellä juttuja, että lastenvalvojat jotain lausuntoja tai päätöksiö antaneet, jotka muka estävät häntä ja sitten hön sanoi, että lähibanhemman velvollisuuksiin kuuluu hänen ja lasten suhteen ylläpito. No eipä ole pitkään aikaan hänestä kuulunut. LUojan kiitos. Ja onnellisestihan siinö lopulta kävi,sillä uusi puolisoni otti huoltajuuden eli isyyden ja lapset kiintyneet häneen, eivätkö kaipaa biol isäänsä, joka muuten jättänyt lasten hiolenpidon täysin muiden vastuulle. Hän ei suostu maksamaan elatusapua. Onneksi ei tarvitse olla hänen kanssa tekemisissä.
- Anonyymi
Ei ole Pete on nettivainontaan syyllistynyt - onkohan rikollinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole Pete on nettivainontaan syyllistynyt - onkohan rikollinen?
Jälkimmäinen ainakin oikea henkilö.. jos ovat eri henkilö, mistä tuntevat toisensa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälkimmäinen ainakin oikea henkilö.. jos ovat eri henkilö, mistä tuntevat toisensa?
Jostain autokorjaamosta näyttävät tuntevan toisensa
- Anonyymi
Herääminen vaihtoehtoja menee tulee päivät vierii
- Anonyymi
Tilaa elää saa nukkua kuun lystää ruokaa saa kauoasta
- Anonyymi
Nain meillä
- Anonyymi
Teillä ihana win-win tilanne! Toivottavasti lastesi entinen isä ei kovinkaan paljoa kiusaa enää teitä. Hieman jopa kadehdin sinua.
- Anonyymi
Onko isän etunimi Kari?
- Anonyymi
Joo..on se..
- Anonyymi
Onko äidin etunimi Tiina?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko äidin etunimi Tiina?
Joo.. on se..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo.. on se..
Hän on äiti ja lasten isän nimi on Timo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän on äiti ja lasten isän nimi on Timo
Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa uusi isä saanut lasten huoltajuuden ja lisäksi päätös jossa lapset ottaneet uuden isän sukunimen omakseen. Vieraannuttaja eli biol isä menetti mahdollisuuden tavata"lapsiaan" kun havaittiin että lastenvalvojat olivat antaneet perättömän lausunnon lasten olosuhteista hänen luonaan. Hyvö, että lasten etu toteutui, vaikka tokihan se ex isää harmittamaan jäi. Hän on itsekin kertonut palstalla asiasta.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän on äiti ja lasten isän nimi on Timo
Ei timolla mitään lapaia ole - älä valehtele!!

Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??Lasten isän nimi ei ole Timo - laita tähän tuo tuomioistuimen päätös, todisteita lausumat!
Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa vieraannuttaja äiti ei saanut hakemuksesta mitään Timon huoltajutta- oheishuoltajuutta Karin lapsille lapsem edun mukaisena lasten vieraannuttamisen johdosta ja hävisi jutun.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??
Eli Timo ei ole isä ja huoltaja!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasten isän nimi ei ole Timo - laita tähän tuo tuomioistuimen päätös, todisteita lausumat!
Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa vieraannuttaja äiti ei saanut hakemuksesta mitään Timon huoltajutta- oheishuoltajuutta Karin lapsille lapsem edun mukaisena lasten vieraannuttamisen johdosta ja hävisi jutun.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??
Eli Timo ei ole isä ja huoltaja!!Sinula ei ole enää lapsia ja he eivät halua tavata sinua. Mene autokauppaan ja korjauta auton ovi ja vingu kohtuutonta alennusta . Kun et saa sitä, valita netissä. Halaile miehiä ja pyydä Pete mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinula ei ole enää lapsia ja he eivät halua tavata sinua. Mene autokauppaan ja korjauta auton ovi ja vingu kohtuutonta alennusta . Kun et saa sitä, valita netissä. Halaile miehiä ja pyydä Pete mukaan.
Lasten isän nimi ei ole Timo - laita tähän tuo tuomioistuimen päätös, todisteita lausumat!
Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa vieraannuttaja äiti ei saanut hakemuksesta mitään Timon huoltajutta- oheishuoltajuutta Karin lapsille lapsem edun mukaisena lasten vieraannuttamisen johdosta ja hävisi jutun.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??
Eli Timo ei ole isä ja huoltaja!!
- Anonyymi
Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa uusi isä saantmut lasten huoltajuuden ja lisäksi päätös jossa lapset ottaneet uuden isän sukunimen omakseen. Vieraannuttaja eli biol isä eli peltokänsä menetti mahdollisuuden tavata"lapsiaan" kun havaittiin että lastenvalvojat olivat antaneet perättömän lausunnon lasten olosuhteista hönen luonaan. Kari on itseki kertonut palstalla asiasta.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??- Anonyymi
Tiinalla, Timolla ja Raision perhepalveluilla se perätön lausunto on - Kari ei ole koskaan valehdellut tuomioistuimessa ja viranomais menettelyssä, niinkuin Tiina ja Raision "lastensuojelun" viranomaiset tehneet!!
Sinulle ei ole sellaista esitetty "Pete" - et ole todistellut? Koskaan ei ole sellaista päätöstä edes tehty Karin lapsien olosuhteisiin liittyen!! Ymmärrä jo- näetkö useinkin harhoja?
Lasten isän nimi ei ole Timo - laita tähän tuo tuomioistuimen päätös, todistele lausumat!
Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa vieraannuttaja äiti ei saanut hakemuksesta mitään Timon huoltajutta- oheishuoltajuutta Karin lapsille lapsen edun mukaisena lasten vieraannuttamisen johdosta ja hävisi jutun.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??
Eli Timo ei ole isä ja huoltaja!!
Älä valehtele "Pete" - lasten valvojat eivät ole koskaan tehneet tuomioistuimelle mitään lausuntoa Karin lapsista! - Anonyymi
Tiinalla, Timolla ja Raision perhepalveluilla se perätön lausunto on - Kari ei ole koskaan valehdellut tuomioistuimessa ja viranomais menettelyssä, niinkuin Tiina ja Raision "lastensuojelun" viranomaiset tehneet!!
Sinulle ei ole sellaista esitetty "Pete" - et ole todistellut? Koskaan ei ole sellaista päätöstä edes tehty Karin lapsien olosuhteisiin liittyen!! Ymmärrä jo- näetkö useinkin harhoja?
Lasten isän nimi ei ole Timo - laita tähän tuo tuomioistuimen päätös, todistele lausumat!
Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa vieraannuttaja äiti ei saanut hakemuksesta mitään Timon huoltajutta- oheishuoltajuutta Karin lapsille lapsen edun mukaisena lasten vieraannuttamisen johdosta ja hävisi jutun.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??
Eli Timo ei ole isä ja huoltaja!!
Älä valehtele "Pete" - lasten valvojat eivät ole koskaan tehneet tuomioistuimelle mitään lausuntoa Karin lapsista!
- Anonyymi
Niin olet kertonut jo että lastenvalvojien antama lausunto on todertu perättömäksi. Hyvä asia että totuus paljastui ja se varmasti harmittaa kovasti sinua kun menetit asian yhteydessä mahdollisuuden olla lastesi kanssa. Eikö sinun kannattaisi järjestää asiasi niin että saisit uuden lausunnon ja sitten mahdollisuuden olla ex-lastesi kanssa? Esim. jos lasunto havaittiin perättömäksi huumeiden käyttösi tai lapsiin kohdistuvan väkivaltasi vuoksi liittyi asiaan lasten turvallisuuteen liittyvä painava seikka. Älö syytä lastenvalvojia omista mokailuistasi ja olisit onnellinen, että heillä on uusi isäkin elämissään jonka sukunimenkin "lapsesi" ottaneet. Tuo Pete- ystäväsi rooli elämässäsi ja kuvioissa on epäselvä. Voisitko hieman kertoa, kuka hän on ja miten liittyy tuohon melko hankalaan tilanteeseesi?
- Anonyymi
Tiinalla, Timolla ja Raision perhepalveluilla se perätön lausunto on - Kari ei ole koskaan valehdellut tuomioistuimessa ja viranomais menettelyssä, niinkuin Tiina ja Raision "lastensuojelun" viranomaiset tehneet!!
Sinulle ei ole sellaista esitetty "Pete" - et ole todistellut? Koskaan ei ole sellaista päätöstä edes tehty Karin lapsien olosuhteisiin liittyen!! Ymmärrä jo- näetkö useinkin harhoja?
Lasten isän nimi ei ole Timo - laita tähän tuo tuomioistuimen päätös, todistele lausumat!
Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa vieraannuttaja äiti ei saanut hakemuksesta mitään Timon huoltajutta- oheishuoltajuutta Karin lapsille lapsen edun mukaisena lasten vieraannuttamisen johdosta ja hävisi jutun.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??
Eli Timo ei ole isä ja huoltaja!!
Älä valehtele "Pete" - lasten valvojat eivät ole koskaan tehneet tuomioistuimelle mitään lausuntoa Karin lapsista!
- Anonyymi
Jon192 peltokänsän viestiä poistettu!!! Uskomaton suoritus..
- Anonyymi
𝙺𝚞𝚗𝚙𝚊 𝚃𝚒𝚒𝚗𝚊 𝚓𝚊 𝚃𝚒𝚖𝚘 𝚜𝚊𝚒𝚜𝚒 𝚊𝚒𝚟𝚘𝚝! Sinulle ei ole sellaista esitetty - lopeta valehtelu palstalla "Pete"!! Lasten isän nimi ei ole Timo - laita tähän tuo tuomioistuimen päätös, todistele lausumasi!
Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa vieraannuttaja äiti ei saanut hakemuksesta mitään Timon huoltajutta- oheishuoltajuutta Karin lapsille lapsen edun mukaisena lasten vieraannuttamisen johdosta ja hävisi jutun.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??
Eli Timo ei ole edes isä ja huoltaja - Anonyymi

Eli Timo ei ole edes isä ja huoltajaKunpa kari saisi ne aivot pian!!!! Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa uusi isä saanut lasten huoltajuuden ja lisäksi päätös, jossa lapset ottaneet uuden isän sukunimen omakseen. Vieraannuttaja eli biol isä menetti mahdollisuudenbtavata"lapsiaan" kun havaittiin että lastenvalvojat olivat antaneet perättömän lausunnon lasten olosuhteista hönen luonaan. Kari on itseki kertonut palstalla asiasta.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
𝙺𝚞𝚗𝚙𝚊 𝚃𝚒𝚒𝚗𝚊 𝚓𝚊 𝚃𝚒𝚖𝚘 𝚜𝚊𝚒𝚜𝚒 𝚊𝚒𝚟𝚘𝚝! Sinulle ei ole sellaista esitetty - lopeta valehtelu palstalla "Pete"!! Lasten isän nimi ei ole Timo - laita tähän tuo tuomioistuimen päätös, todistele lausumasi!
Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa vieraannuttaja äiti ei saanut hakemuksesta mitään Timon huoltajutta- oheishuoltajuutta Karin lapsille lapsen edun mukaisena lasten vieraannuttamisen johdosta ja hävisi jutun.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??
Eli Timo ei ole edes isä ja huoltajaKuka on Pete?? Miksi valehetelet, ettei ex puoliso uusi mies ole saanut huoltajuutta ja että "lapsesi" eivät muka olisi ottaneet hönen sukunimeöön.Minula on Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 2017 annettu päätöskin asiasta. Voitko esittää todisteet omalle asiallesi täällä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunpa kari saisi ne aivot pian!!!! Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa uusi isä saanut lasten huoltajuuden ja lisäksi päätös, jossa lapset ottaneet uuden isän sukunimen omakseen. Vieraannuttaja eli biol isä menetti mahdollisuudenbtavata"lapsiaan" kun havaittiin että lastenvalvojat olivat antaneet perättömän lausunnon lasten olosuhteista hönen luonaan. Kari on itseki kertonut palstalla asiasta.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??Sinä olet Pete ja itse valehtelet palstalla. Todisteet on sinulle esitetty jo aiemmin ja
voit tarkistaa asian mm. Varsinais-Suomen käräjäoikeudesta, digi- ja väestötietovirastosta, josta sinulle todetaan että vieraannuttaja äiti Tiinan hakemus Timon huoltajuudesta on hylätty käräjäoikeuden 2017 lainvoimaisella tuomiolla, eikä Timo ole mikään lasten isä, uusi isä ja huoltaja Karin lapsille!! Kunpa Tiina ja Raision perhepalvelut saisi ne aivot pian! Sinulle ei ole esitetty mitään tuomioistuimen päätöstä, jossa Timo olisi Karin lasten isä, uusi isä ja huoltaja Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 2017 lainvoimaisella tuomiolla ja/ tai muun tuomioistuimen päätöksellä - lopeta valehtelu ja virheellisen tiedon levitys palstalla se on rikos!!
𝙺𝚞𝚗𝚙𝚊 𝚃𝚒𝚒𝚗𝚊 𝚓𝚊 𝚃𝚒𝚖𝚘 𝚜𝚊𝚒𝚜𝚒 𝚊𝚒𝚟𝚘𝚝! Sinulle ei ole sellaista esitetty - lopeta valehtelu palstalla "Pete"!! Lasten isän nimi
ei ole Timo - laita tähän tuo tuomioistuimen päätös, todistele perätön lausumasi!
Minulle on esitetty käräjäoikeuden päätös, jossa vieraannuttaja äiti ei saanut hakemuksesta mitään Timon huoltajutta- oheishuoltajuutta Karin lapsille lapsen edun mukaisena lasten vieraannuttamisen johdosta ja hävisi jutun.
Millainen päätös sinulta löytyy esitä se??
Eli Timo ei ole edes isä ja huoltaja!!!
- Anonyymi
Karille uudet aivot- kampanja alkoi 27.5 2008 - kaikki mukaan
- Anonyymi
198 viestiä jo poistettu? Aika iso prosentuaalinen osa pkänsän viesteistä poistetaan, mutta nyt puhutaan jo ennätyslukemista!
Ketjusta on poistettu 209 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263078
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651046Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku50937Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44816