Hei, onko ihan normaalia että 6kk on kuin tuhannen voltin sähköjänis, koko ajan punkuamassa johonkin suuntaan, kovasti ähisten ja tuhisten ja kiljahdellen? Ymmärrän vielä tuon valvomisajan riehakkuuden, kun vauva selvästi harjoittelee liikkeitä ja liikkeellelähtöä, ryömiskeleekin jo, mutta se NUKUTTAMINEN!!!
Meidän 6kk poika ei enää nukahda muuten kuin syliin "kahlitsemalla" (eli pidetään tiukasti sylissä, joskus jopa peittoon kapaloituna), ja sittenkin vasta kovan huudon ja rimpuilun jälkeen, vaikka silmätkin sillä jo pyörii päässä kuin potit hedelmäpelissä kun on niin totaalisen ylikierroksilla, aivan uuvuksissa, mutta silti taistelee viimeiseen asti vaikka koko olemus huutaa että "Auttakaa mua rauhoittumaan, haluan nukahtaa!".
Tekee tosi pahaa katsoa sellaista!!!!!! Nukutushetkiä odottaa nykyään jo kauhulla, ja niitä varten pitää alkaa itse henkisesti valmistautua jo hyvissä ajoin että jaksaa sen väännön. Onko tämä taas joku mystinen "normaali kasvukausi", vai onko armaalla jälkikasvullamme joku ylivilkkaus-oireyhtymä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Toki tuon ikäinen lapsi on luonteestaan utelias, maailma on uusi jännittävä paikka ja kaikki asiat uusia ja pitää tutkia. Ole huoleti
ei tuon ikäisellä mitää ylivilkkaus oireyhtymää ole. Jotkut lapset vaan ovat tuossa iässä vilkkaita ja jotkut eivät. Uteliaisuudelta tuo kuullostaa ja halulta oppia uusia asioita. Eihän silloin voi mennä nukkumaan;) ja tämä on vanhemmille raskasta, joten paljon jaksuja. Muúten lapsi aistii vanhmemman olotilan todella hyvin kun ei ole vielä sanoja sanomaan joten jos itse hirveästi jännität tuota nukkumaan menoa lapsi kyllä vaistoaa tämän, joten yritätte keksiä illalla jonkun rauhallisen puuha ennen nukkumaan menoa esim. lukeminen jolloin lapsi saa läheisyyttä lämpöä ja uusia kokemuksia saduista. Olette varmaankin kokeilleet jo tätä, joten ehdotin vaan. Tuo teidän kaveri vaikuttaa reippaalta yksilöltä joten mukavaa kesää!
kaksosista neiti on kuvailemasi sähköjänis ja poika ottaa rennosti ja rauhallisesti elonsa ja olonsa.
Neiti on viuhtonut menemään tuhatta ja sataa jo monta kuukautta ja nyt jo nousee tukea vasten seisomaan ja tepastelee tuettaessa. Huitoo ja heiluu menemään eikä meinaa millään malttaa nukkua. Unenkin seasta noustaan konttaamaan ja huutelemaan omia jutttuja. =)
Pikku herra vasta ottaa konttausasentoa, pääsee ryömimälläkin vasta ympyrää pyörimään ja hieman pakittelee. Ihan syntymästään asti on ollut leppoisa ja rauhallinen pojan vesseli. Neiti hänen vastakohtansa alusta asti ja näyttää vastakohtaisuudet vain voimistuvan iän myötä. =)
Eli vauvoissakin on eroja, niinkuin meissä aikaimmeisissäkin. =)